Päivän MM-kuvat: USA:n valmentaja Leijonien kyykyttämisestä: Suomi pelasi tänään väärää joukkuetta vastaan

Pekka Anttila
Kotimaa 13.5.2012 19:49
Helppoa kuin heinänteko. Tällä kertaa oli Bobby Ryanin vuoro sipaista kiekko ohi taas kerran monihaparoineen maalivahti Kari Lehtosen. Kuva Heikki Saukkomaa / Lehtikuva.

Sunnuntain pelissä USA murskasi Suomen fantastisen esityksen jälkeen 5-0. Ottelun jälkeen Hartwall Areenalla oli kaksi valmentajaa, jotka olivat kerrankin täysin samaa mieltä yhdestä jääkiekkopelistä.

Suomen Kuvalehden haastattelussa USA:n valmentaja Scott Gordon oli häkeltyneen ylpeä omiensa esityksestä.

”Me olemme puhuneet siitä, kuinka lähellä NHL:ää suomalaisten pelityyli on. He pelaavat kovaa, vievät taklaukset loppuun asti eivätkä koskaan väistele. Tässä pelissä ei kuitenkaan ollut kyse Suomen huonoudesta, vaan me pelasimme täydellisen jääkiekko-ottelun. Suomi pelasi tänään väärää joukkuetta vastaan”, Gordon sanoi.

Hänen mukaansa joukkueen esitys oli jopa parempi kuin Kanadaa vastaan, jonka amerikkalaiset voittivat 5-4. Tämän jälkeen USA:lla oli muutama heikko peli Slovakiaa ja Kazakstania vastaan, mutta ne olivat vain notkahduksia.

”Keskityimme todella huolellisesti siihen, kuinka saamme pelimme samalle tasolle kuin Kanada-ottelussa.”

Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen toisteli pelin jälkeen samoja asioita kuin Kanada-ottelun jälkeen.

”Valmistumisemme ei ollut tarpeeksi huolellista. Kukaan ei yltänyt omalle tasolleen. Jokaisella pelaajalla on parannettavaa paljon”, Jalonen selitti grillausta.

Turha koittaa USA voittaa. Max Pacioretty pyörittelee Lasse Kukkosta ja maalivahti Kari Lehtosta. Kuva Heikki Saukkomaa / Lehtikuva.

Jukka Jalosella riittää pohdittavaa. Jos ja kun Suomi voittaa maanantaina Kazakstanin, välierissä tulee vastaan torstaina – USA.

Missä vaiheessa Jalonen aikoo kertoa mikä hänen omissa tekemisissään tai kisavalinnoissaan on mahdollisesti mennyt jorpakkoon? Miksei Suomi taaskaan ollut fyysisesti eikä henkisesti valmis? Nyt näyttää siltä, että Jalosella ei ole minkäänlaista otetta joukkueeseen.

Yksi Jalosen suurista pulmista on, että Suomella on jälleen maalivahtiongelma. Etukäteen puhuttiin, että Suomen maalilla torjuu näiden kisojen kaksi parasta maalivahtia. Nyt tiedetään, että ainakaan toisen kohdalla asia ei pidä paikkaansa.

Popcornia ja limua nauttinut juniorikatsojakin ymmärsi mistä oli kyse, kun Kari Lehtonen loukkaantumisen jälkeen köpötteli kolmannen erän puolivälissä suoraan pukuhuoneeseen ja kentälle tullut Petri Vehanen sai raikuvat suosionosoitukset. Elekieli kertoi, että Lehtonen oli helpottunut tilanteesta.

Ratkaisevilla hetkillä maalivahdit ovat pettäneet aikaisemminkin Suomelle tärkeissä otteluissa (kts. videot). Kuten Miikka Kiprusoff Vancouverin talviolympialaisissa 2010, Antero Niittymäki olympialaisissa 2006, Kiprusoff 2004 maailmancupissa ja saman vuoden MM-kisoissa Antero Niittymäki.

Siitäs sait! USA:n maalivahti Jimmy Howard näyttää mailallaan Jarkko Immoselle, että anti olla viimeinen kerta kun tulet tähän tontille. Kuva Vesa Moilanen / Lehtikuva.

Suomen kiusaaminen on tuttu juttu valmentaja Scott Gordonille. Hän oli maalivahtina mukana USA:n joukkueessa, joka vuonna 1991 Suomen kotikisoissa tiputti isäntäjoukkueen jatkosta 2-1 voitollaan. NHL:ssä Gordon pelasi Quebec Nordiquesin joukkueessa 1990-luvulla.

Valmentajan hommissa NHL:ssä Gordonin menestys ei ole kunnioitusta herättävä. Hän nousi divisioonista NHL-valmentajaksi vuonna 2008 New York Islandersin luotsiksi. Kahden vaisun kauden jälkeen potkut osuivat persuuksiin ja Gordon lähti tavaroineen Toronto Maple Leafsin kakkosvalmentajaksi.

Kansainvälisissä kiekkoympyröissä Gordon on kurvaillut taitavammin. Hän oli USA:n kakkosvalmentaja vuoden 2009 MM-kisoissa Sveitsissä, jossa Yhdysvallat sijoittui neljänneksi. Vancouverin olympialaisissa vuotta myöhemmin USA voitti hänen apuvalmennuksessaan hopeaa. Musta tahra tuli puseroon viime vuonna Slovakian MM-kisoissa, kun Gordon oli noussut päävalmentajaksi ja maa sijoittui kahdeksanneksi.

Helsingin ja Tukholman kisoihin Gordon on valinnut väkivahvan joukkueen. USA:n kokoonpanon kaikki pelaajat Lahden Pelicansia edustavaa Ryan Laschia lukuunottamatta pelaavat maailman kovimmassa ammattilaisliigassa NHL:ssä.

Jo toisen kerran näissä kisoissa oli siis kyse tilanteesta Suomi vastaan NHL. Voitot NHL:lle 2-0.

Keskustelu

Ei pitäis avata sk:n urheilulinkkejä. Tämän kaverin asiaintuntemattomuus alkoi jo ärsyttään niin paljon, että piti tehdä tunnukset. JAA että suomen maalivahtipeli petti world cupis 2004 :DD tai että olympialaisis 2006. HEI MITÄ KISOJA HERRA ANTTILA ON OIKEEN KATSONUT?

Suomella on ja tulee aina olemaankin vaikeuksia pohjois-amerikkalaista kiekkoa vastaan. USA on aina ollut vaikea vastus vaikka ovat olleet yliopisto porukallakin. Nyt jenkeil on 8x 50p+ nhl pelaajaa ja 6 omien joukkuidensa ykkös kiekollisia pakkeja. Lisäksi maalissa Jimmy Howard joka on kieltämättä haparoinu parissa pelissä, mutta on DETROITIN 1. molari ja erittäin vakuuttava runkosarjakin tänä vuonna. Ehdottomasti maailman top 10 molareita ja tälle listalle en laskis yhtään kanukkia…
Lehtonen menetti itseluottamuksen tähän peliin. En itsekkään laittais enää näissä kisoissa maaliin, mutta lähes jokainen maali johtui laiskasta oman maalin edustan pelaamisesta. Pari jopa niin käsittämättömästä puolustajan amatöörimokasta missä puolustaja pelasi kiekkoa miehen sijaan.

Tässä on ihan samoja piirteitä kuin vuoden 1995 maailmanmestaruuden jälkeen, eli luullaan että nyt löytyi valmentaja ja pelitapa jolla tahkotaan kultaa turnauksesta toiseen. Siltä näyttää että kun pohjoisamerikkalaiset joukkueet jättävät muutaman bissen väliin, motivoituvat pelaamaan voitosta ja mestaruudesta niin vaikeuksissa ollaan.

Niin ja varjele mua enää niitä ”viivelähtöjä” enää näkemästä. Aiemmissa peleissä mulla vähän jo hälytyskellot soi – että onkohan tuossa kaikki kohdallaan kun parkkeerataan maalin taakse ja odotetaan että joku vaihtoaitiosta suvaitsee tulla että sille syöttää. Että eikö tuosta kohta puhalleta jo jäähy pelin viivyttämisestä? Ehkä silloin se toimii jos vastassa on Ranskan tapainen joukkue, joka vetäytyy siilipuolustukseen välittömästi.

Erinomainen fraasi ja latteus on että ”tästä ei ole kuin yksi tie, ylöspäin”. Pelkään, että latteudeksi se jää.

Kiitokset kommenteista. Kannattaa katsoa vielä tuo juttu videolinkin takaa.

Sieltä löytyy video mm. Kiprusoffin toiminnasta Kanadan kolmannen maalin yhteydessä World Cupissa 2004. Torinon talviolympialaisten kohdalla taas on video Niittymäen päästämään Ruotsin kolmanteen maaliin.

Suomi tarvitsee voittaakseen virheetöntä maalivahtipeliä.

Sanoisin että enemmänkin huikaisevaa tehoa ja liikettä maalipaikoissa. Kuka se juuri totesi että Suomi tarvitsee kolmeen maaliin 30 maalipaikkaa, Kanada 3. Muutenkaan en ymmärrä miksi kiekkoa pitää laukoa refleksinomaisesti lihamuuriin ja maalivahdin varusteisiin, ikäänkuin se sulaisi lopulta läpi sillä tavoin.

World Cupin loppuottelun seuranneena muistan, että kun Kanada kolmannen johtomaalinsa sai, se puolusti tiiviisti kaiken tilan pois. Eikös tuommoisenkin saa puhkaistua pystysyötöillä tms. liikkumalla.
Torinossa taas oli jatkoaika tosi lähellä, kunhan vain Olli Jokinen olisi saanut muutaman sentin korkeammalle nostettua. Siinäkin taas se maalinteon tehokkuus.

pitipä meikäläisenkin vilkaista videoita.kuka fiksumpi osaa selittää miksi kipru torinon videossa vilkuilee ylös tulostaululle juuri ennen kun kanukki ryntää maalille ja sitten jollain viisiin säpsähtää. videolla noin kohtaa 1,57 min.

Yritin jo kommentoida, mutta tekstiäni ei näy missään.
Palautteeni liittyy lauseeseen ”Enemmän Jalosen kannattaisi olla huolissaan siitä miten saadaan hameet pois Suomen jääkiekkojoukkueen neideiltä.”
Miten voi olla mahdollista että vuonna 2012 Suomen kuvalehden toimittaja käyttää näin asenteellista ja naisvihamielistä kieltä? Voisiko toimittaja ystävällisesti selittää esim. minunkaltaiselleni hameita suosivalle neiti-ihmiselle, että mikä meissä on niin pahasti vialla?

Pekka Anttila: ”Suomi tarvitsee voittaakseen virheetöntä maalivahtipeliä.”
Absurdi ajatus. Jos kaikki pelaajat pelaisivat aina virheettömästi joka joukkueessa, mukaanlukien maalivahdit, minkälainen peli jääkiekko olisi? Päättyisivätkö kaikki ottelut 0-0 ? Olisivatko hyökkääjät ja puolustajat silloin pelanneet virheettömästi kun eivät ole saaneet maaleja tehtyjä? Maalinteko virheettömästi pelaavalle maalivahdille ei taitaisikaan onnistua. Missä olisi otteluiden dramatiikka ja yllätykset? Voisivatko etukäteen heikoimmiksi luokitellut maat koskaan voittaa paremmiksi luokiteltuja?
Oikeassa maailmassa hyökkääjät ja puolustajat tekevät jokaisessa ottelussa lukuisia virheitä. Monista hyökkääjien tekemistä virheistä aukeaa vastustajalle tilaisuus maalintekoon. Puolustajat yrittävät paikata hyökkääjien virheitä ja maalivahdit sekä hyökkääjien että puolustajien virheitä. Nykykiekossa suuri osa pelaajista on hyvin taitavia maalintekijöitä. He laukovat niin kovaa, ettei maalivahti näe kiekkoa ja laukaukset ovat erittäin tarkkoja. Pienikin tila ,joka jää jäljelle maalivahdin pyrkiessä peittämään mahdollisimman hyvin maalia, riittää näille huipputaitaville. Lisäksi kiekolla on tapana pomppia mailoista ja luistimista, niin ettei maalivahdilla ole mahdollisuutta torjua. Myös maskin tekeminen vaikeuttaa maalivahdin mahdollisuuksia todella paljon. Ei siis ole olemassa virheetöntä maalivahtipeliä. Se on täysin järjetön kommentti Sinulta Pekka. Kaikki huippumaalivahdit pystyvät torjumaan yli 90% laukauksista, jotkut jopa yli 90% ja sen Suomenkin maajoukkueen maalivahdit poikkeuksetta tekevät.