Outo tapahtumasarja: Malmin lentoasema ja työryhmä, jota ei ollutkaan

Kolme avainpeluria sanoutui irti yhdessä tehdystä Malmi-raportista. Työryhmän asemakin jäi epäselväksi.
Jyri Raivio
Kotimaa 7.6.2015 11:00

Joulukuun alussa 2014 silloinen liikenneministeri Paula Risikko (kok) perusti kaksi työryhmää setvimään Malmin lentoaseman lopettamisen synnyttämää vyyhteä.

Ensimmäinen ryhmä sai tehtäväkseen selvitellä, mihin Malmin toiminnot voitaisiin siirtää kun valtion lentokenttäyhtiö Finavia vetäytyy kentältä syyskuussa 2016. Tätä työryhmää johtaa virkamies, liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) yksikön johtaja Risto Murto.

Toisen ryhmän tehtäväksi annettiin tutkia, kuinka lentotoimintaa kentällä voitaisiin jatkaa valtion vetäytymisen ja kentälle kaavaillun asuntoalueen töiden alkamisen välillä eli vuosina 2016–2018. Ryhmän vetäjäksi kutsuttiin ilmailualan ansioitunut yrittäjä, lentokapteeni ja kauppatieteiden maisteri Esa Korjula.

Ykkösryhmän työ jatkuu yhä. Murron mukaan tarkoituksena ei kuitenkaan ole löytää sijoituspaikkaa Malmia korvaavalle kentälle. Sellaista on etsitty turhaan jo vuosikymmeniä. Ryhmä lähinnä kaavailee, millaisella liiketoimintamallilla uudella paikalla toimittaisiin. Murto arvioi työn valmistuvan elokuussa.

Korjulan ryhmä toimi ripeämmin. Se ahkeroi paperinsa valmiiksi viime kuun puolivälissä. Tuskin oli muste raportissa ehtinyt kuivua, kun jo kolme keskeistä työssä mukana ollutta tahoa ilmoitti julkisesti sanoutuvansa irti ryhmän esityksistä.

Ryhmää vetänyt Korjula sai lisäksi LVM:stä kuulla, ettei hänen porukkansa ollut ”oikea” työryhmä lainkaan. Virallinen työryhmä perustetaan tietyn kaavan mukaan eikä sitä kaavaa noudatettu kummankaan Malmi-työryhmän osalta.

Korjula johti siis työryhmää, jota ei todellisuudessa ollutkaan. Ryhmän raportti leimattiin – laajalti myös julkisuudessa – harrastelijoiden puuhasteluksi, eräänlaiseksi ompeluseura- tai nyky-Suomessa pikemminkin ehkä tupailtaharrastelun tulokseksi.

 

Korjulan ryhmästä irtautuivat sen kokoamisessa avainroolissa ollut liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Finavia ja Helsingin kaupunki.

Korjulan mukaan niin niiden kuin muidenkin, lähinnä Malmilla toimivien yrittäjien ja ilmailunharrastajien, näkökannat otettiin kuitenkin huomioon pitkin matkaa.

Puheenjohtajan viimeiseen versioon tuli jäseniltä muutama kommentti, jotka nekin otettiin huomioon. Korjula oli vielä julkistamisen aattona yhteydessä ryhmän työhön koko ajan aktiivisesti osallistuneeseen Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttuun, joka oli sanonut, ettei julkistamisessa ollut mitään epäselvyyksiä.

Mitään julkistamisoperaatiota ei tullut. Seuraavana päivänä Trafi, Finavia ja Helsingin kaupunki julkistivat yhteisen tiedotteen, jossa ne sanoutuivat irti ryhmän suosituksista.

Protestikolmikon mielestä työryhmä on mennyt toimeksiantoaan pitemmälle. Sen piti miettiä toiminnan järjestelyjä vuosina 2016–2018, mutta se pohtiikin mahdollisuuksia jatkaa paljon pitemmälle, jopa niin pitkälle, että kentän lopettamispäätös pyörrettäisiin. Valtio voisi pakkolunastaa maan kaupungilta tai vaihtaa sen johonkin muuhun maa-alueeseen.

Tämä oli selvästi kuin punainen vaate kentän lopettamiseen sitoutuneille Finavialle, Trafille ja Helsingille. Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäen (vihr) mukaan pakkolunastusasiaa ei ollut käsitelty työryhmässä. Kuultuaan siitä kaupungin edustaja pyysi uutta kokousta, mutta sellaista ei järjestetty.

Korjula ei Sinnemäen mukaan muutenkaan hyväksynyt Helsingin edustajan ”olennaisia peruskommentteja”, joten Helsinki päätti tehdä irtioton työryhmän raportista. Kukaan ei siihen Sinnemäen mukaan kehottanut, mutta kaupunki kertoi lvm:lle etukäteen aikovansa toimia näin.

Myös Finavia irtautui toimitusjohtaja Kari Savolaisen mukaan omin päin, ilman ministeriön painostusta. Syytkin olivat samantyyppiset kuin Helsingillä. Viimeisessä Finavian näkemässä versiossa oli useita asiavirheitä, joiden oikaisemiseen olisi haluttu vielä yksi kokous.

Siihen puheenjohtaja ei suostunut.

Raportin kaavailut Malmin toiminnan jatkamisesta ja pakkolunastuksista eivät sen sijaan Savolaista hätkähdytä. Hänen mukaansa Malmi voisi hyvin jatkaa vaikka maailman tappiin, mutta ei Finavian lentokenttänä.

 

Avaintoimija tässä tragikomediassa oli kuitenkin Trafi.

Se kokosi työryhmän ja sillä oli kokonaista kolme jäsentä 13-päisessä ryhmässä. Yksi heistä oli ilmailujohtaja Henttu.

”Minun olisi pitänyt vaatia, että pysytään yksinomaan alkuperäisessä toimeksiannossa eli toiminnan järjestelyissä vuosina 2016–2018. Minun olisi myös pitänyt korostaa tehtyjen poliittisten päätösten tunnustamista ja vetäytyä työstä. Toimintatapaamme ei kuitenkaan kuulu keskustelun tukahduttaminen”, Henttu sanoo nyt.

Näin tiukka rajaus olisi johtanut todella suppeaan raporttiin. Korjula ja Henttu ovat yhtä mieltä ainakin siitä, ettei ole mielekästä rakentaa uutta organisaatiota kentän pyörittämiseksi vain kahden vuoden ajaksi.

Niinpä katsottiin pitemmälle, rakennustöiden aloittamiseen saakka ja kaavailtiin myös kentän ja sen lähiympäristön toimintaa laajemminkin. Korjulan mielestä tämä periaate hyväksyttiin työryhmässä yksimielisesti.

Helsingin edustaja oli arvioinut, että rakennustyöt alkavat aikaisintaan 2020. Se aikataulu sallisi jo työryhmän kaavaileman järjestelyt. Suora lainaus raportin kohdasta 5.1. osoittaa kuitenkin, ettei mopo suinkaan ollut karannut työryhmän käsistä:

”Työryhmä on esittänyt mallin, jolla Malmin toimintaa voidaan jatkaa, kehittää ja monipuolistaa joko muutaman vuoden tai pitempään poliittisesta päätöksenteosta riippuen.”

Tätä päätelmää oli kannattamassa myös Henttu. Silti hän on allekirjoittanut Trafin lausunnon, jonka mukaan Trafi ei oikeastaan ole ollut lainkaan mukana ryhmässä, vaan ”on osallistunut työryhmän työhön teknisenä asiantuntijana sekä antanut tietoa asiaan liittyvistä viranomaismääräyksistä”.

Raportti onkin Trafin mukaan pelkkä ”yritysten ja ilmailijoiden näkemys”, jonka alkuperäisen toimeksiannon ulkopuolelle meneviin näkemyksiin Trafi ei yhdy.

Keskustelu

Korjatkaa nyt ihmeessä kirjautumispalveluanne!

Kun painan ”kirjaudu”- painiketta, ruutuun välähtää pariksi sekunniksi kirjautumisvalikko ja katoaa. En siis pääse kirjautumaan, vaikka kestotilaaja olen. Ja ”tilaa”- paonike ei hyväksy olemassa olevaa tietoa sähköposteineen ja osoitetietoineen.

Eihän tämä voi olla SK:n tavoittelema palvelutaso!