Onko konsensus kuollut vai kirosana? SAK ja EK eri linjoilla SuomiAreenalla

Leena Sharma
Kotimaa 23.7.2010 13:30

Sakari Tamminen EK:n Sakari Tamminen. Kuva Petra Piitulainen / Lehtikuva.

Konsensus on ollut paljon puhuttu aihe Porin SuomiAreenalla. Eilen Raimo Sailas pilkkasi suomalaista konsensuspolitiikkaa siitä, että mitään ei saada aikaan. Tänään EK:n Sakari Tamminen ja SAK:n Matti Huutola pohtivat, onko konsensus kuollut.

Rintamalinjat olivat selkeät. SAK:n varapuheenjohtajalle konsensus edustaa työmarkkinapolitiikkaa parhaimmillaan, EK:n puheenjohtajan mielestä se on yhteiskunnallinen rakenne, joka hidastaa muutosta eikä sovi tähän maailmanaikaan.

Paneelissa esitettiin yleisökysymys: jos kaikki lukuisat työmarkkinajärjestöt lakkautettaisiin, syntyisivätkö ne tänä päivänä uudestaan?

Huutola arvioi, että raju kato kävisi. Ay-liikkeellä olisi vain yksi keskusjärjestö, ja myös liittoja olisi huomattavasti nykyistä vähemmän.

Tammisen mielestä Suomi on järjestöjen luvattu maa, mutta kehitys on silti menossa kohti isompia ja vähälukuisempia kokonaisuuksia.

Keskustelun puheenjohtaja, Kauppalehden päätoimittaja Hannu Leinonen kysyi, onko konsensus epäonnistunut eläkeikä-kysymyksessä. Tammisen mielestä selkeästi on, Huutolalle tilanne on moniselitteisempi.

”Fakta on se, että työnantajat eivät huoli 60-vuotiasta suomalaista miestä töihin. Tämä on meidän todellinen ongelmamme.”

Huutolan mielestä asiaa ei voi myöskään tarkastella pelkästään määrällisesti ja mekaanisesti.

”Ei ole sattumaa, että papit jäävät eläkkeelle 78-vuotiaana. Kun pappi polvistuu rukoilemaan, hänellä on allaan samettityyny. Kun rakentaja polvistuu listaa asentamaan, hänellä on allaan betonilattia.”

Aiheesta lisää
Raimo Sailaksen synkkä show: ”Kansalaiset näkevät valtion namusetänä” (Suomenkuvalehti.fi 22.7.2010)

Keskustelu

Työuria ei voida todellakaan pidentää päätöksillä. Siihen tarvitaan hyvää työiisyystilannetta ja työantajien asenteen muutoksia, jotta pitävät ikääntyvistä työntekijöistään hyvää huolta. Toivottavasti se päivä vielä koittaa.

Hyvää työllisyystilannetta ei ole varaa odotella. Globaali kilpailu tekee täysin mahdottomaksi ns. saavutetuista eduista kiinni pitämisen. Ne, jotka eivät tätä myönnä ja ole valmiita kiireesti leikkaamaan eläke-etuja, tahtovat yksinkertaisesti maksattaa oman porsastelunsa lapsilla (jotka eivät äänestä eivätkä kuulu ammattiliittoihin).

Samaa mieltä Tietäjän kanssa. Lusikka on otettava kauniiseen käteen ja toimittava sen mukaan, eikä tämä päde vain nykyhetkeen.

Myös Kyllitelle puhuu asiaa mainitessaan työntekijöiden hyvinvoinnin. Management by perkele, command & control ja organization of fear ovat vielä täysin valideja käsitteitä nyky-Suomessa. Mikael Jungner osui täysin oikeaan todetessaan että Suomi on täynnä surkeaa johtamista. Monella ’johtajalla’ on valitettavan usein enemmän valtaa kuin realismintajua. Suomessa on vielä osittain historiallisena rasitteena myös se että täällä uskotaan vahvojen johtajien tuovan tuloksia. Menneisyydessä tämä on ilmeisesti pitänytkin paikkansa, mutta tänä päivänä näiden vahvojen johtajien jäljissä näyttää kulkevan huolestuttavan usein tuhoa ja kärsimystä – ainakin jos luodaan katse pidemmälle kuin seuraavaan kvartaaliin. Olisiko sittenkin sellainen johtaja kokonaisuuden kannalta parempi joka saa ihmiset työskentelemään yhteisen hyvän eteen ja jotka jotain saavuttaessaan saavat ihmiset toteamaan ”me teimme sen!” sen sijaan että he keskittyvät ylistämään johtajan etevyyttä? Mistä päästäänkin takaisin jalkapalloon…