Uusi normaali

Epidemia muutti arjen. Ensihoitaja, kansanedustaja, eläkeläinen ja opiskelija kertovat keskiviikostaan 1. huhtikuuta 2020.

Kotimaa 15/2020 4.4.2020 11:35
Teksti Anni Keski-Heikkilä Kuvat Marjo Tynkkynen ja Jarmo Wright

Noin 77 000 suomalaista on lomautettu työstään koronakriisin takia ja noin 350 000 on yt-neuvotteluiden piirissä. Yli 870 000 ikäihmistä on määrätty karanteeninkaltaisiin olosuhteisiin. 

Noin 1,7 miljoonan asukkaan Uusimaa on eristetty. Lähes kaikki koulutyö tehdään etänä, ja yleisötapahtumat on peruttu.

Arki ei ole entisellään.

Saula Baski, 24, opiskelee musiikkikasvatusta Sibelius-Akatemiassa. Jopa laulutunnit järjestetään koronan takia videoyhteydellä. Painajaiset ovat alkaneet vaivata öisin.  

”Ensimmäinen oppitunti alkoi puoli yhdeltätoista. Söin vielä tunnin alussa aamupalaa ja join kahvia. Se ei haittaa, monet muutkin tekevät niin.

Opiskelen musiikkikasvatusta, joka valmistaa esimerkiksi musiikinopettajan ammattiin. Kaikki opetus järjestetään nyt etänä.

Tänään oli musiikkiliikuntaa. Aluksi opettajat laittoivat musiikin soimaan. Jokainen opiskelija keksi sen tahtiin oman alkulämmittelyliikkeensä, jota muut matkivat.

Kurssilla opiskelijoiden pitää järjestää muille lyhyt opetushetki. Pitää opettaa jokin pohjoismainen kansan- tai lastenlaulu musiikkiliikunnan keinoin. Opiskelija kuvaa tuokionsa videolle ja tunnilla se esitetään muille.

Yksi oli tänään erityisen hauska. Osallistuja sai leikkiä olevansa lintu, ja kun laulussa laulettiin matalalta, videolla näkyi kuvaa maan pinnalta. Kun laulettiin korkealta, näkyi maaseutumaisemaa ja oikein korkealla oltiin pilvien päällä.

Se oli hieno pedagoginen tapa opettaa sävelkorkeuksia visuaalisesti.

 

Kävin kävelyllä Helsingin keskustassa. Liikkeellä oli yllättävän paljon väkeä. Ulkoilu ja kotona urheileminen ovat olleet minulle jokapäiväisiä henkireikiä. Muuten opiskeleminen olisi pelkkää istumista ja makaamista.

Lenkin jälkeen osallistuin etänä laulutunnille. Harjoittelimme opettajan ja toisen opiskelijan kanssa taustanauhan tahtiin soolokappaleitamme, jotka esitämme kurssin lopuksi muille etämatineassa.

Minulla on Alicia Keysin Not Even the King. Ihanat lyriikat jättävät kuulijalle tulkinnanvaraa.

Oma haasteeni on löytää itsevarmuutta. Hain sitä miettimällä pääministeri Sanna Marinia, joka on aina niin itsevarman oloinen.

Ilmeisesti se välittyi laulustani, sillä opettaja sanoi, että ”tuli vähän mieleen joku poliitikko”. Se nauratti. En tiedä, olinko sitten niin vakava.

Päiväunien jälkeen kirjoitin pienoistutkielmaa musiikin teorian kurssille. Olen tutustunut teoriaan, joka käsittelee yhteisöllisyyttä ja osallisuutta musiikissa. Aihe on saanut erilaisen merkityksen nyt, kun vietän kaiken aikani yksin kotona.

Rakastan 28-neliöistä opiskelijayksiötäni. Koti on ihana paikka, jossa rauhoitun ja voin olla omien ajatuksieni kanssa. Nyt siitä on tullut kouluni ja kuntosalini. Täytyy tasapainoilla ja yrittää erottaa vapaa-aika työajasta.

Olen miettinyt, miten jaksan, kun en näe muita ihmisiä. Olen sosiaalinen ihminen ja saan voimaa kanssakäymisestä ihmisten kanssa.

Sosiaalinen media on ollut kovassa käytössä. On ollut ihanaa ottaa videoyhteyksiä esimerkiksi ystäviin Tampereella, mutta mikään ei korvaa fyysistä läsnäoloa.

 

Illalla soitin pianoa. Se on minulle maailman rakkainta.

Pyrin lopettamaan ruutuajan viimeistään yhdeksän jälkeen, koska nyt tulee oltua paljon aikaisempaa enemmän tietokoneella, eikä se tee hyvää.

Olen nukkunut huonosti ja alkanut nähdä painajaisia, jotka ovat liittyneet ajankohtaisiin aiheisiin. Yöllä asioita murehtii.

Tartunta ei huoleta minua, mutta pelkään tartuttavani viruksen muihin, joille se voisi olla vaarallisempaa. Myös terveydenhuollon kantokyky ja talousasiat huolettavat.

Ymmärrän hyvin heitä, jotka ovat menettäneet työnsä. Jos tämä jatkuu, voi minunkin kesätyöpaikkani olla vaarassa.

Yleensä stressaavan ajanjakson kestää, jos sen tietää loppuvan tiettyyn aikaan. Nyt se on epävarmaa.”

© Marjo Tynkkynen

Sari Multala, 41, on kokoomuksen kansanedustaja, Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja lapsiperheen äiti. Eduskunnassa on otettu käyttöön poikkeusjärjestelyt, jotta Suomi pysyisi päätöksentekokykyisenä.

”Yleensä lapset herättävät minut ennen kelloa. Tänään he heräsivät seitsemän aikaan. Kävin alakerrassa laittamassa heille aamupalaa ja juomassa aamukahvini.

Ensimmäinen etäkokous alkoi puoli yhdeksältä. Kaupunginhallituksen listapalaverissa valmisteltiin tulevaa varsinaista kokousta.

Aiemmin tein kotona töitä keittiössä tai olohuoneessa lasten nukahdettua, eikä minulla ole ollut varsinaista työpistettä. Nyt olen ottanut käyttöön yrittäjämieheni työpöydän makuuhuoneestamme. Yläkerrassa saan olla kohtuullisen hyvin omassa rauhassa.

Sänkyä tulee pedattua useammin kuin normaalisti.

Seuraavaksi liityin eduskuntaryhmämme palaveriin. Ryhmä keskustelee päivittäin koronavirustilanteesta. Enemmän ja enemmän puhuttaa se, miten päästään ulos näistä rajoituksista.

Sen vuoksi pitäisi saada suojaus ja testauspuoli kuntoon.

Tässä vaiheessa on keskityttävä nykyhetkeen ja tulevaan, mutta on selvää, että joitakin asioita olisi voinut tehdä paremminkin. Virheistä voi oppia. Täytyy toivoa, että nykyiset rajoitukset toimivat ja ihmiset niitä noudattavat.

 

Etäpalaverit ovat alkaneet sujua varsin hyvin, kun säännöt on opittu. Mikrofoni on hyvä mykistää, kun ei itse puhu. Puheenvuoron saa keskustelukentästä pyytämällä.

Varsinkin viralliset kokoukset vievät etänä enemmän aikaa kuin tavallisesti. Esimerkiksi kaupunginhallituksen kokouksessa on varmistettava, että noudatamme kuntalakia joka kohdassa.

Nimenhuudossa jokaisen pitää avata video- ja ääniyhteys, kun ilmoittaa olevansa paikalla. Samoin tehdään äänestyksissä. Normaalisti kokouksessa näkee, jos joku haluaa pyytää puheenvuoron. Etänä sitä on vaikeampi ennustaa. Täytyy odottaa hetki. Sellaista tyhjäkäyntiä on vähän enemmän.

Ensi maanantaina kokouksessa on vähän isompia ja hankalampia asioita ja varmaan tulee äänestyksiäkin. Sitten näemme, miten se toimii.

 

Poikkesimme esikoululaisen lapseni päiväkodilla ja kävimme siellä tulevaan kouluvuoteen valmistavan keskustelun.

Mieheni on ollut enimmäkseen kotona lasten kanssa. Yrityksellä on kiipeilykeskuksia, jotka ovat tällä hetkellä suljettuina.

Itse olen ollut paljon eduskunnassa ja kaupungintalolla, mutta tällä viikolla olen parina päivänä pystynyt auttamaan enemmän.

Kun lapset ovat alle kouluikäisiä, se ei mene niin, että he tekisivät vain etätehtäviä. He vaativat läsnäoloa.

Täytyy antaa kiitokset miehelleni. Hän on tehnyt lapsille lukujärjestyksen, joka mukailee päiväkodin arkirytmiä. Erikseen on kellonajat leikkimiselle, ulkoilulle ja välipaloille. Lukujärjestys luo päiviin rakennetta.

 

Iltapäivällä eduskunnassa alkoi täysistunto, jota seurasin kotona videon välityksellä. Kaikki mahdollinen yritetään tehdä etänä. Äänestyksissä ja kyselytunneilla käy vain osa kansanedustajista. Salissa ovat kyselytunnilla vain he, jotka puhuvat tai odottavat omaa puheenvuoroaan.

Kokoomuksesta on täysistunnoissa läsnä kymmenen edustajaa kerrallaan. Meidät on jaettu neljään ryhmään, joista joka ryhmä on vuorollaan paikalla. Näin halutaan varmistaa, että eduskunnasta suuri osa ei sairastu tai altista muita. On tärkeää, että eduskunnan päätöksentekokyky säilyy.

Valiokunnissa on oltava läsnä fyysisesti. Itse kuulun sivistysvaliokuntaan, joka antaa lausuntoja hallituksen esityksistä esimerkiksi koulujen sulkemisiin liittyen.
Kokouksiin on valmistauduttava huolellisesti, sillä ne halutaan pitää lyhyinä.

 

Kävimme lasten kanssa pyöräilemässä. Kuusivuotias uskalsi ensimmäistä kertaa ajaa ilman apupyöriä. Neljävuotias tulee vielä vähän hitaammin, mutta hän on sinnikäs ja oppii kyllä.

Tässä tilanteessa on onni, että lapset ovat niin pieniä. Samat asiat pyörivät päivästä toiseen ja elämässä on rutiinia.

Nuorempi ei vielä juuri ymmärrä, mistä on kyse. Hän ymmärtää vain sen, että nyt ei voi mennä päiväkotiin tai käydä uimahallissa. Vanhempi lapsi osaa jo yhdistellä asioita. Hän kyselee usein, johtuvatko muutokset koronasta.

Tämä keskiviikko oli sattumalta erittäin epätavallinen päivä minulle. Ehdin olla tavallista enemmän kotona ja pystyin jopa hetkittäin irrottautumaan töistä.

Kun lapset olivat menneet nukkumaan, tein vielä töitä. Yrittäjät kyselevät paljon siitä, millaisia tukimuotoja nyt on mahdollista saada. Olin luvannut lähettää yhdelle tietoa asiasta.

 

Tässä tilanteessa työt eivät jakaannu tasaisesti. Osalla on niitä liikaa, moni on lomautettuna tai työt ovat täysin loppuneet.

Oma työmme eduskunnassa on helpompaa kuin monilla, vaikka päätökset ovat vaikeita ja ne tehdään nopeasti. Emme ole etulinjassa, kuten vaikka hoitotyötä tekevät, poliisit, lähiopetusta antavat opettajat ja päiväkodin työntekijät.

Oma tilanteeni ei ole missään nimessä huono.”

 

© Jarmo Wright

Sari Suonpää, 42, on ensihoitaja ja tekee potilaskuljetuksia Länsi-Uudellamaalla. Koronavirus tulee puheeksi ambulanssissa lähes jokaisen kyydin aikana. 

”Heräsin ambulanssiasemallamme Karjaalla. Koska kotini on puolentoista tunnin ajomatkan päässä Somerolla, jään usein asemalle yöksi. Lopetin työt eilen illalla kahdeksalta, ja tänään vuoroni alkoi kahdeksalta aamulla.

Asemalla on suuri ambulanssihalli ja päivystyskämppä, jossa on neljä makuuhuonetta ja olohuone.

Aamupäivä oli hiljainen, joten vuoromme aluksi työparini siivosi oman automme lisäksi kaikki muut autot.

Kävin esimiesteni kanssa palaverin Teams-sovelluksessa, minkä jälkeen lähdimme kierrokselle huonekaluliikkeisiin. Etsimme kaappia aseman tiloihin. Pitäisi saada tavaroita siellä järjestykseen.

 

Keikat ovat vähentyneet koronaviruksen takia. Kuljetamme potilaita siirtokuljetuksina terveydenhuollon sisällä, usein esimerkiksi sairaalasta toiseen tai päivystysosastolta jatkohoitoon.
Saamme tehtävät sairaanhoitopiirin välityskeskuksesta, josta sairaalat tilaavat kuljetuksensa.

Kun elektiivisiä eli kiireettömiä leikkauksia on peruttu, ihmisiä ei tarvitse kuljettaa. Päivystyksissäkin on ollut paljon tavanomaista hiljaisempaa. Ihmiset eivät vain liiku tällä hetkellä.

Varmaan tyyntä myrskyn edellä, tai vaikeahan sitä on ennustaa. Taudin huippua ei ole vielä saavutettu.

Ajamme myös koronaepäilyjä ja tarvittaessa varmistettujakin tapauksia, mutta näitä on ollut meidän alueellamme vain muutama.

9lives-yhtiömme johtoryhmä taitaa miettiä kuumeisesti, mitkä voisivat olla korvaavia töitä.

 

Lounaan jälkeen vilkastui ja olimme ajossa koko loppupäivän. Työparini ajoi, minä olin hoitovuorossa. Välillä ihmiset tarvitsevat ambulanssissa esimerkiksi suonensisäistä lääkettä, joskus harvoin tehohoitoa.

Usein on aikaa jutella ja kuunnella ihmisten elämäntarinoita. Koronavirus tulee puheeksi oikeastaan kaikkien kanssa jossakin vaiheessa matkaa. Ihmiset ovat tietysti huolissaan, varsinkin he, joilla on useita perussairauksia.

Uskon, että saan koronaviruksen pikemmin kaupan kassalta kuin töistä. Kaupassa ei koskaan tiedä, kuka siellä köhii tai on kosketellut tavaroita. Meillä on suojautumisvarusteet ja osaamme suojautua, jos potilaalla on oireita.

Emme tänään päässeet normaalisti sisään sairaaloiden osastoille. Osa sairaaloista on linjannut, että potilaat otetaan vastaan osaston ulkopuolella. He kai ajattelivat, että me kuljetamme monia erilaisia ihmisiä päivän aikana.

Me rauhoittelimme heitä: desinfioimme työvälineet ja paarit jokaisen potilaan jälkeen.

 

Illan viimeinen keikka oli kauas Peijaksen sairaalaan Vantaalla, joten teimme tunnin ylitöitä. Olimme takaisin asemalla yhdeksän aikoihin. Jään taas asemalle yöksi, aamulla on aikainen herätys.

Tällä viikolla olen töissä neljä päivää, mikä on lyhyt työputki.

Seuraavan kerran menen kotiin Somerolle perjantaina. En koe, että olisi mitään järkeä käydä kotona välissä. Minulla ei ole pieniä lapsia odottamassa. Nuorimmaiseni on ammattikoulussa.

Kotona odottavat puoliso, kissat ja koirat, mutta he pärjäävät kyllä ilman minua.”

© Marjo Tynkkynen

Osmo Naakka, 84, on entinen iisalmelainen luokanopettaja. Hän muutti kaksi vuotta sitten Helsingin Arabianrantaan. Yhteisöllisen senioritalon asukkaat laulavat parvekkeillaan joka ilta kello kuudelta.

”Kelloradio herätti minut viittä vaille seitsemän. Kuuntelen joka päivä radiouutiset sängyssä makuullani. Tänään uutisissa kerrottiin koronaviruksen leviämisestä.

En muista toista tilannetta, joka olisi näin perusteellisesti muuttanut elämän rytmiä. Sota-ajastakin muistan vain vähän, olin silloin pikkupoika.

Nousin ylös, laitoin vuoteen tuulettumaan ja avasin makuuhuoneen ikkunaa, jotta ilma raikastuisi. Söin puuroa mustikoilla, voileipää leikkeleellä, keitetyn kananmunan ja mustaviinimarjamehua. Silmäilin sanomalehden digiversiota tietokoneeltani. Aamutelevision juontajat tekivät jumppaliikkeitä, ja tein siinä jokusen liikkeen mukana.

Lounaan hain vastapäisestä ravintolasta. Joinain päivinä olen käynyt myös ruokakaupassa.

Ennen ruokaa tein kunto-ohjelman, jonka läheinen pilates-studio oli jakanut meille tietokoneelta katsottavaksi. Istuin jakkaralla, ja ohjaaja selosti liikkeitä rauhalliseen tahtiin.

Ohjelmaan kuului tuolilta ylös nousemista, jalkojen nostelemista vuorotellen ja venyttelyä.

Eniten huolestuttaa, kuinka kauan tätä jatkuu. Viruksen saaminen ei pelota minua, mutta tämä estää omasta kunnosta huolehtimista. Sitä taitaa kohta kuolla pelkästään tähän sisällä olemiseen, jos sanotaan näin leikillisesti.

Raitista ulkoilmaa ja luontoa kaipaa. Yleensä iltapäivä on se aika, jolloin olen jo vuosikausia käynyt lenkillä.

Eilen pidimme talon asukkaiden kanssa yhteisen jumppahetken videon opastamana. Jumppasimme ruokasalissa, jotta pystyimme pitämään tarpeeksi hyvät turvavälit. Eihän se missään tapauksessa korvaa ulkoilmaa.

 

Olen ammatiltani opettaja. Opetin koko urani Iisalmessa ensin kansakoulussa ja sitten alakoulussa.

Tämä tietokoneaika alkoi tulla hieman ennen kuin jäin eläkkeelle. Viimeisinä vuosina alkoi tuntua, että perässä pysyy, mutta rinnalle ei enää pääse.

Tyttäreni ja poikani ovat myös opettajia. Olen kysellyt pojaltani, millaista etäopetus on opettajalle, sillä olin kuullut sen olevan rankkaa. Poikani mukaan opettaja joutuu siinä koville ja täytyy olla kekseliäs. Toiset oppilaat oppivat nopeasti, kun taas toisille täytyy kerrata usein, ennen kuin he oivaltavat.

Mutta vaikuttaa siltä, että oppilaat ovat oppineet tietokonemaailmaan ja pysyvät oppitunneilla mukavasti mukana.

 

Kun uutisia rajoituksista alkoi tulla, aloitimme senioritalossa uuden perinteen. Meillä on kello kuudelta iltalaulu. Kaikki asukkaat kokoontuvat parvekkeille laulamaan yhdessä.

Maan tasalla on esilaulaja ja liikuntaryhmä, jonka näyttämiä liikkeitä mukailemme parvekkeiltamme. Tämä perinne on pitänyt joka päivä.

Tai ainakin melkein.

Viiden aikoihin istahdin television ääreen. Sen verran rentouduin siinä, että se ottikin äkkiä unen päästä kiinni. Minulla taitaa olla liian hyvät unenlahjat. Heräsin vasta puoli seitsemän aikaan.

Huomenna sitten uudelleen.”