Öljynporaus alkaa Alaskassa: Suomalaiset jäänmurtajat ovat jo matkalla

Barack Obama näytti Shellin arktisten alueiden öljynporaushankkeelle vihreää valoa.
Kotimaa 16.5.2015 08:30
Jäänmurtaja Nordica Katajanokan laiturissa 13. huhtikuuta 2011. © Martti Kainulainen / Lehtikuva

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama hyväksyi maanantaina 11. toukokuuta liittovaltiotasolla öljy-yhtiö Shellin suunnitelman aloittaa öljynporaus Alaskassa. Poraustoimet aloitetaan heinäkuussa Pohjoisen jäämeren Tšuktšimerellä.

Suomalaiset jäänmurtajat Fennica ja Nordica ovat jo matkalla Alaskaan. Valtion omistama Arctia Shipping on vuokrannut ne Shellille vuoden 2016 loppuun saakka.

Fennica ja Nordica ovat poraushankkeen ainoat niin sanotut primaariset jäänmurtajat, eli raivaaja-aluksista suurimmat. Niiden tehtävä on Arctia Shippingin offshore-asiakkuusjohtaja Hannu Ylärinteen mukaan ”turvata operaatio”. Ne rikkovat ja ohjaavat sivuun jäälauttoja ja -vuoria, jotta porausalukset eivät vahingoittuisi.

Koska kumpikin alus on käytössä, Arctia Shippingin täytyy valmistella kolmas alus arktisille alueille kelpaavaksi. Jäänmurtaja Otso muutetaan kevään aikana monitoimimurtajaksi, sillä yhtiö kertoi huhtikuussa, että on tehnyt sopimuksen kansainvälisen yrityksen avustamisesta Antarktiksella tänä kesänä.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu