Etätyön ehdot tes-pöytiin

Ammattiliitot vaativat parannuksia muun muassa vakuuttamiseen. Työnantaja säästää ja hyötyy tuottavuuden kasvusta, sanoo Erton puheenjohtaja.

kotimaa 14.10.2021 12:00
Milka valtanen
Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan 74 prosenttia työelämässä olevista haluaisi tehdä etätöitä.
Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan 74 prosenttia työelämässä olevista haluaisi tehdä etätöitä. © Markku Ulander/lk

Ammattiliitot aikovat ottaa etätyön ehdot esiin syksyn ja talven sopimusneuvotteluissa työnantajien kanssa, selviää Suomen Kuvalehden tekemästä kyselystä.

Nopeasti yleistynyt etätyö on tehostanut työtä ja saanut työnantajat vähentämään toimistotiloja. Samalla osa työnteon kustannuksista on siirtynyt työntekijöille.

Ammattiliitot vaativat nyt toimistotyöntekijöille parempia etätyövälineitä, vakuutusturvaa, työterveyspalveluita ja mahdollisuutta vaikuttaa työnteon aikaan ja paikkaan.

Osa käytännöistä voidaan liittojen mukaan sopia paikallisesti työpaikoilla, mutta esimerkiksi etätyöntekijöiden vakuuttamisesta on tulossa tärkeä kysymys, kun työmarkkinaosapuolet neuvottelevat uusista työehtosopimuksista.

 

Työntekijäliitot pitävät etätyön suurimpana ongelmana sitä, että lakisääteinen työtapaturmavakuutus ei kohtele etä- ja lähityötä samalla tavalla.

Sisältö