Pentikäinen ja Telanne tietävät ratkaisut päivälehtien vaikeuksiin

Alma
Teksti
Kustaa Hulkko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sanomalehdet ovat ajautuneet hankaluuksiin: taantuma romahduttaa tulot, nuoret lukijat suuntaavat nettiin. Suomen suurimpien mediakonsernien johtajilla on kaksi perusreseptiä, joilla toimialan tauteja lääkitään.

Ilta-Sanomien superdeski

Iltapäivälehden vastaisku median murrokselle. Ilta-Sanomien esimiehet kokoontuvat komentokeskukseensa superdeskiin päättämään siitä, mitä uutisia jaetaan verkossa ja mitä säästetään painetun lehden lukijoille. Kuva Markus Pentikäinen

Ensinnäkin sanomalehtien sisältöjä on kehitettävä. Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanteen mielestä tässä on lehdille tärkeä tutkimisen ja kehittämisen alue.

“Ihmiset arvostavat sanomalehtien sisältöä edelleen. Lukijat pohtivat kuitenkin entistä enemmän sitä, tarvitsevatko he paperilehteä, vai onko heillä muita keinoja saada sisältö luettavakseen.”

Niinpä paperilehtien jalostusarvoa pitäisi Telanteen mielestä pyrkiä nostamaan.

“Printtilehden pitää päästä lukijoiden arkeen, ihmisillä on kova kiire ja moni kokee, että aamulla ei ole aikaa.”

“Erityisesti viikonloppuisin sanomalehtien sisällön pitää olla nykyistä analyyttisempaa ja eteenpäin katsovaa, jalostusarvoltaan korkeampaa kuin tämän päivän arkilehdet.”

Telanne korostaa myös sitä, että sanomalehtien pitää pystyä määritellä sekä painetulle että verkkolehdelle oikeat roolit, niin että kumpikin vastaa kuluttajan tarpeita mahdollisimman hyvin.

Myös Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen painottaa, että erityyppisille sisällöille pitää löytää niiden luonteenomaiset jakelukanavat.

“Tähän asti ei ole mietitty riittävästi sitä, mikä juttu kannattaa panna mihinkin kanavaan ja missä muodossa. Toiminnan parantamiseksi joudumme tekemään paljon töitä.”

Pentikäisen mukaan kysymyksessä on ennen kaikkea päivittäinen journalistinen johtaminen, toimitusten esimiesten arkinen työ.

Hän sanoo, että iltapäivälehdet ovat ovat pisimmällä sisällön eriyttämisessä eri kanaviin.

“Kun Ilta-Sanomat aamulla ilmestyy, siinä on vain pari juttua, jotka on edellisenä päivänä julkaistu verkossa.”

Lue koko juttu sanomalehtien vaikeuksista uusimmasta Suomen Kuvalehdestä (23/2009).