”On luotava suomalaista venäläisyyttä” – kotouttaminen voi olla väärä tavoite, sanoo Eilina Gusatinsky

Suomen venäläiset luottavat viranomaisiin enemmän kuin suomalaiset. Yhteiskunnan keskusteluun he eivät juuri osallistu.

Eilina Gusatinsky
Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen venäläiset äänestivät vilkkaammin kuin koskaan, kun Venäjällä järjestettiin presidentinvaalit maaliskuussa 2018: Suomessa äänesti 5 341 henkilöä, ja heistä 73,5 prosenttia tuki Putinia.

Kuusi vuotta sitten Venäjän presidentinvaaleissa äänesti Suomessa vain 3 000 henkilöä. Putin sai heiltä 43 prosentin tuen.

Silloin oli enemmän uskoa siihen, että Venäjällä vaalit ovat vaaleja, arvioi Eilina Gusatinsky, joka työskentelee hankejohtajana Cultura-säätiössä. Hänet tunnetaan myös urasta venäjänkielisen Spektr-lehden päätoimittajana vuosina 1998–2017.

Cultura-säätiön tavoitteena on edistää Suomen venäjänkielisten osallisuutta Suomessa.

Tämänvuotisissa vaaleissa Venäjän lähetystö teki aikaisemmasta poiketen aktiivista vaalityötä, Gusatinsky kertoo. Kotiin tuli kirje ja puhelimeen kaksi tekstiviestiä. Äänestää sai muuallakin kuin konsulaateissa, ja näiden uusien äänestyspaikkojen järjestämiseen osallistui urheiluseuroja.

Gusatinskyn mukaan Venäjän presidentinvaaleja tärkeämmät ja Suomen venäjänkielisten tunnelmia paremmin kuvaavat vaalit pidettiin kuitenkin jo tämän vuoden tammikuussa. Ne olivat Suomen presidentinvaalit.

Silloin äänesti 40 prosenttia venäjänkielisistä, kun kunnallisvaaleihin 2017 osallistui vain 19 prosenttia.

”Ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, mitkä ovat oikeat vaalit”, Gusatinsky sanoo.

”Olen optimistinen tulevien eduskuntavaalien osalta.”

 

Suomeen muuttaa joka vuosi kolmisentuhatta venäjänkielistä.

Maassa asuu täällä hetkellä 77 177 henkilöä, joiden tausta on entisessä Neuvostoliitossa. Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisuus oli vuoden 2017 lopussa 30 088  ihmisellä.

Cultura julkaisi helmikuussa raportin, joka kartoittaa Suomen venäjänkielisten tämän hetken tilannetta. Yksi iso kysymys on, kuinka kasvava vähemmistö kokisi olevansa osa suomalaista yhteiskuntaa.

Gusatinskyn mukaan monille päätavoite on muutto Suomeen, ei suinkaan kotoutuminen.

Aiemmin hän uskoi, että Suomeen muuttavien tavoite on kotoutua ja tulla osaksi maata. Hän tunnustaa erehtyneensä.

Vastaava harha leimaa Gusatinskyn mielestä myös kotouttamisoppaiden näkökulmaa.

”Lähdetään siitä, että on itsestäänselvyys kotoutua. Minäkin olin pitkään tätä mieltä, koska ympärillä oli samalla tavalla ajattelevia ihmisiä.”

Nyt hän määrittelee tavoitteensa Cultura-säätiössä niin, että “on luotava suomalaista venäläisyyttä”, kuten on vaikkapa suomalaista juutalaisuutta.

Käytännön tasolla päämäärä tarkoittaa sitä, että venäjänkielisillä nuorilla olisi mahdollisuus elää tasavertaisena osana suomalaista yhteiskuntaa.

”Tarvitaan vuorovaikutteista dialogia, jossa venäläiset lähtisivät rakentamaan paikkaansa osana yhteiskuntaa säilyttäen oman kielen ja kulttuurin.”

 

Culturan raportissa on yllättävä taulukko. Se on alkujaan peräisin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuosina 2014–2015 tekemästä kyselystä.

Taulukko kertoo, että Venäjän ja Neuvostoliiton alueelta Suomeen muuttaneet luottavat julkiseen terveydenhuoltoon, sosiaalihuoltoon, oikeuslaitokseen ja poliisiin huomattavasti enemmän kuin Suomen väestö keskimäärin.

Kun suomalaisista ylipäätään esimerkiksi julkiseen sosiaalihuoltoon luottaa 36,7 prosenttia, Venäjä-taustaisista näin tekee 74,8 prosenttia. Näin siitä huolimatta, että Venäjä on jo kymmenisen vuotta käyttänyt Suomen vastaisessa informaatiosodassa aseena venäjänkielisissä perheissä tapahtuneita lasten huostaanottoja.

Gusatinskyn mielestä suuri luottamus ei välttämättä kerro kotoutumisesta. Enemmänkin se voi kertoa siitä, että Venäjän ja Neuvostoliiton alueelta muuttaneet kokevat olevansa Suomessa ikään kuin kylässä, vieraina.

Lisäksi hän epäilee ihmisten vastanneen ”oikeaksi” kokemallaan tavalla.

”Luotetaan siihen, että Suomi järjestää palvelut ja suomalaiset osaavat hallinnon. Ollaan kiitollisia, että saadaan asua täällä ja kaikki on hyvin.”

Tämä ajattelutapa sopii myös kantaväestölle.

Gusatinsky itse on suomalaisen äidin ja Neuvostoliitossa syntyneen isän tytär. Hän muutti Suomeen 28 vuotta sitten, mutta oli jo koulu- ja opiskeluaikoinaan viettänyt kesiä täällä.

Suomalaisten asennevinoumasta kertoo kokemus rajakaupungista, jonka väestöstä neljä prosenttia on venäjänkielisiä.

”Meille kerrottiin, että Viipurista vierailee teatteri ja Petroskoista orkesteri”, Gusatinsky kertoo.

Näin hyvää tarkoittavat suomalaiset tukevat mallia, jossa Suomessa asuvat venäjänkieliset pysyvät venäläisinä ja myös pitävät Suomen oman kotinsa seinien ulkopuolella.

Suurin osa Suomen venäjänkielisistä lienee sulkenut Venäjän television.

Venäjänkielisten ja muiden suomalaisten jakolinjat tulivat aikaisempaa näkyvimmiksi 2014, kun Venäjä liitti Krimin itseensä ja aloitti sodan Ukrainassa.

Samalla kiihtyi informaatiosota.

Suomessa asuvien venäjänkielisten joutumista infosodan keskelle on selvitetty Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa 2016. Raportin keskeinen johtopäätös oli, että stressi lisääntyi, kun Venäjän media kertoi tapahtumista täysin toisin kuin asuinmaan tiedotusvälineet.

Venäjänkieliset seuraavat Venäjän mediaa, koska Suomessa tuotettu venäjänkielinen uutistarjonta on vähäistä.

Selvityksen mukaan osa venäjänkielisistä oli ratkaissut ristiriitatilanteen lopettamalla uutisten katsomisen.

Gusatinsky arvelee, että nyt suurin osa Suomen venäjänkielisistä on sulkenut Venäjän television, mutta eivät kaikki.

”Jotkut elävät uskossa, että heillä on totuus halussaan. Suomen median sisällön he näkevät niin, että Suomi on luopunut omasta itsenäisyydestään ja on pelkkää Yhdysvaltain jatketta. He ovat marginaaliryhmä, mutta heille jopa Ylen venäjänkieliset uutiset ovat tätä propagandaa.”

Gusatinsky muistuttaa, että Venäjän televisio ei tällä hetkellä mitenkään peittele pyrkimystään sotkea eurooppalaisissa yhteiskunnissa vallitsevaa luottamusta. Sen tavoitteena on länsimaisten instituutioiden kyseenalaistaminen.

Hän harmittelee, että Ylen venäjänkielinen sisältö on riittämätöntä ja eikä viestinnän ammattilaisen näkökulmasta puhuttele kohderyhmäänsä.

Parhaan venäjänkielisen kattauksen päivän tapahtumiin Suomessa tarjoilee hänen mielestään Pietarissa toimivan verkkolehden Fontankan Suomi-sivusto.

”Entä jos sen toimituspoliittinen linja muuttuu”, Gusatinsky kysyy.

 

Kun Gusatinsky vieraili espoolaisessa lukiossa, hänelle kerrottiin koulun aiemmasta venäjän kielen opettajasta: tämä oli luvannut arvosanaksi kympin, jos oppilas tuo tunnille myönteisen, Suomen mediassa ilmestyneen jutun Venäjästä.

Venäjänkielisille yksi suomalaiseen mediaan liittyvä kipupiste on juuri kriittisyys Venäjää kohtaan.

”Ei hyväksytä, että joku näkee Venäjän sellaisena, jona me emme halua nähdä. Se satuttaa”, Gusatinsky muotoilee.

Hän viittaa Venäjän kansallisrunoilijan Aleksandr Puškiniin (1799–1837), joka aikanaan totesi, että minä voin kritisoida Venäjää, mutta en anna ulkomaalaisen tehdä sitä.

”Näihin Pushkinin sanoihin vetoaa jopa 30 vuotta Suomessa asunut venäläinen.”

Kenenkään ei Gusatinskyn mukaan ole pakko nähdä Venäjää hyvänä mutta hän myös ymmärtää joukkoa, jolle Venäjä on pelkästään ”hyvä”.

”Me olemme kasvaneet olemaan puhumatta ja puuttumatta.”

Gusatinsky sanoo Krimin liittämisen ja Ukrainan sodan pakottaneen hänet käymään läpi oman maailmankuvansa.

”Se oli kivulias prosessi, mutta se oli pakko tehdä, jos haluaa katsoa tulevaisuuteen.”

Hän viittaa siihen, miten Saksa on joutunut perkaamaan historiansa toisen maailmansodan jälkeen, mutta Venäjällä on ohitettu kaikki alkaen maaorjuudesta, jonka tsaari Aleksanteri II lopetti vuonna 1861.

”Joillakin harvoilla on edelleen pelkoa, että heidät ajetaan täältä pois.”

Gusatinsky haluaa rakentaa venäjänkielisille ohjelmaa, joka auttaa ymmärtämään maailmaa ympärillä ja helpottaa oman paikan löytämistä. Reseptissä perustaksi otetaan Euroopan vahvuudet.

”Tehtävä ei ole helppo eikä nopeita ratkaisuja ole, mutta myös venäjänkielinen väestö pitää ottaa mukaan keskusteluun siitä, mihin perustuu Euroopan tulevaisuus”, Gusatinsky sanoo.

”Tarvitaan avointa mielipiteitten vaihtoa arvoista. Demokratia ja sanavapaus eivät ole itsestäänselvyyksiä Suomessakaan, kuten perussuomalaisten puheet ovat näyttäneet.”

Nykyisessä tehtävässään Gusatinsky on etsinyt aktiiveja, jotka lähtisivät mukaan tähän keskusteluun. Hän on törmännyt virheiden pelkoon ja haluun olla hiljaa. Moni ajattelee, että ”meillä ei ole oikeutta keskustella, pysykää hiljaa”.

Hänestä pelkoa on jopa osassa Suomen vanhaa venäjänkielistä väestöä, joiden perheet ja suvut ovat asuneet Suomessa vuodesta 1917 lähtien ja aikaisemminkin. Venäläisten historia Suomessa on pitkä.

”Joillakin harvoilla on edelleen pelkoa, että heidät ajetaan täältä pois. Toisaalta tässä joukossa voi olla myös ylemmyyden tunnetta, miten ollaan ison kulttuurin edustajia, joita ei osata täällä arvostaa.”

 

Venäjänkielisten vähäinen into osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toimintaan näkyy kyselytutkimuksissa.

Vaikka venäjänkieliset luottavat instituutioihin keskimääräistä enemmän ja valittavat ongelmista monia muita vähemmän, he ovat mukana järjestöissä muita ulkomaalaistaustaisia ja suomalaisia vähemmän.

Cultura-säätiön raportti sisältää venäjänkielisen järjestökentän perusteellisen kartoituksen. Yhdistystoiminta on ja on ollut monenlaisten virtausten ja taistelujen kenttää.

Vuonna 2000 perustettiin Suomen venäjänkielisten yhdistysten liitto, Faro. Sen aktivistit Eugen Novitski ja Kirill Gluschkoff saavat kiitokset Gusatinskyltä.

”He myönsivät perinteisen venäläisväestön ongelmaksi sen, ettei lähdetty tekemään yhteistyötä Suomen viranomaisten kanssa ongelmien ratkaisemiseksi ja suomalaisen venäläisyyden rakentamiseksi. Lisäksi he osasivat ennakoida, että Venäjä saattaa käyttää omassa maanmiespolitiikassaan hyväkseen Suomen venäjänkielisten tilannetta, jos ratkaisuja ei etsitä Suomen sisällä.”

Kun Faro vietti 10-vuotisjuhlia, paikalla oli kaksi ministeriäkin.

Nyt järjestön toiminta on hiipunut olemattomiin.

Tyhjiötä täyttää Gusatinskyn mukaan 2014 syntynyt Suomen venäjänkielisten keskusjärjestö.

”Sen vahvuutena on lähteä rakentamaan yhteistyötä Suomen viranomaisiin. Samalla se hakee keskusteluun vuorovaikutusta.”

Cultura lähetti kyselynsä 145 venäjänkieliselle järjestölle, joista 57 vastasi. Osa yhdistyksistä on pieniä kuten lasten kerhoja. Gusatinsky kiinnittää huomiota urheilujärjestöihin ja arvelee niistä osan lähtevän mukaan Venäjän maanmiesorganisaation toimintaan.

”Se tarjoaa kilpailuja ja leirejä eikä osata ajatella, että samalla ollaan mukana jossain muussakin.”

Tämä muu toiminta näkyi siinä, miten vilkkaasti Suomessa äänestettiin tämänvuotisissa Venäjän presidentinvaaleissa.

Venäjänkielisiä nuoria pidetään edelleen toisina, ei tervetulleina.

Marraskuussa Suomen eduskunta hyväksyi virkamieslakiin uusia pykäliä koskien kaksoiskansalaisia.

”Pitääkö nyt sanoa lapsille, että älä luule, että pystyt tekemään uran Suomessa, ei sinuun luoteta?”

Vaikka laki koskee virkoja, Gusantinsky uskoo myös yksityisen puolen ottavan siitä mallia.

”Henkilöstöpäällikkö saattaa miettiä, ovatko kaksoiskansalaiset epäilyttäviä. Voiko ottaa sellaisen siivoojaksi?”

Kuka tahansahan voidaan leimata epäluotettavaksi.

Gusatinskyn mielestä venäjänkielisiä nuoria pidetään edelleen toisina, ei tervetulleina, mikä tekee oman paikan löytämisen vaikeaksi. Asennoituminen näkyy joskus esimerkiksi opettajissa: venäjänkielisiä ei osata ottaa huomioon tunneilla eivätkä opettajat täysin oivalla, miten heikko suomen taito joillakin voi olla.

Toiseuden kokemusta on helppo hyödyntää.

Miten keskustelu kaksoiskansalaisuuden riskeistä ja Venäjän uusi geopolitiikka ovat vaikuttaneet, siitä tarvittaisiin Gusatisnkyn mielestä tuoretta haastatteluaineistoa. Hänestä vuonna 2012 tehty maahanmuuttobarometri pitäisi päivittää.

”Olisi todella tärkeä selvittää, miten Venäjän propaganda on vaikuttanut venäjänkielisten näkemyksiin.”