Päivät vain toistavat itseään

Vanhustenhoitaja yhdeksäsluokkalainen, ja ravintoloitsija kertovat, miten arki muuttui. Taloustieteen professori, kulutuksen ja työelämän tutkijat ja Husin johtajat pohtivat tulevaa.

Taija Kälkäinen

Hoitaja, Korson vanhustenkeskus, Vantaa

”Ota tuo naamari pois, ei minulla ole tarttuvaa tautia, sanoi yksi asukas, kun menin hänen huoneeseensa maski kasvoilla. Vanhukset helposti kokevat, että he ovat niitä, joilta suojaudutaan. Kaikki, joilla on hengitystieinfektion oireita tai vaikka oksennustauti, laitetaan eristykseen, kunnes testitulos selviää. Muistisairas ei ymmärrä, mistä on kyse. Tilanne on niin väärin vanhoja ihmisiä kohtaan, moni heistä on täällä enää lyhyen aikaa. Ymmärrän, että näin on toimittava, mutta silti tuntuu julmalta.

On rankkaa, kun ei tiedä, miten pitkään tämä jatkuu. Ohjeet muuttuvat. Suojavarusteet tuovat turvaa mutta ovat tukalia. Omaisten on vaikea hyväksyä vierailukieltoa. Pienet asiat muuttuvat hankaliksi. Jollekin asukkaalle vaikka oma deodorantti voi olla tosi tärkeä, mutta nyt joutuu miettimään, kuka sen tuo.

Olen opiskellut alalle aikuisena ja halunnut hoitaa juuri vanhuksia, minua kiinnostavat kohtaamiset ihmisten kanssa. Vanhustenhoidon ahdingosta on puhuttu paljon, mutta itse olen koko ajan nähnyt valoisankin puolen ja saanut kehittää työtäni. Mietityttää, muuttuuko työ pysyvästi sellaiseksi, että kuljetaan suojavarusteissa. Olisiko se enää minun paikkani?

Korona on muuttanut suhdetta työkavereihin. En tiedä, missä he ovat vapaalla kulkeneet. Kun ihmiset alkavat liikkua enemmän ja matkustellakin, voi epäilyttää vielä enemmän. Turvaväliä tulee ehkä pidettyä pitkään.

En hoida koronapotilaita, koska olen myös 11-vuotiaan tyttäreni omaishoitaja. Koen vahvasti, että minua tarvitaan töissä, mutta olisi hirveää, jos veisin viruksen kotiin. En tiedä, antaisinko itselleni anteeksi, jos tyttö sairastuisi.”

Eero Kauppinen

Yhdeksäsluokkalainen, Kaurialan koulu, Hämeenlinna

”Pidin etäopiskelusta. Tuntui paljon rennommalta, kun ei tarvinnut aamulla lähteä mihinkään. Saatoin herätä kymmenen minuuttia ennen oppitunnin alkua ja syödä aamupalaa tunnin aikana. Etäopiskelu tuntui jo puoliksi lomalta. Toisaalta kaipasin normaaleja kouluviikkoja, sitä että näkisin koulussa kavereitani, olisi tietyt rutiinit, opiskeluun ei tulisi ulkopuolisia ärsykkeitä ja kokeet tehtäisiin kirjallisina.

Kouluun palaaminen ei kuitenkaan ollut kovin mukavaa. Oli liikaa erityisjärjestelyitä ruokailussa, sisäänkäynneissä, välitunneilla. Kaikki tuntui oudolta. Jos tilanne on edelleen paha, olisi voitu pysyä etäopetuksessa.

Koronaviruksen jälkeen osaan arvostaa enemmän Suomen koulujärjestelmää. En haluaisi aloittaa lukiotaivaltani ensi syksynä etäopiskellen. Kuviot muuttuvat jo ihan tarpeeksi lukioon mentäessä, joten toivon kaiken palaavan normaaliksi siihen mennessä.

Sukulaisianikaan en ole nähnyt pitkään aikaan. Olen aina pitänyt heidän näkemisestään. Jatkossa osaan arvostaa heidän kanssaan vietettyä aikaa enemmän.

Salibandytreenini on peruttu. Se harmittaa minua, mutta onneksi voin pelata rullalätkää ja koripalloa pienissä porukoissa. Salibandykausi jäi kesken pelienkin osalta, ja pudotuspelipaikka olisi ollut mahdollinen. Tämä on turhauttavaa. Salibandyharrastustakin olen pitänyt niin itsestäänselvyytenä, että koronan jälkeen löydän varmasti siihen vielä suuremman innostuksen.

Urheilun katsominen on itselleni suuri intohimo. Nyt sarjat keskeytettiin, eikä ole mitään katsottavaa. Lupaan, etten enää ikinä kieltäydy NHL-sarjan jumbofinaalista Detroit–Ottawa.

Viikot kuluvat hirveää vauhtia, ja päivät vain toistavat itseään.”

Jarmo Kytölä

Ravintoloitsija, Keravan Pihvitupa

”Maaliskuussa toimme vaunun lounasravintolan eteen ja aloimme myydä siitä noutolounaita. Ihmisten ei tarvitse jonottaa sisällä, etäisyys säilyy ja asiakastapahtuma on nopea. Aluksi oli pakkasta. Lounaita meni päivässä ehkä viisikymmentä. Se oli monttu. Kaveri lähetti Jari Sarasvuon artikkelin, jossa oli hyviä tsemppilauseita. Jäi mieleen, että ’älä kuole nyt’.

Minulla on ollut neljä vuotta savustusvaunu. Olen suunnitellut, että jonain kauniina päivänä teen sillä ihanaa savukalaa tai -lihaa. Nyt pantiin vaunu kuntoon. Toukokuun alussa alettiin savustaa lohta. Kalatukku on parinsadan metrin päässä ravintolasta, että tuoreempaa ei saa kuin itse kalastamalla. Tuote on hyvä, se myydään aina iltapäivästä loppuun ja sillä saatiin kertaheitolla iso myynti.

Asiakkaat ovat sanoneet, että älä vain lopeta savustamista, kun poikkeusaika päättyy. Sain uuden draivin ja buustin hommaan. Kesäksi laajennetaan terassia ja tehdään burgeritarvikekasseja, joita voi ostaa viikonlopuksi kotiin. Myös take away -lounas on varmaan tullut jäädäkseen.

Ravintolamme on teollisuusalueella aaltopeltihallissa, mutta viime vuonna se äänestettiin lounasseteliyrityksen kisassa Suomen parhaaksi lounasravintolaksi. Skabaa ei olisi voitettu ilman meidän asiakkaita, heistä on tullut kavereita. Toinen ravintolamme Tuusulassa on ollut auki vasta vuoden. Se piti sulkea ja väki lomauttaa. Nyt sielläkin on taas avattu.

Ala on hankala tavallisestikin, ja kriisistä jää iso jälki. Itse tykkään kehittää uutta. Olen aina myös varautunut pahoihin päiviin. Mutta nyt kävi onnenkantamoinenkin: sattui olemaan savustus- ja myyntivaunut pihassa.”

Hertta Vuorenmaa

Tutkimuspäällikkö, tutkija, Aalto-yliopisto

”Maaliskuun alussa minulta kysyttiin, millaista koulutusta johtajille pitäisi koronakriisin keskellä tarjota. Mietittyäni asiaa vastasin, että nyt tarvitaan ihmistenjohtamistaitoja ja kokonaisvaltaisen työhyvinvoinnin ymmärrystä.

Olemme tutkineet kohta neljä vuotta, miten uudet teknologiat muuttavat valkokaulustyötä ja ihmisten johtamista suurimmissa suomalaisyrityksissä. Aineistossa yllätti, kuinka paljon kitkaa etätyö yhä organisaatioissa aiheuttaa ja kuinka paljon muutoksen johtaminen riippuu johtajien ’mindsetistä’. Yhä joustavamman työn johtaminen vaatii uudenlaista ajattelua, tarkkaa muutosanalyysiä, luottamusta, jännitteiden hallintaa – hyvää strategista ihmisten johtamista.

Koronakriisin tuomat pysyvät muutokset työelämään ovat positiivisia ja negatiivisia. Yhä joustavampi työ muuttuu entistä normaalimmaksi, yhä kokonaisvaltaisempi huomio työntekijöiden hyvinvointia kohtaan voi jäädä käytänteeksi.

Pakkotilanne ei kuitenkaan itsestään lisää johtajan luottamusta alaisiinsa tai hänen taitojaan muuttaa rooliaan palvelevammaksi. Korona antaa johtajille mahdollisuuden oppia. Kriisi paljastaa armotta organisaation heikoimmat kohdat.

Kriisin aikaisia toimintatapoja tulisi akuuteimman vaiheen mentyä tarkastella yhdessä ja kriittisesti. Minkälaisissa asioissa henkilöstömme tarvitsi eniten tukea? Mitä hyvinvointikysymyksiä nousi näkyviin? Missä asioissa yhdessä tekemistä työpaikalla kaivattiin? Analyysien pohjalta aukeaa hieno mahdollisuus rakentaa parempaa, kestävämpää ja entistä joustavampaa työelämää.”

Juha Tuominen

Toimitusjohtaja, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri

Markku Mäkijärvi

Johtajaylilääkäri, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri

”Terveydenhuoltojärjestelmämme on rakennettu ensisijaisesti ennustettavaa potilashoitoa ja äkillisiä onnettomuuksia varten. Koronaepidemian leviäminen maailmanlaajuiseksi muistutti, että meillä on oltava lisäksi koko ajan valmius ja kyvykkyys reagoida myös pitkäaikaisiin kriiseihin.

Yliopistosairaalat vahvoina operatiivisina osaajina ovat osoittaneet olevansa yksi merkittävistä yhteiskunnan toimintakyvyn ja valmiuden tukipylväistä. Vastuu strategisesta linjaamisesta kuuluu ministeriöille. Koronaepidemia, ja erityisesti suojavarusteiden hankinta, osoittivat, että strategiset toimijat eivät pysty muuttumaan hetkessä operatiivisiksi toimijoiksi. Moni ikävöikin nyt 1991 loppunutta Lääkintöhallitusta.

Aiempien pandemioiden yhteydessä varautumisen ja huoltovarmuuden painoarvo tunnistettiin, mutta selvitykset ja suunnitelmat eivät menneet käytäntöön. Tulevaisuudessa meillä on oltava selkeämpi ja välittömästi käynnistettävä operatiivinen koneisto, joka pystyy tukemaan kriisi- ja tarvikehuoltoa. Tarvikehankinta ja materiaalinen varautuminen on kriisinhallinnan heikko kohta, ja sen on muututtava.

Koronaepidemia toivottavasti vaikuttaa tulevaan sote-ratkaisuun. Tämä kriisi vahvisti, että yliopistosairaanhoitopiirien varaan rakentunut tilannekuva, johtaminen ja alueiden tukeminen toimii hyvin, mutta kehitettävää on vielä paljon. Menestyksellinen toiminta vaatii toimivan yhteyden perusterveydenhuollon ja yksityisen terveydenhuollon kanssa sosiaalihuoltoa unohtamatta. Tuleva sote-ratkaisu kannattaa rakentaa sellaisille peruspilareille, jotka kestävät myös kriisit.

Viiden yliopistosairaanhoitopiirin ja niitä ympäröivien erityisvastuualueiden mallia pitää vahvistaa. Terveydenhuoltoon on panostettava jo valmiussyistäkin myös rahallisesti, ja hoitovelkakin on maksettava.

Digitaalisuus eteni koronaepidemian myötä voimakkaasti myös terveydenhuollossa. Kriisissä nousi vahvasti esiin yhteisten tietojärjestelmien merkitys. Onkin irvokasta, että kesken kriisin osa Uudenmaan kunnista päätti jättäytyä pois yhteisestä järjestelmästä, Apotista.

Koronaepidemia muuttaa ja sen pitää muuttaa Suomea. Maailman laidalla olevan pienen valtion on pidettävä yllä valmiutta kriisinhoitoon ja oltava riittävän omavarainen. Meillä on oltava myös omaa tuotantoa, jotta emme ole riippuvaisia muista. Varautumisen tulee olla koko yhteiskunnan tasolla normaali olotila.”

Terhi-Anna Wilska

Sosiologian professori, Jyväskylän yliopisto

”Koronarajoitusten höllentyessä mielenkiinto on suuntautunut koronakriisin jälkeiseen kulutukseen. Palautuuko matkailu ennalleen? Osataanko ravintoloihin enää mennä? Lisääkö korona kotimaista verkkokauppaa? Palaavatko asiakkaat ostamaan palveluja?

DigiConsumers-hankkeeni tutkimuksen mukaan vain kolmannes vastaajista olisi palauttamassa kulutuksensa nopeasti koronaa edeltävälle tasolle rajoitusten purkauduttua. Vastaajista 40 prosenttia uskoi ostavansa vähemmän tavaraa kuin ennen koronaa, koska on huomannut tulevansa toimeen vähemmälläkin. Valtaosa jarruttaisi ulkomaille matkustamista rajojen aukeamisen jälkeenkin.

Verkko-ostaminenkaan ei ole räjähtämässä. Tulevaisuudessa verkosta ostaisi aiempaa enemmän vain kymmenen prosenttia vastaajista. Viidennes kuitenkin arvelee, että voisi lisätä ostamistaan kotimaisista verkkokaupoista. Vastaavasti fyysisiä kauppoja suosisi aiempaa enemmän joka kolmas vastaaja.

Tulokset kertovat ennen kaikkea kuluttajien epävarmuudesta. Sen sijaan korona tuskin muuttaa kuluttajien arvoja tai yhteiskunnan rakenteita parempaan suuntaan.

Hyvätuloiset olivat tutkimuksessamme innokkaimpia palauttamaan kulutusta entiselleen ja pienituloiset vähentämään. On helpottavaa asennoitua niin, että vähemmällä tulee toimeen, jos tulot pienenevät ja kaupoissa kiertelyä paheksutaan.

Kun kulutusympäristöt aukeavat, voi uusi normaali olla yllättävän lähellä vanhaa niille, jotka selviävät koronasta pienin taloudellisin kolhuin. Läheskään kaikki eivät selviä. Koronakriisi eriarvoistaa kuluttajia väistämättä.”

Jouko Vilmunen

Taloustieteen professori, Turun yliopisto

”Suomi on pieni avoin talous, jolle kansainvälisen kaupan merkitys on suuri. Mitä pidempään viruksen vangitseminen kestää, sitä enemmän vienti ja bruttokansantuote laskevat. Talouden tukemiseksi optimaalista on tutkimuksen mukaan politiikka, joka tukee yritysten kannattavuutta ja kotitalouksien tulonmuodostusta. Suomessa on oikeastaan edetty tähän suuntaan. Euroalueella on lisäksi tehty pankkien luotonantoa tukevia ja rahapolitiikan välittymistä suojaavia tukitoimia, joissa keskuspankit ovat merkittävässä roolissa.

Vaikka valtio ottaa velkaa, en ole kovin huolissani Suomen velka-asteesta. Toinen asia on, miten EU suhtautuu pandemian aiheuttamien velka-asteiden nousuun ja tuleeko niistä isokin poliittinen ongelma. Kriisin aiheuttama velka-asteen nousu tulee mielestäni hoitaa maltilla siten, että talouden kasvu rasittuu velanhoidosta mahdollisimman vähän. Etupainotteisuus ei siksi ole mielestäni hyvä strategia kriisin jälkeiseen velanhoitoon.

Talouden toipuminen koronakriisistä riippuu osaltaan kriisin vaikutuksista ihmisten käyttäytymiseen. Koronakriisi on saattanut tehdä kotitaloudet ja yritykset koetun epävarmuuden vuoksi varovaisemmiksi, ainakin väliaikaisesti, mikä on omiaan hidastamaan talouden elpymistä kriisin jälkeen. Talouspolitiikka on tässä tilanteessa haasteellista muun muassa siksi, että kustannukset ja hyödyt kohtelevat väestöryhmiä eri tavoin: riskiryhmät hyötyvät viruksen leviämisen hidastumisesta, kun taas työntekijät kantavat suhteellisesti suurimmat kustannukset taloudellisen toimeliaisuuden hiipumisesta.

Talouspolitiikan jatko riippuu olennaisesti kriisin ajallisesta kestosta. Kriisin jatkuessa suurimittaista konkurssiaaltoa ja suurtyöttömyyttä tulisi välttää, joten tässä mielessä vaihtoehdot ovat vähissä. Nykyiset toimenpiteet riittävät lyhytkestoiseen, kesän aikana hiipuvaan kriisiin.

Kehittyneet taloudet pystyvät todennäköisesti hoitamaan pandemian kustannusrasitteet. Meidän on kuitenkin varauduttava mahdollisuuteen, että kehitysmaat ja kehittyvien talouksien valtiot ajautuvat velkasaneeraukseen. Kyse on globaalista poliittisesta haasteesta.

Kriisin käyttäytymisvaikutukset voivat näkyä myös maailmantaloudessa. Vaikuttaako koronakriisi pysyvästi kansainväliseen investointi-ilmapiiriin? Jos vaikutus on pitkäkestoisesti negatiivinen, ajautuuko kansainvälinen talous matalien korkojen tilaan lähes pysyvästi?

Jos jotain olisi saanut toivoa, niin sitä, ettei koronakriisi olisi tullut näin pian 2008 puhjenneen rahoituskriisin jälkeen.”

Lue myös:

Ennen kuin arki palaa, opimme tuskallisen paljon itsestämme, sanoo Tuomas Aivelo – Miltä näyttää Suomi koronan jälkeen?

Milloin koronalle voi nauraa, kysyy koomikko Ali Jahangiri – Miltä näytää Suomi koronan jälkeen?

Sisältö