Tinder


Uskomaton
rakkaustarina

He eivät olleet ehtineet tavata. Suhteesta oli silti ehtinyt tulla vakava. Ehkä heistä voisi tulla pari, ellei jopa perhe. ”Näkisin mielelläni sinut osana tätä joukkuetta”, nainen sanoi kerran. ”Haluaisin olla osa sitä joukkuetta”, mies vastasi.

Teksti
Elina Järvinen

Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

 

Mies lähetti viimeiset viestinsä tiistaina 24. elokuuta. Helsingissä ilta oli pilvinen ja viileä, kuten oli ollut monta päivää. Nainen käveli Esplanadin puistossa, pysähtyi, luki viestit, käveli taas.

”Please do not message me anymore”, mies kirjoitti. Älä lähetä enää viestejä.

”Have a good life.”

Pari tuntia aiemmin he olivat puhuneet puhelimessa. Ensin rauhallisesti molemmat. Miehellä oli ollut kauhea päivä, ”terrible day”, hän oli kertonut viestissä etukäteen. Nainen, Maria, oli ollut Teams-kokouksessa mutta ilmoittanut heti, kun oli vapautunut. ”Jos haluat nyt soittaa.”

Keskustelu oli kärjistynyt, ja lopulta mies oli suuttunut, halunnut lopettaa puhelun siihen. Maria oli yrittänyt vielä pitkittää.

”Hyvä on”, hän kirjoitti nyt puistossa. En lähetä enää viestejä.

 

En tullut kysyneeksi, mistä olet kotoisin, Maria oli kysynyt mieheltä elokuun alussa. Silloin he tutustuivat vasta. Ensimmäiset viestit, yksi puhelu.

Tinder-profiili oli näyttänyt etäisyyden: yksi kilometri Mariasta. Näin deittipalvelu toimii. Se tarjoaa profiileja sijainnin perusteella, ja jos molemmat pyyhkäisevät profiilikuvaa oikealle, yhteydenpito voi alkaa. Toki joitain ominaisuuksiakin saa toivoa: ikää, sukupuolta. Itsestään voi kertoa muutamalla rivillä About me -osiossa.

Maria oli kertonut olevansa 170-senttinen, älykäs ja menestynyt. Nainen, joka suhtautuu elämään intohimoisesti ja etsii kestävää rakkautta. ”Mindfulness ja crossfit samassa paketissa.”

Ikä 55 vuotta, asema johtohenkilö.

Hän kirjoitti profiilinsa englanniksi.

Mies oli pari vuotta vanhempi, hänkin johtohenkilö. Kahden pojan isä, joka uskoi karman lakiin ja yritti siksi kohdella ihmisiä hyvin. Ei silti vakava. ”Tykkään nauraa ja nauttia elämästä täysillä.”

Mies asui Töölössä.

”Isäni on suomalainen mutta vartuin Lontoon lounaispuolella. Äitini on britti”, hän vastasi Marialle.

Suomea mies ei ollut oppinut.

He hylkäsivät pian Tinderin viestipalvelun ja siirtyivät Whatsappiin. Marian piti tehdä tunnustus, kertoa oikea nimensä. By the way…

Hän oli esiintynyt Tinderissä väärällä nimellä. Oikealla valokuvalla kyllä, mutta sellaisella, jossa tukka peittää puolet kasvoista. Kai hän yritti jotenkin suojata yksityisyyttään.

Mies lähetti kuvia itsestään ja pojistaan Englannissa. Vanhempi opiskeli King’s Collegessa, nuorempi sisäoppilaitoksessa. Eräässä kuvassa nuorempi poika istui miehen hartioilla aurinkoisella pihalla. Mies piti poikaa nilkoista ja molemmat hymyilivät.

Mies oli raamikas ja tyylikkäästi pukeutunut. Vaaleat housut ja sininen kauluspaita, tummassa takissa nahkasomisteita.

Tukka oli lyhyt ja taipuisa, sänkiparrassa hiven harmaata.

Mariasta hän oli hyvin viehättävä.

Mariakin lähetti kuvia. Aikuisista pojistaan, itsestään, kuntosalista, ravintola-ateriasta.

”Näyttää herkulliselta”, mies kommentoi.

Sinä iltana Maria istui Gaijinissa, aasialaisessa ravintolassa Bulevardilla, ja viestitteli miehen kanssa lähes tunnin.

”Rakastan tätä ruokaa. Ei mikään halpa paikka, mutta elämä on lol.”

”Minä söin lohta ja vihanneksia.”

”Terveellistä.”

”Koska lähdet kotiin?”

”Soitan sinulle.”

Äkkiä yhteydenpidosta tuli todella tiivistä.

Miehen nimi oli Alexander Mason.

Hän oli parikymmentä vuotta aiemmin perustanut oman yrityksen, Guard Trust Securityn. Nyt sillä oli pääkonttori Lontoossa ja toimipiste Hongkongissa.

Maria tutki miehen Linkedin-profiilin, googlasi firman nettisivut. Huolehdimme kaikesta sinun ja kotisi turvallisuuteen liittyvästä, sivuilla sanottiin. Oli turvajärjestelmiä, luotiliivejä, luodinkestäviä ovia ja ikkunoita, kilpiä. Itsepuolustuskursseja, ampuma-asekoulutusta. Ota yhteyttä jo tänään!

Sivut olivat kohtuullisen vaatimattomat. Maria näytti niitä pojalleen ja sanoi, että tämä voisi panna ne kuntoon. Poika etsi kohdetta opintoprojektilleen.

Maria lateli miehelle kysymyksiä, koska kaikki kiinnosti.

Miten päädyit tälle alalle?

Mitä vaimosi teki työkseen? Ovatko vanhempasi elossa?

Kuinka kauan aiot vielä tehdä töitä? Mitä sen jälkeen?

Kuinka pitkä olet?

Mason vastasi minkä ehti. Hän oli 193 senttiä pitkä, vaimo oli ollut juristi Canary Wharfin liikekeskuksessa Lontoossa. Hän oli kuollut syöpään viisi vuotta aiemmin.

Mason ei aikonut tehdä töitä enää kauan, ehkä vain tämän vuoden. Hän suunnitteli firman myymistä.

Aikanaan hän oli ollut töissä Qatar Oilissa ja asunut sen vuoksi muutaman vuoden Persianlahdella. Nyt hän asui väliaikaisesti Helsingissä, koska halusi tuoda firmansa EU-maahan. Brexit oli vaikeuttanut kaikkea.

Hän oli kosmopoliitti, kuten Maria.

 

Päivät olivat kiireisiä, mutta myöhään illalla Mason kirjoitti usein sähköposteja. Ensin niiden kanssa oli sekaannusta.

”Saitko sähköpostini?”

Maria ei ollut kommentoinut kirjettä lainkaan.

”En saanut. Odotin sitä. Outoa.”

”Voitko tsekata, onko osoite oikein kirjoitettu?”

Lopulta meili löytyi roskaposti-kansiosta. Marian työposti oli suodattanut lähetyksen.

”Hahahaha. No, sitä tapahtuu”, Mason kirjoitti. ”Minullekin joskus.”

Maria siirtyi gmailiin.

Masonin sähköpostit olivat pitkiä ja seikkaperäisiä.

”Kyllästyitkö jo?” hän saattoi kysyä.

”Minulla on hyvä huumorintaju, vaikka tästä sitä ei kyllä huomaa. Näin tylsää meiliä en ole varmasti ikinä kirjoittanut.”

”Luen ja hymyilen”, vastasi Maria. ”Olet todella hyvä kirjoittaja.”

Aluksi meilit allekirjoitettiin tuttavallisesti, regards, mutta kohta jo lämpimämmin.

Your man.

Kului viikko, ja mies lensi Lontooseen. Hän ei vastannut viesteihin. Jälkeenpäin ajatellen tauko ei ollut pitkä – yksi vuorokausi – mutta Maria oli suunniltaan. Hän ihmetteli itsekin reaktiotaan.

”Rehellisesti sanottuna tämä on ollut pahin päivä pitkään aikaan”, hän kirjoitti viestiin.

”Kaikki nämä tunteet päässä ja sydämessä ja kropassa.”

Mies oli pahoillaan ja selitti, mitä oli tapahtunut. Hänen yrityksensä oli solminut esisopimuksen isosta projektista Dubaissa. Tästä hän oli ehtinyt kertoakin. Rakenteilla oleva kiinteistö, johon Guard Trust Security asentaisi turvajärjestelmät. Kauppa oli rahakas. Mason oli kehaissut, että tämän jälkeen firma olisi sadan miljoonan arvoinen. Maria selvästi toi hänelle onnea.

Maria oli vastikään asunut Dubaissa.

Sopimusta oli lähdetty juhlimaan, Mason sanoi, ja hän oli päihtynyt parista drinkistä. Okei, ehkä siinä otettiin muutama shotti. Aamulla piti kuitenkin suoriutua kokouksesta. Hän oli vetänyt puvun ylleen, kävellyt taksiin, hoitanut kokouksen, palannut kotiin, ottanut buranan ja mennyt nukkumaan.

Nyt kello oli puoli yksitoista illalla. ”Olo on edelleen karmea.”

Mason lähetti bileistä kuvan. Siinä hän istui kattoterassilla musta puku päällään ja leveä hymy kasvoillaan, peukku pystyssä. Vieressä tummapartainen, komea mies nauroi ja näytti pirunsarvi-käsimerkkiä. Niin kuin heavymuusikko.

Mason kysyi, voisiko hän soittaa Marialle myöhemmin illalla. Hän katsoi parhaillaan lakimiehensä kanssa Arsenalin peliä.

Maria ei kommentoinut, vaikka ärsytti. Hän piti puheluista, miehen jutuista ja kauniista brittienglannista. Oli ehtinyt tottua lähes päivittäisiin soittoihin.

”Sano lakimiehellesi, että pyydän sinulta puoli miljoonaa euroa henkilökohtaista lainaa”, Maria kirjoitti.

Lisäsi sitten: ”Testaan huumorintajuasi.”

 

He eivät olleet ehtineet tavata. Siitä oli tosin ollut puhetta jo ennen matkaa.

Maria oli ehdottanut kävelylenkkiä tai jotain, ”ei stressiä”.

Mies oli ollut ehdottomasti samaa mieltä. Heidän pitäisi tavata.

”Koska sinulle sopii? Lähden Lontooseen viikonloppuna mutta palaan tiistaiaamuna.”

Aikataulu oli ollut tiukka. Oli sovittu, että tavataan heti matkan jälkeen.

Miehellä oli Lontoossa asunto. ”Haluaisin kovasti näyttää tämän sinulle”, hän oli viestittänyt, kun oli päässyt perille.

”Wow! Tulen katsomaan heti kun voin”, Maria oli vastannut.

Outoa kyllä, suhteesta oli alkanut tulla vakava. Kun mies sanoi, että oli kyllästynyt saamaan illalliskutsuja, joissa luki A. Mason plus one, Maria tiesi tarkalleen mitä tämä tarkoitti. Hänkin halusi, että kuorissa olisi toinenkin nimi. Hänen erostaan oli reilu vuosi.

Ehkä heistä voisi tulla pari, ellei jopa perhe.

”Näkisin mielelläni sinut osana tätä joukkuetta”, Maria sanoi kerran, kun puhui pojistaan.

”Haluaisin olla osa sitä joukkuetta”, mies vastasi.

Yhtenä iltana Maria viestitteli jylisevässä melussa. Kaivopuistossa pidettiin suuri lentonäytös, ja Maria asui lähellä. Hän kertoi siitä miehelle. Ehkä hävittäjät kiinnostaisivat tätä työnkin puolesta.

”Näytät tosi kauniilta”, mies kommentoi. ”Lähetin sinulle meilin.”

 

Paluu Lontoosta viivästyi. Mies lensi takaisin vasta lauantaina, ja jo kahden päivän kuluttua hänen oli lähdettävä Dubaihin. Sopimusneuvottelut oli viimeisteltävä.

”Sain juuri (korona)testin tehtyä ja toivon, että tulokset tulevat ajoissa”, hän kirjoitti sunnuntaina iltapäivällä.

Hän halusi soittaa. ”Kultaseni haluan kysyä sinulta erästä asiaa.”

Marialla oli vapaapäivä.

Hän oli ihmetellyt miehen lauantaista paluuta. Puolenpäivän aikaan tämä oli chattaillut lentokentältä Lontoosta. Lähtöön oli silloin ollut pari tuntia. Myöhemmin Maria oli tarkistanut Finavian sivuilta, koska kone tarkalleen ottaen laskeutuisi Helsinki-Vantaalle, mutta aikataulu ei täsmännyt. Lontoosta ei tullut lentoa.

Asia oli selvinnyt illalla. Mies oli lentänyt yksityiskoneella.

Sillä hän lentäisi myös Dubaihin, ja yksityiskoneeseen voisi ottaa kenet halusi. Miksei Maria lähtisi mukaan? Tätä mies nyt soitti.

Lähde! Kuka estää?

Ei estä kukaan, Maria ajatteli. Hän ei ollut nähnyt miestä koskaan, mutta hän lähtisi. Kyllä, hän lähtisi. Sitä paitsi hän tunsi Dubain.

Pitäisi pakata laukku, mutta sen hän tekisi vaikka tunnissa, jos tarve vaatisi. Pitäisi käydä koronatestissä. Testi maksaisi kolmesataa, jonka hän menettäisi, jos lento peruuntuisi. Mutta ei se haitannut.

Mies sanoi, että ilmoittaisi Marialle tarkan lähtöajan maanantaina. Hän kuulosti innostuneelta.

”Sinulla on varmasti paljon kaikkea järjestettävää”, Maria viestitti vielä illalla. ”Mutta on kiva sanoa, että nähdään huomenna.”

 

Lähtöpäivän aamuna Maria oli kokouksessa. Yhdentoista jälkeen hän lähetti miehelle viestin: ”Voisitko mitenkään soittaa?”

Neljältä iltapäivällä: ”Kuinka monen päivän matka? Kunnon matkalaukku vai käsimatkatavarat?”

Silloin mies vastasi: ”Seitsemän päivää.”

Maria kysyi osoitetta. Mihin hän tulisi? Kai he tapaisivat Töölössä ja menisivät kentälle yhdessä? Koneen piti lähteä puoli kuuden maissa.

Osoitetta ei kuulunut. Kello lähestyi puoli viittä. Mitä tässä nyt tapahtui? Marian pitäisi liittyä pian tärkeään palaveriin, langoilla oli ulkomaisia partnereita, mutta työhön oli vaikea keskittyä.

Hän ilmoitti, ettei voisikaan osallistua kokoukseen. Kollegat ihmettelivät ja ehkä vähän paheksuivatkin. Sori tää on nyt tosi urgent, Maria sanoi, ja lupasi kertoa myöhemmin.

Hän pakkasi kassinsa, soitti pojalleen ja pyysi heittämään Töölöön.

Maria jäi autosta ravintola Eliten kohdalla. Hän arveli, että mies voisi asua niillä main. Jos hän ei saisi tätä kiinni, hän joisi Elitessä lasin viiniä ja miettisi. Pojalle hän sanoi:

Jos tää ei ole totta, sä et kerro tästä kenellekään! Mutta jos tää on totta, mä soitan sulle Dubaista.

Pian mieheltä alkoi tulla viestejä: ”Kulta, voitko tulla suoraan kentälle?”

”Sekoitin kellonajan, olemme myöhässä.”

”Olen jo matkalla. Pliis lähde tulemaan.”

Maria: ”Okei, eli mihin minun pitäisi tulla?”

Mies: ”01530 Vantaa.”

Maria: ”Niin, mutta mikä terminaali, passintarkastus? Liput?”

Mies: ”Tule yksityisloungen kautta.”

Maria: ”Hei sinun täytyy auttaa tässä vähän…”

Ei vastausta.

Maria otti taksin ja lähti kentälle. Takapenkiltä hän soitti Finnairin asiakaspalveluun ja selvitti, mistä yksityislennot lähtevät. Liikelentotie 8, reilu kilometri isosta ykkösterminaalista.

Matkan aikana mies soitti hänelle: Sano kuskille, että panee vauhtia. Nyt on kiire! Tämän on pakko onnistua!

Liikelentoterminaali on matala rakennus kenttäalueen laidalla. Seinät vaaleaa aaltopeltiä, piha betonia. Liukuovien vieressä kulunut ruskea penkki.

Maria maksoi taksin ja ryntäsi sisään.

Aula oli pieni ja tyhjä. Yksi musta sohva ja kaksi tuolia, tupakkakoppi. Tilan perällä turvatarkastus.

Maria laski laukkunsa maahan ja käveli turvatarkastuksen ohi virkailijan luukulle. Hän kysyi, oliko terminaalista juuri lähtenyt kone Dubaihin.

Alexander Masonia ei näkynyt missään.

Virkailija katsoi aikataulutietoja koneeltaan. Terminaalista ei ollut koko päivänä lähtenyt yhtään konetta Dubaihin.

Okei, Maria sanoi.

Hän haki laukkunsa, käveli ulos ja jäi istumaan autiolle pihalle. Virkailija käveli hänen peräänsä. Voisiko hän jotenkin auttaa? Virkailija oli ystävällinen, ehkä Marian ikäinen nainen.

Ei voi auttaa, Maria sanoi, olen varmaan sekoittanut lähtöpäivän.

”Hei kulta.”

”Laskeuduimme turvallisesti.”

”Menossa hotelliin nyt.”

”Olen niin surullinen, etten saanut sinua mukaan.”

Yhdentoista aikaan illalla mies lähetti monta viestiä.

Tuntia myöhemmin hän hermostui.

”Miksi et vastaa viesteihin?”

”Tämä on todella julkeaa. Jos et halua enää puhua, niin sano se.”

Viestit pitenivät. Mies kirjoitti, ettei hän ollut voinut vaikuttaa päivän tapahtumiin. Hän ei omistanut lentokonetta eikä voinut viivyttää lähtöä. Hänellä oli seurue, josta hän oli vastuussa. Maria oli bisnesnainen, luulisi hänen ymmärtävän. Nyt hän käyttäytyi itsekkäästi eikä mies pitänyt siitä.

Aamuyöllä Maria kirjoitti vastauksen. ”En ole julkea enkä itsekäs. Olen tyhmä.”

Mikä on osoitteesi Töölössä, Maria kysyi. Mihin aikaan kone lähti ja mistä?

Mies sanoi, että oli jättänyt Marian nimen ja tiedot yksityislentojen portille. Jos Maria olisi tullut paikalle puoli tuntia aiemmin, hän olisi ehtinyt.

Maria pyysi dokumenttia lennosta. Helsinki-Vantaan ainoalta ”yksityislentojen portilta” ei ollut lähtenyt lentoa Dubaihin, koko päivänä.

”Tämä on jo järjetöntä”, mies kirjoitti.

”Minun pitäisi jatkuvasti esittää todisteita ja vakuutella sinua. Olen ollut avoin kaikessa, mutta sinä jaksat epäillä.”

Maria sanoi, että halusi vain tietää. Oppia virheistään. Hän oli ollut väärässä paikassa, mikä olisi ollut oikea paikka?

”Ehkä minä en ole oikea sinulle”, mies vastasi. ”Rakastan sinua, mutta en voi jatkaa näin.”

Mies sanoi, että korvaisi taloudelliset menetykset. Taksimaksut ja koronatestin. ”Please lähetä tilinumerosi ja summa.”

Tuli muutama kuvakin ja lyhyt video. Video oli kuvattu yöllä hotellin edessä. Valkoisiin dišdaša-asuihin pukeutuneet miehet nostivat matkalaukkuja auton takakontista. Juuri muuta ei näkynyt.

Kuvassa mies oli nousemassa lentokoneeseen, jonka kyljessä luki Amelia International. Aurinkolasit päässä, kasvomaski leuan alla.

”Näytät hyvältä”, Maria kommentoi ja ehdotti, että he molemmat menisivät nukkumaan.

 

Käänteitä selvitettiin seuraavina päivinä. Maria oli varautunut. Oliko mies täysi huijari?

Tämä oli lähettänyt itsestään kymmenen kuvaa, kaikki eri tilanteista. Puhunut lukuisia kertoja puhelimessa ja kerran videoyhteydessä. Linja oli ollut heikko, mutta siellä mies kuitenkin näkyi. Maria oli ottanut kuvakaappauksen.

Miehen bisnekset kuulostivat uskottavilta. Maria oli itse ollut kansainvälisen yrityksen johtotehtävissä useita vuosia.

”Olen yrittänyt kirjoittaa sinulle meiliä mutta en löydä sanoja”, mies kirjoitti.

”Olet etäinen etkä luota minuun. En kestä sitä.”

Maria myönsi, että asia vaivasi häntä. Mutta ehkä siitä pitäisi keskustella kasvotusten, kun mies palaisi Dubaista. Hän sanoi, että käärii huolensa pakettiin ja siirtää paketin syrjään.

Viesteihin tuli nopeasti lämpimiä sävyjä.

”Teet minut onnelliseksi.”

”Sinä teet minut vielä onnellisemmaksi.”

Mies kysyi Marian kotiosoitetta. Hän halusi lähettää yllätyksen.

 

Yllätystä ei koskaan tullut. Tuli tiistai 24. elokuuta, miehen ”terrible day”.

Hän soitti ja pyysi rahaa. Ei suoraan, vaan näin:

Yrityksen piti tehdä dubailaiseen kiinteistöön esiasennus. Osoittaa, että firma kykenee suoriutumaan urakasta. Vasta sitten sopimus voitaisiin lopullisesti allekirjoittaa.

Maria tiesi tällaisen prosessin. Proof of consent, sitä kutsuttiin.

Mies selitti tilannetta puhelimessa.

Guard Trust Security oli tilannut esiasennusta varten tavaraa Hongkongista, mutta nyt se ei saanut laskua maksettua. Raha ei siirtynyt Dubaista. Hän oli ottanut yhteyttä kaikkiin kavereihinsa Euroopassa, ja nämä olivat siirtäneet rahoja hongkongilaiselle tilille.

Kesken kaiken mies sanoi, että joku toinen soittaa ja hänen on vastattava. Hetki vain. Maria odotti ja kuuli keskustelun.

Okei, no voi hitto. Ymmärrän. Mutta kiitos, jos voit lainata edes sen.

Mies palasi puhelimeen ja sanoi, että viimeinen oljenkorsi oli katkennut. Häneltä puuttui vielä kymppitonni.

Maria tympääntyi. Oli aivan selvää, että mies petasi kysymystä hänelle. Tuskin kukaan oli äsken edes soittanut.

Et kai sinä kuvittele, että minä siirrän rahan sulle, Maria kysyi.

Mies raivostui heti. Oliko hän ikinä pyytänyt rahaa? Raha olisi viimeinen asia… Hänellä kyllä oli rahaa.

Mies oli pettynyt ja turhautunut. Maria yritti sanoa, että olisi hyvä keskustella vielä kasvokkain. Oliko mies ylipäätään koskaan ollut Suomessa?

Puhuttavaa ei enää ollut.

Illalla Esplanadin puistossa Maria lähetti viestin. Hän sanoi, että oli hyvin surullinen. Hän oli huomannut miehen kuvia Tinderissä. Kaksi profiilia, joissa oli miehen kuva mutta eri nimi.

”Tässä sinun on varmaan oltava jatkossa tarkempi.”

Mies ei järkähtänyt. Hän vastasi, ettei hänellä ollut mitään tekemistä profiilien kanssa. Ne olivat hänen poikansa piloja.

”En kaipaa sinun negatiivisuuttasi”, mies sanoi sitten.

”Älä lähetä enää viestejä.”

Oliko mikään ollut totta?

Maria uskoi, ettei mies ollut koskaan ollut Suomessa. Ehkä tämä oli ollut Lontoossa koko ajan, lentänyt sieltä Dubaihin.

Miksi mies oli pyytänyt häntä mukaan? Oliko ajatellut, ettei kukaan voisi kuitenkaan noin vain lähteä, tästä ei jäisi kiinni. Päinvastoin näin voisi osoittaa, että oli vakavissaan. Mutta kun Maria olikin sitten suostunut, mies ei voinut perääntyä.

Kai mies sentään oli olemassa?

Tapauksesta voisi tehdä rikosilmoituksen. Joka erehdyttämällä saa toisen tekemään jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi, Suomen rikoslaissa sanotaan.

Pelkkä yrityskin on rikos.

Tämäntyyppisistä petoksista, rakkaushuijauksista, on jätetty tänä vuonna 160 rikosilmoitusta. Rikoshyöty noin kolme miljoonaa euroa. Se tarkoittaa, että jokainen kohde olisi maksanut huijarille keskimäärin 19 000 euroa.

Viime vuonna rikosilmoituksia tehtiin 210, rikoshyöty 6,1 miljoonaa euroa. Menetys per kohde: lähes 30 000 euroa.

Maria ei tehnyt rikosilmoitusta. Tapausten selvittämisprosentti ei ole iso.

 

Alexander Mason jätti itsestään jälkiä. Puhelinnumeroita, sähköposteja, verkkosivuja, kuvia.

Niiden avulla saattaisi selvitä jotain.

Sähköpostiviesteistä voisi tutkia, mistä viesti on lähtenyt ja mitä reittiä kulkenut.

Onko lähettäjä ollut siellä, missä on väittänyt olevansa?

Tätä varten viestistä on etsittävä ”otsaketiedot”, mutta ne löytää muutamalla klikkauksella. Toki tietoja pitää osata lukea.

Tietoturva-asiantuntija Juho Mikkosella on läppäri auki.

Alexander Mason lähetti yhdeksän pitkää meiliä, mutta tähän tarkoitukseen riittäisi yksikin.

Silti on epäonnea.

Yhtään alkuperäistä lähetystä ei löydy. Maria on vastaanottanut postit gmailiinsa mutta siirtänyt ne kaikki työsähköpostiinsa. Tyhjentänyt sen jälkeen gmailin ja siivonnut roskakorin. Hän ei ole halunnut pitää gmailissa mitään tärkeää.

Nyt otsaketiedot kertovat vain Marian viesteistä Marialle.

Tyhjä arpa, Mikkonen sanoo.

Entä sisältö?

Kirjeet on kirjoitettu englanniksi – olihan mies britti. Äänessä oli selvä brittiaksentti. Siitä huolimatta teksteissä on kielivirheitä. Pieniä, mutta silmiinpistäviä. ”My Dad is a Finns.”

Yliopistonlehtori Niina Hynninen lukee yhden kirjeen. Hän on perehtynyt englannin kielen säätelyyn, akateemiseen käyttöön ja luonteeseen globaalina yleiskielenä.

Hynninen kiinnittää huomiota virheisiin. Hän tosin huomauttaa, että osaa epäillä kirjoittajaa. Tämä vaikuttaa luentaan. Silti: sanavalinnat, sanajärjestys, alkukirjaimet.

Like you, I came on here to find a friend. ”Ei kuuluisi olla prepositiota.”

I’m a healthy Junkie. ”Tarkoittanee health junkie?”

I hope you don’t get bored with reading my manuscript! ”Erikoinen sanavalinta, manuscript = käsikirjoitus.”

Enemmän korostuu kuitenkin kirjeen rakenne. Tietyt epäloogisuudet ja kappaleiden irrallisuus.

”Koulutetulta, johtotehtävissä toimivalta henkilöltä voisi olettaa kirjegenren parempaa hallintaa ja ilmaisujen tarkkuutta.”

”Tekstissä on liimaa–leikkaa-tuntuma.”

Google-haku vahvistaa havainnon. Kun mies kirjoittaa siitä, kuinka hänen elämänsä on avoin kirja, jossa on kaikkien niiden nimikirjoitus, jotka ovat häneen vaikuttaneet, koko pitkä kappale löytyy male-scammers.com-sivustolta. Esimerkkikirjeestä, jossa varoitetaan netin miespuolisista huijareista.

 

On kuitenkin yritys, Guard Trust Security.

Juho Mikkonen tarkistaa nettisivut ja niiden domainin eli verkkotunnuksen. Whois-työkalulla voi päätellä, milloin ne on luotu.

29. heinäkuuta 2021.

Viikkoa ennen kuin mies tapasi Tinderissä Marian.

Yhteystiedoissa ei mainita ketään nimeltä mutta puhelinnumero ja yleinen sähköpostiosoite ilmoitetaan. Kun sähköpostiin lähettää viestin – ”tavoittelen toimitusjohtajaanne Alexander Masonia” – minkäänlaista vastausta ei tule. Puhelimeen ei vastaa kukaan.

Ison-Britannian yritysrekisterissä ei ole Guard Trust Security -nimistä yritystä. Alexander Masoneita on kymmeniä, mutta yksikään heistä ei ole toimitusjohtaja tällaisessa turvallisuusalan yrityksessä.

Sen sijaan Facebookista löytyy tutun näköinen profiili. Sama punainen kilpilogo kuin miehen Linkedin-profiilissa ja samat sanat: Guard Trust.

Tuorein päivitys on toukokuulta 2015. Linkki afrikaansinkieliseen juttuun, jonka otsikossa lukee: ”Soita taudinvalvontakeskukseen kahden kuoleman jälkeen.”

Linkki ei aukea.

Aiempi päivitys on kirjoitettu englanniksi. ”Jos kuolet tänään… onko kaikki kunnossa? Huolehditaanko lähimmistäsi???? Ota yhteyttä tänään jos ei.”

Tietoja-osiossa kerrotaan yrityksen osoite.

Kudu Avenue, Roodepoort, Etelä-Afrikka.

 

On selvää, ettei tätä Alexander Masonia ole olemassa.

Kuka hänet on luonut, mahdoton sanoa. Nuori mies internetkahvilassa Filippiineillä? Nigeriassa, Kanadassa? Tiedetään, että rakkaushuijaukset ovat ammattimaista rikollisuutta näissä maissa. Ja monissa muissa.

Mutta kuka kuvissa oli? Hän oli aina sama mies. Hänen täytyy olla joku.

Ihmiskasvot voi tosin luoda tyhjästäkin. This Person Does Not Exist -sivusto näyttää siitä esimerkkejä. Lukuisia täysin uskottavia kasvoja, jotka tietokone on generoinut mallikuvien perusteella. Valheellisissa sometileissä käytetään niitä paljon.

Mutta tämä mies oli erilaisissa tilanteissa. Aurinkoisella pihalla, kuntosalilla, kattoterassilla, lentokoneen portailla. Viimeisissä kuvissa hän poseerasi šeikiltä näyttävän miehen kanssa.

Juho Mikkonen tekee käänteisiä kuvahakuja. Hän käyttää apuna Googlea ja Tineye-verkkosivuja.

Lopulta löytyy osuma Facebook-profiiliin ja sitä kautta Instagram-tiliin. Tilillä on lähes kaksituhatta julkaisua: kuvia, videoita, Insta-tarinoita. Niiden joukossa jokainen Marialle lähetetty kuva.

Tilin omistaja on Marwan Keyrouz, 49-vuotias thainyrkkeilyn maailmanmestari Libanonista. 21 000 seuraajaa.

 

Marwan Keyrouz on kiireinen. Hän sanoo, että voi vastata viesteihin, mutta puhua ei ehdi. Insta-tarinan mukaan hän on juuri istunut auton ratissa. Valkoisessa kauluspaidassa, turvavyö kiinnitettynä. Sänkiparrassa jo reilusti harmaata.

Keyrouz kirjoittaa, että näin on käynyt ennenkin. On otettu yhteyttä ja kerrottu, että hänen kuviaan on käytetty väärennetyissä profiileissa. Lukuisilla eri nimillä. Alexander Masonista hän ei ole kuullut.

Tilanne on häiritsevä, hän sanoo.

”Minun ja lasteni kuvia käytetään viattomien ihmisten huijaamiseen.”

”Mutta toisaalta kenenkään ei pitäisi luottaa kuvitteelliseen virtuaaliseen hahmoon. Ainakin yksi videopuhelu pitäisi puhua.”

Maria puhui yhden videopuhelun. Tosin yhteys oli huono, mutta hän ehti nähdä miehen ruudulla. Otti kuvakaappauksenkin.

Keyrouz katsoo kuvan.

”Minä siinä olen, yhdessä videossa, jonka olen julkaissut Instagramissa.”

 

Lauantai-iltana lokakuun alussa Alexander Masonin puhelinnumerosta yllättäen vastataan Whatsapp-viestiini. Mies ei ole reagoinut mihinkään yhteydenottooni tähän asti. Sellaisiin, joissa olen esittäytynyt toimittajaksi ja pyytänyt kommentteja.

Whatsappissa en esittäytynyt ollenkaan. Kysyin vain: ”Hei, voitaisiinko chattailla?”

Hän: ”Hei mitä kuuluu? Anteeksi, että vastaukseni viipyi. Oli kiireinen päivä.”

”Oletko hereillä?”

Kello on puoli kahdeksan illalla.

Seuraa erikoinen viestinvaihto. Mies ei kysy, kuka viestejä lähettää. Hän näyttää olettavan, että keskustelu on jatkoa jollekin. Kun kysyn miehen nimeä, hän vastaa: ”Etkö muista?”

Oma-aloitteisesti hän ei sitä kerro.

”Oletko Alexander?”

”Kyllä olen.”

Hän sanoo, että risteilee parhaillaan ympäri Eurooppaa. Verkkoyhteys on välillä huono. Tarinassa on tuttuja elementtejä, mutta aivan sama se ei ole. Mies on turvallisuusalan konsultti ja eronnut, ei siis toimitusjohtaja ja leski. Hän kertoo taustastaan: setäkin oli turvallisuusalalla ja isä armeijan palveluksessa.

Hänellä ei ole profiilikuvaa, tilalla on maisema.

”Voinko kysyä sinulta yhtä asiaa?” kysyn lopulta. ”Oletko huijari?”

Pari päivää on hiljaista. ”Kysymyksesi on loukkaava ja julkea”, mies kirjoittaa sitten.

Kerron, että epäilylle on syynsä. On Maria, käytetyt kuvat, yhteydenotot, joihin ei ole vastattu. Sanon, että puhuisin hänen kanssaan mielelläni.

Ei vastausta.

 

Maria ei ole henkilön oikea nimi. Hän ei halua esiintyä nimellään asian arkaluontoisuuden vuoksi. Juttua varten on haastateltu myös rikostarkastaja Tero Muurmania keskusrikospoliisista.

article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] .printmagpart-main-image__ingressi:after { content: ‘KOTIMAA 28.10.2021 18:00′; font-size: 12px; line-height: 1; letter-spacing: 0.05em; text-transform: uppercase; font-weight: 600; margin-top: 7px; position: relative; display: block; } article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] .printmagpart-main-image__ingressi h3:after {content: ‘Teksti Elina Järvinen kuvitus Anja Reponen’;font-size: 12px;line-height: 1;letter-spacing: 0.09em;text-transform: uppercase;font-weight: 600;margin-top: 20px;position: relative;display: block;} article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] .printmagpart-main-image__title h1, article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] .printmagpart-main-image__ingressi { text-shadow: none; color: #539bc2; } article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] .printmagpart-main-image__title h1 { font-size:100px; letter-spacing:1px; line-height:0.8; } article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] .printmagpart-header__inner { display: none; } article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] .printmagpart-navbar { border-bottom: none; } @media (min-width: 960px) { article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] .printmagpart-main-image__content.aligncenter { width: 50%; margin: 0; position: relative; } article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] figure.printmagpart-main-image { background: white; } article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] figure.printmagpart-main-image img { width: 50vw; left: 50%; object-fit: contain; } article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] .printmagpart-main-image__ingressi { max-width: 420px; margin: auto; } } @media (max-width: 959px) { article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] img.printmagpart-main-image__img { max-width: 500px; margin: auto; left: 50%; transform: translateX(-50%); } article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] figure.printmagpart-main-image img { width: 100%; object-fit: contain; position: relative; top: 0; height: auto; } article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] figure.printmagpart-main-image { height: auto; background: white; } article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] figure.printmagpart-main-image > * { width: 100%!important; height: fit-content!important; position: relative!important; } } article[data-post-title*=’Päätös lähteä miehen mukaan oli uhkarohkea’] .printmag-paajutut .printmagpart-header__inner:before {display:none;}