Luvassa kaaos? Päivähoidon muutos voi panna lapset vuoroihin, säästöt epävarmoja

Valtion nettokulut ovat 135 miljoonaa, sanoo THL:n tutkija.

hallitus
Teksti
Veera Jussila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuka lapsista saa tulla aamuvuoroon, kuka iltavuoroon?

Päiväkodeissa pelätään, että subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus johtaa kaaokseen, joka ei edes tuo toivottuja säästöjä.

Hallitus esitti viime viikolla, että subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan ensi vuoden elokuusta alkaen. Lapsi voi olla päivähoidossa vain osa-aikaisesti silloin, kun vanhempi on kotona äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaalla tai kotihoidon tuella.

Kotona oleva äiti saattaa siis pakata vauvan mukaansa, viedä esikoisen päiväkotiin yhdeksäksi, tulla kotiin, pakata vauvan mukaansa ja hakea esikoisen hoidosta kello 13.

Helsingin varhaiskasvatusviraston johtaja Satu Järvenkallas uskoo, että tulossa on melkoista pyöritystä. Perheen ja hoitopaikan on sovittava, mitkä tunnit päivästä lapsi on hoidossa. On varmistettava, että hänellä on noina tunteina tuttu hoitaja. On varmistettava, että tutut kaverit pysyvät. On varmistettava, että hänellä on mielekästä ohjelmaa. Onko se ajalla 8-13, vai kenties 11-16?