Yön kauhut

Vihollinen jahtaa, mutta jalat tuntuvat lyijynraskailta. Komerossa odottaa kasa ruumiita. Suomalaiset näkevät painajaisia enemmän kuin ennen.

uni
Teksti
Terhi Hautamäki
Kuvat
Carla Ladau
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Astuin hissiin, jossa suurikokoinen, vanha nainen seisoi vasten hissinnappien puolista seinää silmät ummessa ja mutisi, että paina sitä nappia. Kysyin, mihin hän on menossa. ”Paina vain jotain, minne te nyt yleensä menette”, mummeli sanoi. Katsoin häntä tarkemmin ja huomasin, että hän ei ollutkaan enää mummo vaan nuorempi valkotukkainen nainen – ja että hän seisoi puoliksi seinän sisällä. Hän katsoi minua puolikkain valkoisin kasvoin ja kirkui: ”Minä en kuole koskaan, mutta te sen sijaan…” Tunsin jo, miten hän tarttui toisella kädellä minua vyötäröstä ja toisella kaulasta…

 

Vähintään kymmenettuhannet suomalaiset pakenivat viime yönä uhkaavaa hahmoa, harhailivat pimeillä käytävillä tai palasivat entiseen kotiin, josta löytyy vieraita, ahdistavia huoneita.

Toiset tuskailivat ylioppilaskirjoituksissa, ilmestyivät työpaikalle alastomana ja myöhästyivät liikennevälineistä – tai ajoivat helvetillisissä hisseissä, kuten Anna Tommola unessaan, jonka hän kertoo tietokirjassaan Yöllinen elämämme (Atena 2020).