Pääkaupunkiseudulla taimenen poikaslaskennoista iloinen yllätys – Työtä silti riittää, puroja pitäisi kunnostaa 30 000 kilometriä

Valtion pitäisi panostaa yhä enemmän purojen ja jokien kunnostukseen, sanoo Henrik Kettunen Vaelluskala ry:stä.
Kotimaa 23.6.2020 20:30
Jason Holmström (vas.), Lasse Lohikoski, Seppo Kolehmainen ja Urpo Niskanen laskivat taimenen poikasia Kocksbybäckenillä Uudellamaalla. © Henrik Kettunen

Kevään 2020 aikana pääkaupunkiseudulla tehdyissä taimenen poikaslaskennoissa joka kolmannessa purossa poikasmäärät ovat kasvaneet huomattavasti.

”Esimerkiksi Longinojalla havaittiin tämän kevään parhaalla laskennalla 497 pienpoikasta, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin aiemmin”, kertoo Henrik Kettunen Vaelluskala ry:stä.

Yhdistyksen aktiivit ovat jo useamman vuoden kunnostaneet ja elvyttäneet pääkaupunkiseudun vesialueita talkoovoimin.

Tarkkailukohteita ovat olleet Longinojan lisäksi muun muassa Helsingin Haaganpuro, Konalanoja, Mätäjoki sekä Espoossa Monikonpuro, Mankkaanpuro ja Vantaalla Pakkalanpuro, Kylmäoja sekä Vantaankoski.

Kettunen on erittäin tyytyväinen saatuihin tuloksiin.

”Pakkalanpuro on aiemmin kärsinyt lentokenttäalueelta tulevista glykolivesistä. Puroa on kunnostettu useaan eri otteeseen vuodesta 2013. Tänä keväänä lisääntyminen oli ensimmäisen kerran onnistunut. Poikasia löytyi kunnostetuilta soraikoilta yhteensä 49.”