Päivän kuva: David Beckham saapui Suomen Turkuun pelastamaan uraansa

David Beckham
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuva Heikki Saukkomaa / Lehtikuva.

Akillesjänteensä eilen loukannut jalkapallotähti David Beckham saapui tänään iltapäivällä yksityiskoneella Turkuun Milanosta.

Ensimmäiset kuvat tuskissaan paareilla irvistävästä Beckhamista olivat hätkähdyttävä. Hetkeä aikaisemmin 34-vuotias jalkapallotaituri oli loukkaantunut täysin vaarattomalta näyttävässä tilanteessa, lähtiessään kuljettamaan palloa kentän keskiympyrässä. Otteluvideo AC Milanin ja Chievon välisestä pelistä näyttää, kuinka Beckham ponnistaa vauhtia vasemmalla jalallaan, mutta ryhtyi yhtäkkiä ontumaan nilkkaansa. Samalla hän näytti dramaattisesti käsimerkillä, että ei pysty jatkamaan peliä.

Hetkeä myöhemmin yksi maailman kuuluisimmista pelaajista makasi kentällä ensiapumiesten ympäröimänä, akillesjänteen katkeamisen seurauksena. Ottelua oli jäljellä vain pari minuuttia.

Suomessa hänen akillesjänteensä operoi ortopedi Sakari Orava Turussa. Ensiarvioiden mukaan hän viettää yön sairaalassa.

Ensiarvio on musertava: Beckham on pois kentiltä 5-6 kuukautta. Pahimmillaan loukkaantuminen voi lopettaa koko hänen uransa. Kyse on siitä, kuinka motivoitunut hän on kuntouttamaan itsensä takaisin huippukuntoon.

Kyse saattaa olla jopa vuodesta.

Beckhamin loukkaantuminen tarkoittaa, että hän ei pysty osallistumaan kesäkuussa alkaviin jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin. Tämä on isku koko Englannin maajoukkueelle. Joukkueen italialainen valmentaja Fabio Capello ilmoitti aiemmin tällä kaudella, että mikäli Beckham saa säännöllisesti peliaikaa, hänellä on mahdollisuus päästä mukaan joukkueeseen. Beckham siirtyi Eurooppaan ja Italiaan pelaamaan nimenomaan antaakseen näyttöjä Capellolle.

Ortopedi Sakari Orava on erikoistunut urheilijoiden akillesjännevammojen hoitoon. Aikaisemmin hän on operoinut muun muassa jamaikalaisen pikajuoksija Merlene Otteyn, juoksija Haile Gebreselassien, jalkapalloilija Josep Guardiolan ja pikajuoksija Frankie Fredericksin.

Suomalainen osaaminen urheiluvammojen hoidossa on muutenkin maailman huippuluokkaa. Ortopedi Ilkka Tulikoura on leikannut muun muassa seiväshyppääjä Sergei Bubkan ja keihäänheittäjä Aki Parviaisen.

Professori Pekka Peltokallio operoi aikanaan useita olympiavoittajia.