Jos hanasta ei tulekaan vettä

Tietotekniikkaan vahvasti nojaava yhteiskunta on altis kyberrikollisuudelle. Vastuu tietojärjestelmien turvallisuudesta ei ole juuri näkynyt poliittisessa keskustelussa.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Matti Kalliokoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden vastaava päätoimittaja.

Suomalaiseen kokousetikettiin on tämän ja viime vuoden aikana tullut uusia piirteitä. Aivan ensimmäiseksi on nykyään tapana kysyä: ”Kuuluuko ääni? Näkyykö kuva?”

Jos digiloikka etätöihin olisi pitänyt tehdä viisi vuotta aikaisemmin, moni organisaatio olisi ollut pulassa. Nyt suurimmat muutokset ovat olleet henkisellä puolella. Korona-aika pakotti luottamaan muihin ihmisiin. Tyypillinen havainto oli, että kyllä työt sujuvat näinkin.

Se, että asiat lopulta menivät viime vuoden äkkimuutoksessa niin hyvin, on kuitenkin saattanut herättää myös liiallista turvallisuuden tunnetta.

Suojelupoliisin tämän viikon alussa julkaisema turvallisuuskatsaus muistuttaa, että tietotekniikkaan vahvasti nojaava yhteiskunta on altis myös kyberrikollisuudelle.