Kun työ ei kohtaa tekijäänsä

Osaamisvinouma uhkaa hyvinvointivaltiota.

näkökulma 12.01.2018 06:00
Osmo Soininvaara

© OUTI KAINIEMI

Suomen työmarkkinoita vaivaa osaamisvinouma. Osaajista on puutetta samalla kun vähemmän koulutetut eivät löydä töitä.

Vuonna 2016 työttömyysprosentti oli pelkän peruskoulun suorittaneiden keskuudessa kaksikymmentäkuusi ja akateemisen loppututkinnon suorittaneiden keskuudessa seitsemän.

Pitäisi siis pitää huolta siitä, ettei nuorista kukaan jäisi vaille toisen asteen koulutusta. Tässä ei kuitenkaan ole koko totuus.

Vielä 1980-luvun lopulla pelkän kansa- tai peruskoulun käyneiden keskuudessa työttömyys oli samaa luokkaa kuin akateemisen loppututkinnon suorittaneiden keskuudessa nyt.

Ovatko työt muuttuneet vaativammiksi, työnantajat krantummiksi vai kouluttamattomat huonommiksi?

Ilman toisen asteen koulutusta jää nyt noin kuudennes ikäluokasta. Se on liikaa, mutta paljon vähemmän kuin ennen. Jäljelle jääneet ovat valikoituneempia ja erityisesti työnantajien silmissä leimaantuneempia.

Vaikka työt ovat muuttuneet vaativammiksi, jäljellä on yhä paljon niin helposti opittavia töitä, että pelkällä peruskoululla pitäisi selvitä.

Koulutetut kuitenkin syrjäyttävät kouluttamattomat myös tehtävissä, joissa koulutusta ei välttämättä tarvittaisi. Tämä koulutusinflaatio on haaskausta maassa, jossa osaajista on pulaa.

On paljon töitä, joihin vaaditaan usean vuoden ammattitutkinto, mutta joihin opiskelijoita otetaan kesätöihin ilman mitään alan koulutusta. Eivät he ensimmäisenä päivänä tietysti ole päteviä, mutta oppivat työt nopeasti.

Suorittamalla tutkinnon osoittaa myös kyenneensä suorittamaan tutkinnon. Isoisäni toimi säästöpankin johtajana takanaan yliopistotutkinto klassisesta kreikasta. Siitä tuskin oli suurta käytännön hyötyä pankkityössä. Tutkinnon suorittaminen on pelkkänä soveltuvuuskokeena turhan kallis ja aikaa vievä.

 

Helsingissä on koulutuslautakunnan sijasta opetuslautakunta, koska vain koiria (ja kuulemma aviomiehiä) koulutetaan, mutta lapsia opetetaan. Todellisuudessa opetukseen sisältyy paljon ”koulutusta”, jolla oppilaista koulitaan pitkäjänteisiä, järjestelmällisiä, itsekuriin kykeneviä ja hyvin käyttäytyviä. Siksi merkonomi ohittaa peruskoulutodistuksella töitä hakevan ja isoisäni menestyi pankinjohtajana.

Ammattiopintoihin kuuluu paljon myös yleissivistävää ja teoreettista opetusta, jotta olisi väylä korkeakouluopintoihin. Tämä on hyvä niiden kannalta, jotka käyttävät väylää korkeakouluihin – ja muidenkin kannalta ihan elämää ajatellen – mutta perin huono niitä ajatellen, joiden opinnot tyssäävät tähän.

Yhdistettynä koulutusinflaatioon tämä syrjäyttää työelämästä oppimisvaikeuksista kärsiviä, jotka oppisivat kyllä työtä tekemällä mutta eivät kirjoja pänttäämällä.

Tulevaisuudessa moni joutuu oppimaan aikuisiällä uuden ammatin, koska vanha menee alta pois. Ammattia vaihtava ei tarvitse uudestaan ”koulutusta”. Kertaalleen koulutettuja aikuisia varten tarvittaisiin opetusmoduleja, joissa opittaisiin uuden ammatin vaatimat tiedot ja taidot ja vain ne.

Kaikkien pitäisi päivittää osaamistaan jatkuvasti. Parhaiten tämä kävisi työpaikan tarjoamana opetuksena, mutta lyhyiden työsuhteiden maailmassa työnantajilla ei ole tähän riittäviä kannusteita. Nehän voivat vahingossa kouluttaa vaikka työvoimaa kilpailijalleen. Kolmikannassa voisivat murehtia tätäkin kysymystä.

 

Helpotusta osaamisvinoumaan saataisiin, jos töissä harjaantuneet siirtyisivät työuralla eteenpäin ja jättäisivät helpoiksi käyneet työt työuraansa aloitteleville.

Työnvälityksessä keskitytään liikaa etsimään töitä työttömille. Pitäisi etsiä parempia työpaikkoja jo töissä oleville.

Tekoäly tarjoaisi tähän oivat mahdollisuudet. Ohjelma voisi verrata työssä olevia potentiaalisiin työpaikkoihin ja kertoa sellaisellekin, joka ei ole edes etsimässä uutta työpaikkaa, että aika lähellä olisi sinulle parempi paikka, josta saisit 300 euroa parempaa kuukausipalkkaa.

Parempi urakierto helpottaisi työvoimapulaa osaamista vaativissa tehtävissä samalla kun helpot työt vapautuisivat niille, joiden osaaminen ei vielä riitä vaativampiin töihin.

Monen nuoren olisi tärkeää saada ensimmäinen työpaikka. Työtä tekemällä sekä oppii työssä tarvittavia taitoja että saa sitä vaadittua ”koulutusta”.

Ennen yritykset investoivat nuoriin, vaikka heidän palkkaamisensa tuottikin aluksi tappiota. Heistä kuitenkin kehittyi taitavia ja tuottavia työntekijöitä.

Jos yhteiskunta on valmis maksamaan nuoren kouluttamisesta oppilaitoksessa, sen pitäisi olla valmis maksamaan myös nuoren työssä oppimisesta.

Nuoria otettaisiin herkemmin töihin, jos heille voisi maksaa pienempää palkkaa kuin kokeneemmille. Korkeiden vuokrien kasvukeskuksissa pienipalkkaisen työn tekeminen ei kuitenkaan motivoi taloudellisesti. Ihan mitättömillä tuloilla ei nuorikaan pärjää. Pitäisi esimerkiksi perustaa oma koti kaikkine hankintoineen.

Vuoteen 1975 saakka alle 24-vuotiaat maksoivat veroa alemman asteikon mukaan – heihin sovellettiin yksinäisinäkin perheverotuksen asteikkoa. Voisiko nuorille nyt antaa muita anteliaamman työtulovähennyksen tukemaan pienipalkkaisia nuoria ja samalla sallittaisiin maksaa heille vähän alempaa palkkaa?

Lapsia estetään kiipeämästä katolle poistamalla tikapuista alin porras. Moni tarvitsee sellaisen päästäkseen aloittamaan työelämässä. 

Osmo Soininvaara

Kirjoittaja on tietokirjailija, luennoija ja Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan jäsen.

Kertaalleen koulutettuja aikuisia varten tarvittaisiin opetusmoduleja.

Sisältö