Oulussa mietitään 3D-kännyköitä – CIE-keskus tuo virtuaalimaailman kouluun

Jukka Ukkola
Kotimaa 24.8.2010 10:55

2D Tästä lähdetään, kaksiulotteisesta kännykkäkuvasta, eikä kukaan vielä
oikein tiedä, mihin päädytään muutaman vuoden kuluttua, kun Oulun uusi
CIE-keskus alkaa tuottaa kolmiulotteisia keksintöjään. Kuva CIE.

Oulussa ruvetaan suunnittelemaan kännyköitä, joiden avulla voi – ehkä – puhua kolmiulotteisia kuvapuheluita, lähetellä hologrammiviestejä tai vaikkapa sovittaa virtuaalisesti ostettavia vaatteita.

Tuo ”ehkä” tulevaisuudenkuvassa tarkoittaa sitä, ettei kukaan vielä oikeasti tiedä, mihin päädytään niissä tutkimuksissa, joita varten tiistaina avattiin uusi uljas tutkimuskeskus, CIE eli Center for Internet Excellence. Se toimii Oulun yliopiston yhteydessä, ja takana ovat todelliset informaatiotekniikan jättiläiset, Nokia ja Intel, maailman suurin siruvalmistaja.

Yhtiöiden uraauurtavassa yhteishankkeessa työskentelee ainakin aluksi yli kaksikymmentä tutkijaa, joiden tehtävänä on kehittää yhteinen ohjelma-alusta ja uusia käyttötapoja, erityisesti kolmiulotteisuutta, tulevaisuuden mobiililaitteisiin ja internetiin. Tästä alueesta ennustetaan seuraavaa suurta murrosta tietoliikenteeseen – samantapaista kuin oli tekstiviestien tulo aikoinaan.

Hanke on syntynyt Nokian ja Intelin vuoden vanhan yhteistyösopimuksen tuloksena, ja sen ainutlaatuisuutta korostettiin tiistaina Oulussa tiedotustilaisuudessa, jonne olivat saapuneet molempien yhtiöiden teknologiajohtajat, Nokian Rich Green ja Intelin Justin Rattner. Paikalla oli myös oululainen viestintäministeri Suvi Lindén. Kaupunginjohtaja Matti Pennanen ja yliopiston rehtori Lauri Lajunen toivottivat keksintökeskuksen tietysti avosylin tervetulleeksi Ouluun, jonka katsotaan saaneen taas uuden sulan teknologiakaupungin propellihattuunsa.

Virtuaaliopetus tulossa kouluun

Oulu on valikoitunut CIE-keskuksen paikaksi lähinnä tutkimusympäristönsä takia – Oulun yliopiston lisäksi naapuristoon kuuluvat Nokian laitokset, VTT:n laboratoriota ja teknologiakylä Technopolis.

Erityinen houkutin on ollut jo muutaman vuoden ajan rakennettu virtuaalimaailma realXtend, joka otetaan tänä syksynä ensi kertaa todelliseen koekäyttöön oululaisessa Ritaharjun koulussa.

Virtuaalimaailma on koko maailmassa ainutlaatuinen pioneerihanke, joka on edennyt jo todella kauas seitsemän veljeksen lukkarinkoulusta. RealXtendissä oppilaat ja opettajat voivat niin tunneilla kuin koulun jälkeenkin seikkailla visuaalihahmoina, avatareina, virtuaalimaailmoissa ja itse rakennella niitä.

Ympäristö siis muistuttaa aika paljon tietokonepelejä, mutta opettaa samalla kuin salaa. Ruudun maailmaa voidaan muutella opetustarpeiden mukaan joko realistiseksi tai mielikuvitukselliseksi.

Esimerkiksi kieliä voidaan opiskella käytännön tilanteissa, menemällä vaikkapa Los Angelesin lentokentälle tutkimaan sikäläisiä englanninkielisiä kylttejä. Tai jos oppitunnin aiheena on avaruus, hypätään puikkoihin ja kierretään Saturnus virtuaalisesti.

Tarkoituksena on soveltaa realXtendiä myös muualle kuin kouluihin – toiveena on avoin järjestelmä, jonka avulla kuka tahansa voi liikkua eri sovellusten välillä, sanoo projektipäällikkö Antti Ilomäki.

Keskustelu

Kännykkä on puhumista varten. Puheohjaus tosin lasten kengissä. Tekstiviestin pitäisi olla puheviesti…Jotenkin tyhmyys tiivistyy tuolla.
Sanot kännyyn seuraavasti:
LÄHETÄ KOTIIN VIESTI, OLEN TULOSSA.
Koytona puhelin soi ja ilman että kukaan tekee mitään sieltä kuuluu ” OLEN TULOSSA ”

Soitat kännykkään joka ei ole päällä. Vastaanottajan luvalla käynnistät etänä hänen kännykän…