Aktiivimallille lasketaan jo lukua

Palvelualojen ammattiliiton uusi puheenjohtaja luottaa Antti Rinteen hallitukseen, mutta ay-liikekin on erimielinen siitä, miten aktiivimalli tulisi korvata.

politiikka 13.06.2019 15:41
Matti Simula
Pamin uusi puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen on koulutukseltaan juristi.
Pamin uusi puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen on koulutukseltaan juristi. © MARKKU ULANDER / LK

Oikeustieteen maisteri Annika Rönni-Sällinen (sd) valittiin SAK:laisen Palvelualojen ammattiliiton (Pam) puheenjohtajaksi 5. kesäkuuta. Pääministeri Antti Rinteen (sd) hallitukseen osallistuvat puolueet tekivät samana päivänä viimeisiä ministerivalintojaan.

Rönni-Sällisen edeltäjä, liittoa 17 vuotta johtanut Ann Selin (sd) oli Juha Sipilän (kesk) porvarihallituksen tulisimpia vastustajia.

”Ei meillä näin palkansaajavihamielistä hallitusta ole ollut pitkään aikaan”, Selin sivalsi Ylen Ykkösaamussa 22.9.2018. Samalla hän lupasi vasemmistopuolueille satojen tuhansien eurojen vaalituet.

Pam järjesti myös Sipilän hallituksen vastaisia poliittisia lakkoja ja ylityökieltoja.

”En ole pitänyt Seliniä erityisen lakkoherkkänä johtajana. Ratkaisut riippuvat aina kulloisestakin työmarkkina-asetelmasta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta”, Rönni-Sällinen sanoo.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö