Päivi Räsänen: ”Esirukous ja sielunhoito eivät ole uskomushoitoa”

Kotimaa 15.8.2013 10:00

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) nosti Tammelan Hakkapeliittapäivillä pitämässään puheessaan esille uskomushoitoja koskevan lainsäädännön. Räsäsen mukaan uskomushoidoilla ei saisi hoitaa pikkulapsia tai vakavasti sairaita. Tällainen malli on Ruotsissa.

Uskomushoidoilla tarkoitetaan hoitomenetelmiä, joita ei ole tieteellisesti tutkittu tai joiden vaikutuksesta ei ole saatu tieteellistä näyttöä. Tällaisia ovat esimerkiksi perinteinen kansanparannus, homeopatia ja luonnonlääkintä.

Joitakin hoitomenetelmiä, kuten akupunktio ja kiropraktiikka, on osittain hyväksytty perinteisen lääketieteen piiriin. Tällöin rajanveto uskomushoidon ja perinteisen lääketieteen välillä ei ole niin selvä.

Rukoilu ei ole uskomushoitoa

Sielunhoito tai esirukous ei ole Räsäsen mukaan uskomushoitoa.

”Uskomushoidoilla tarkoitetaan sellaisia hoitomuotoja, joita käytetään ikään kuin ammatillisesti tietynlaisena vaihtoehtona lääketieteelle ja lääketieteelliselle hoidolle”, hän sanoo.

Niin ikään terveyden rukoileminen ei sekään ole Räsäsen mukaan uskomushoitoa, koska sitä ei harjoiteta vaihtoehtona lääketieteelle.

”Siinä on aivan eri asiasta kysymys. Sairaaloiden ja terveyskeskusten yhteydessähän sairaalateologit rukoilevat potilaiden puolesta, eikä se ole mitään vaihtoehtohoitoa. Toki itsekin rukoilen.”

Myös hallitusneuvos Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriöstä vetää selkeän eron uskonnon harjoittamisen ja uskomushoitojen välille.

”Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulmasta vaihtoehtohoidot liittyvät terveyden ja sairauksien hoitamiseen”, hän kertoi Kotimaa24:lle.

Järvisen mukaan myös uskonnolliset parantamiskokoukset ovat uskonnonvapauteen kuuluvaa uskonnonharjoitusta, eivät uskomushoitoa.

Uskomushoitojen valvonnassa ja markkinoinnissa ongelmia

Hallitusohjelmassa on kirjaus, jossa todetaan, että vaihtoehtohoitoihin liittyvää lainsäädäntöä jatkovalmistellaan tavoitteena nimenomaan potilasturvallisuuden parantaminen.

Niin Lääkäriliitto kuin Luonnonlääketieteiden keskusliittokin on vaatinut vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön laatimista. Myös oikeusasiamies ja Valvira ovat lain kannalla.

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän selvityksessä ehdotetaan, että laissa olisi muun muassa vaihtoehtohoitojen määritelmä, yleisiä velvoitteita vaihtoehtohoitoja ammattimaisesti antaville sekä markkinointia ja sen valvontaa koskevia säädöksiä.

Räsäsen mukaan tämänhetkinen ongelma onkin nimenomaan valvonnan puute ja markkinoinnin harhaanjohtavuus.

”Uskomushoitojen antajia ei tällä hetkellä valvo kukaan, kun taas kaikki terveydenhuollon ammattihenkilöt rekisteröi ja valvoo Valvira”, hän sanoo.

Suomessa vaihtoehtohoitoja antavien terapeuttien määrää ei ole sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän selvityksen mukaan kartoitettu. Eri terapiayhdistykset pitävät rekisteriä jäsenistään, ja arvion mukaan Suomessa työskentelee tällä hetkellä 5000-6000 luontaisterapeuttia.

”Ehkä suurin ongelma näissä hoidoissa on se, että kaikilla potilailla ja asiakkailla ei ole mitenkään mahdollisuutta itse arvioida erilaisten terapioiden hyötyä”, Räsänen sanoo.

”Sen takia on tärkeää, että hoidoista annettava tieto on rehellistä. Pitää kertoa, perustuuko hoito tieteelliseen näyttöön vai vaikkapa kansanperinteeseen.”

Uskomus- vai vaihtoehtohoitoa?

YLEn aamu-tv:n haastattelussa Luonnonlääketieteen keskusliiton puheenjohtaja Anna Sofia Nevanlinna kritisoi termin uskomushoito käyttöä ja sanoi, että kieltohalun taustalla on tietämättömyyttä ja pelkoa.

Räsänen käyttää hoidoista sekä uskomus- että vaihtoehtohoito-sanaa.

”Uskomushoito on kuvaava sana siksi, että hoidot perustuvat uskomuksiin eivätkä tieteelliseen näyttöön. Siinä vaiheessa, kun jokin esimerkiksi kansanparannuspohjalta lähtenyt hoito todetaan tieteellisesti vaikuttavaksi, se siirtyy ilman muuta pois uskomushoitojen kategoriasta.”

Räsänen myös korostaa, ettei halua täysin kieltää uskomushoitojen harjoittamista tai käyttöä.

”Olen esittänyt, että potilasturvaa pitäisi pystyä parantamaan niin, että uskomushoidoilla ei hoidettaisi vakavia, henkeä uhkaavia sairauksia tai pikkulapsia”, hän muistuttaa.

Räsänen kertoo tapauksesta, jossa diabetesta sairastanutta lasta ryhdyttiin hoitamaan kuhnehoidolla, ja terapeutin kehotuksesta insuliinihoito jätettiin pois. Tämän johdosta lapsi menehtyi.

Kyse on toki ääritapauksesta, eikä Räsänen kiistä, etteikö uskomushoidoilla voisi olla positiivisiakin vaikutuksia.

”Varmasti suurin osa vaihtoehtohoidoista on sinänsä ihan ongelmattomia ja niistä saadaan oireisiin apua. Pidän täysin sallittavana ja mahdollisena, että lääkärin luvalla potilas voisi halutessaan käyttää jotakin vaihtoehtoista hoitoa. Silloinkin kokonaisvastuun täytyy olla lääkärillä.”

Räsänen ei itse ole koskaan kokeillut minkäänlaista uskomushoitoa.

”Ei ole ollut tarvetta. Varmasti sekin vaikuttaa, että olen 18-vuotiaana aloittanut lääketieteen opinnot ja siinä mielessä turvautunut nimenomaan lääketieteelliseen hoitoon.”