Palkan päälle silmälasit ja hammashoito

Julkisesti rahoitetuilla työpaikoilla on kymmeniä työsuhde-etuja. Työntekijä voi hyötyä jopa tuhansia euroja vuodessa.

työelämä
Teksti
Aurora Rämö Mikko Niemelä
Kuvitus
Anssi Keränen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Veikkauksen henkilökunnan ei tarvitse miettiä pikkujoulupaikkaa pitkään.

Kätevintä on viedä kolme kaveria Helsingin kasinolle. Illallisen ja viihdekonsertin saa työnantajan alennuksella puoleen hintaan. Säästöä voi kertyä jopa satoja euroja.

Suomen Kuvalehti kysyi valtiotaustaisilta työnantajilta, millaisia työsuhde-etuja ne tarjoavat henkilöstölleen. Kysely lähetettiin virastoihin, ministeriöihin, aluehallintovirastoihin ja elinkeinokeskuksiin, valtionyhtiöihin ja eläkeyhtiöihin, yhteensä 77 toimijalle. Ne kaikki käyttävät julkista rahaa.

Vastauksia tuli 66.