Päivän kuvat: Ennätysten vaalit

Kotimaa 6.2.2012 16:00
Välillä oli seurusteltava pahvisenkin Saulin kanssa. Kuva Pekka Nieminen.

”Se on siinä”, kuului yhden ja toisen suusta Finlandia-talolla kahdeksan aikaan sunnuntai-iltana.

”Sauli Niinistön kannattajat juhlivat hetken riehakkaasti, mutta muuten väki suhtautui tulokseen kuin itsestäänselvyyteen”, kuvailee Matti Simula Niinistön vaalivalvojaistunnelmaa.

Tunnelma Tavastialla oli kuin rock-konsertissa. Kuva Hannes Heikura.
Pekka Haavisto juhli Tavastialla hyvillä mielin, vaikkei voittoa tullutkaan. Kuva Hannes Heikura.

”Pekka Haaviston kannattajat ottivat urheasti vastaan Tavastialla ennakkoäänien melko murskaavan tuloksen. Tunti ennen h-hetkeä tunnelma oli katossa. ”Juhlimaan on tultu”, iloinen seurue julisti illan tarkoitusta”, kirjoittaa Leena Sharma Pekka Haaviston vaalivalvojaisista blogikirjoituksessaan.

Kilpakumppanit kättelivät toisiaan Musiikkitalolla tuloksen selvittyä. Kuva Heikki Saukkomaa.

Peli oli selvä jo ennen kuin kaikkia ääniä ehdittiin laskea vaali-iltana: Suomen 12. presidentti on Sauli Niinistö. Niinistö sai 62,6 prosenttia äänistä, Pekka Haavisto puolestaan 37,4 prosenttia.

Vaalit olivat monella tapaa poikkeukselliset. Vihreä ehdokas ei ole koskaan menestynyt vaaleissa näin hyvin. Silti Niinistön voitto Haavistosta oli ylivoimainen: Niinistö sai 1,8 miljoonaa ääntä. Aikaisempi äänikuningas oli 1,72 miljoonaa ääntä vuoden 1994 vaaleissa kerännyt presidentti Martti Ahtisaari. Kaikesta huolimatta äänestysprosentti jäi tänä vuonna historiallisen alhaiseksi.

Katso ”Se on siinä” -kuvakertomus täältä.