Vain ansioituneille henkilöille

Perinteikäs pöytäviirikulttuuri on syytä pelastaa. Älä anna 50-vuotiaalle lahjaksi enää festarilippua. Anna standaari.

Kotimaa 20.07.2018 06:00
Teksti Mirka Heinonen Kuvat Marjo Tynkkynen

Kimmo Kiljusen mielestä standaari on luonteva lahja. ”Se on symboliarvoltaan suuri mutta simppeli.”

Onnittelut! Hyvää merkkipäivää! Onnea nyt sitten vaan!

Kesäkuussa 2001 kansanedustaja Kimmo Kiljunen seisoi tiedekeskus Heurekan juhlasalissa ja kätteli noin kaksisataa kertaa. Hän oli järjestänyt 50-vuotisjuhlansa kunniaksi kansalaisvastaanoton.

Ojennettiin kukkia, annettiin lahjoja. Huomionosoituksista kaksi oli sellaisia, joita Kiljunen ei ollut saanut aiemmin. Standaareja.

Puolueen antama pöytäviiri ei ollut yllätys. Niitä näkyi demarivaikuttajien kodeissa, useimmiten kirjahyllyjen päällä. Punainen pohja, keltainen logo. SDP Uusimaa.

Kiljunen piteli jalustalla seisovaa viiriä ja yllättyi: olo oli juhlava. Yleensä hän ei perustanut prenikoista, mutta puolueen standaari herkisti. Symboliarvo oli suuri.

Toisen standaarin luovutti SEO-huoltoasemaketjun toimitusjohtaja. Sininen SEO-viiri huvitti Kiljusta, mutta sen saamiselle oli perusteet. Hän oli ryhtynyt vuotta aiemmin bensa-aseman pitäjäksi.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö