Peliluvat katkolla 2011

Kotimaa 20.4.2007 07:59

SK 16/2007: EU:n kilpailulait pakottavat huutokauppaamaan Veikkauksen,
Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoton pelioikeudet. Yhtiöt varmistelevat
asemiaan poliittisella pelillä.nettipokeri

Teksti A.-P. Pietilä
Kuva Markku Niskanen

Veikkauksen, Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) ja Fintoton rahapelien järjestämiseen kuluu 50 000 henkilötyövuotta. Tuhansien suomalaisten perheonni ja asunnot siis riippuvat kotimaisesta pelihimosta ja peliyhtiöiden menestyksestä.

Pelionnesta on kiinni myös 23-vuotiaan Lassen toimeentulo. Hän opiskelee päivät Teknillisessä korkeakoulussa Espoossa ja pelaa vähintään kolmena yönä viikossa kansainvälistä nettipokeria. Toistaiseksi korttionni on tuonut melkein joka kuukausi 500-2 000 euroa puhtaana käteen.

”Vanhemmiltani en saa rahaa ja opintolainaa en ota. Äiti luulee, että olen yötöissä Keskon varastolla. Pelaaminen voittaa aina trukinajon”, sanoo Lasse, jonka opiskelija-asunnon paraatipaikalla on huippunopeaan laajakaistaan kytketty tietokone.

Suomessa on ainakin 25 000 Lassea, jotka pelaavat nettipokeria Lassen luonnehdinnan mukaan ”sosiaalitanttojen ulottumattomissa”. Heidän tavoitteitaan tukevat ulkomaiset peliyhtiöt, jotka keräävät jo 150 miljoonaa euroa nettipokerirahaa Suomesta. Summa on kolme kertaa vakioveikkauksen liikevaihto.

Pakko kilpailuttaa

Suomalaisten peliyhtiöiden työntekijät ovat jo nyt huolissaan, heillä on potissa vakaaksi uskottu työpaikka sekä yhteensä 150 miljoonan euron palkkatulot ja asiamiespalkkiot. Vielä suuremmaksi uhka kasvaa 31.12.2011, kun nykyisten rahapeliyhtiöiden toimiluvat päättyvät.

Matti Vanhasen (kesk) kakkoshallitus ei voi automaattisesti uusia nykyisiä lupia, vaan niiden myöntämisestä on järjestettävä kilpailu. Suomen arpajaislain mukaan monopoliin oikeuttavat toimiluvat annetaan kolmelle yhtiölle, joista jokainen hoitaa yhtä rahapelaamisen muotoa.

EU:n kilpailulait edellyttävät lupien jakamista avoimen tarjouskilpailun perusteella. Jos joku nykyisistä luvanhaltijoista häviää kisan, sen toiminta loppuu ja edessä ovat irtisanomiset.

Tätä tosiasiaa on piiloteltu sillä, että Veikkaus ja RAY ovat tarkoituksella nivoneet yhteen kansallisen pelimonopolin ja oman oikeutensa pelilupiin. Pelilaki kyllä määrää monopolin, mutta ei sitä, mikä yhtiö monopoliasemaan pääsee.

Euroopan unionin kilpailulainsäädäntö on tiukka. Julkisissa hankinnoissa on jokaiselle ehdot täyttävälle yritykselle tarjottava mahdollisuus osallistua läpinäkyvään tarjouskilpailuun. Käytännössä peliluvat tullaan huutokauppaamaan. Eniten toimilupamaksuja ja veroja tulouttava voittaa. Näin toimitaan jo Englannissa.

EU:n kilpailuvirkamiehet ovat muutoinkin Suomen pelimonopolien kimpussa, koska maailman suurin peliyhtiö Ladbrokes väittää Veikkauksen urheiluvedonlyönnin olevan EU-lakien vastaista.

Ulkomaisten yhtiöiden on oltava ovelia, sillä ne eivät saa mainostaa Suomessa. Verkossa pyörii kymmeniä suomenkielisiä pelisivuja, joiden ilmaispelien kautta kalastellaan asiakkaita maksullisiin palveluihin.

Peliyhtiöiden johtajat valuivat mahlaa, kun Helsingin Sanomien Kuukausiliite julkaisi viime helmikuussa laajan ylistysjutun menestyneestä pokeripelurista, vantaalaisesta Patrik Antoniuksesta. Hän hakkaa kortilla pari miljoonaa dollaria vuodessa.

Mediayhtiöillä ei ole mitään rahapelien vapauttamista vastaan, sillä alkoholin ja tupakan mainosrajoituksista on karvaat muistot. Uudet mainokset toisivat medialle arviolta parinkymmenen miljoonan euron tulot.

Täyskielto vai Ruotsin tie?

Pelilupien kilpailutus ei takaa sitä, että Lassen kaltaiset pelurit jättäisivät rahansa kotimaisiin pelipöytiin. Heidän toimintaansa purisi vain täydellinen verkkorahapelien kielto. Kun kansanedustaja Matti Ahde (sd) ehdotti eduskuntavaalien alla kieltoa, hän sai silmilleen pelurien raivon.

”Pelikansa toteutti vastaiskunsa sähköpostilla. Monopolit ja kiellot ovat eilispäivää. Pelaaminen on kulttuuria ja kulutusviihdettä”, Lasse julistaa nettivetoomusten anonyymina agitaattorina.

Ruotsin oikeistokeskustalainen hallitus on Lassen linjoilla. Se aikoo vapauttaa pelaamisen, mutta rahastaa vapaudesta toimilupamaksuilla ja veroilla.

Ruotsin tie ei voi olla Suomen ratkaisu, uskovat suomalaisen tieteen, taiteen, liikunnan, nuorisotyön, sosiaali- ja terveystyön ja hevosjalostuksen järjestöihmiset. He saavat vuosittain lähes miljardi euroa peliyhtiöiden voittovaroja omaan toimintaansa ja ovat valmiita taistelemaan pelimonopolien puolesta.

Vallanhimoinen Veikkaus

Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen ei odota toimettomana vuoden 2011 päättymistä. Jos nykyisillä säännöillä Veikkaus ei voita, sääntöjä pitää muuttaa. Yhtiöstä viestitettiin hallitusneuvottelijoille, että Veikkauksen monopolia on vaalittava ja arpajaislaki on avattava. Siihen pitäisi kirjata pelaamisen ikärajat ja mainonnan säännöt.

Uusi hallitus lupaakin ohjelmassaan ryhtyä toimiin pelimonopolin säilyttämiseksi.

Lakimuutosta tarvitaan taistelussa EU:ta vastaan. Peliongelmien ennaltaehkäisy on tärkein peruste, jolla Suomen valtio puolustaa kansallista pelimonopolia. Asian raadollisempi puoli on, että pelituotteiden lakiin merkityt ostoikärajat sallisivat nykyistä myyvemmän aikuisiin kohdistuvan mainonnan ja siten myynnin kasvattamisen.

Nieminen haaveilee myös RAY:n, Fintoton ja Veikkauksen niputtamisesta uudeksi Suomen Rahapelit -yhtiöksi. Suur-Veikkaukselle kirjattaisiin lakiin perustuva yksinoikeus kaikkiin rahapeleihin. Samalla kierrettäisiin kiusallinen EU:n kilpailulaki. Linja on täysin päinvastainen kuin Ruotsissa.

Veikkaus perustelee yhden yhtiön mallia myös sillä, että RAY on jämähtänyt paikalleen eikä valtion etua palveleva omistajaohjaus toimi. Veikkaus aloittaisi välittömästi oman nettipokerin, jota RAY vastustaa. RAY:n kannan mukaan kaikki verkkotoiminta johtaa nopeaan peliriippuvuuteen.

Rahanteon näkökulmasta Veikkaus on oikeassa. Se kerää jo 15 prosenttia tuloistaan verkosta ja juuri siksi se ylsi viime vuonna ennätykselliseen liikevoittoon. Ruotsin Veikkauksen, Svenska Spelin nettipokeri haali lyhyessä ajassa 10 miljoonan euron tulot ja keräsi asiakkaikseen neljänneksen siihen asti ulkomailla pelanneista ruotsalaisista.

Pelin politiikkaa ei ratkaista vain rahalla. Ravipelejä järjestävän Fintoton omistaja, hevoskasvatusyhdistys Hippos ry oli kaukaa viisas, kun se houkutteli pääministeri Vanhasen ravihevosen osaomistajaksi. RAY turvasi selustaansa valitsemalla uudeksi toimitusjohtajakseen entisen sosiaaliministerin Sinikka Mönkäreen (sd). Molempien odotetaan taistelevan Veikkauksen vallanhimoa vastaan.

Mutta kestääkö järjestelmä yhtiöiden keskinäisen nokittelun ja uusien peliyrittäjien pyrkimisen markkinoille? Vastausta odotellessa peliraha kasvaa pari prosenttia vuodessa ja peliongelmaisia auttava puhelin vastaa arkisin klo 12–18 numerossa 0800–100101.

Lassen nimi on muutettu.

Pelirahat virtaavat

Suomessa

– pelataan rahapelejä vuodessa 2 200 miljoonalla eurolla
– siirretään voitoista yleishyödyllisiin tarkoituksiin 970 miljoonaa euroa
– pelataan ulkomaista nettipokeria 150 miljoonalla eurolla
– pelataan ulkomaista vedonlyöntiä 50 miljoonalla eurolla
– rahapeleistä syntyy 50 000 henkilötyövuotta
– rahapeliriippuvaisia 65 000 suomalaista
– ongelmapelaajia 25 000 suomalaista
– peliriippuvaisista kiinni kolikkopeleissä 70 prosenttia

Maailmalla

– nettipokerin liikevaihto 55 miljardia euroa
– nettipokerin pelaajia 3 miljoonaa
– netin uhkapelimarkkinat USA:ssa 10 miljardia euroa
– nettipokerin pelaajista 90 prosenttia jää tappiolle

SK 16/2007