Olemme kaikki arabeja – Lähi-idän selittäminen vain uskonnolla ei auta ymmärtämään yhtään mitään

ESSEE: Arabien historia on myös eurooppalaisten ideoiden historiaa, kirjoittaa Markku Valtanen Kanavassa.

arabit
Teksti
Markku Valtanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Länsieurooppalainen kulttuuri on myös arabialais-islamilaisen kulttuurin perillinen, kirjoittaa tutkija Markku Valtanen Kanava-lehdessä 8/2015.

“Perillisyys on syytä tuntea, jotta emme vaalisi käsitystä eurooppalaisesta erityisyydestämme”, Valtanen sanoo ja uskoo, että monikulttuurisen väestön merkitys Suomen menestystekijänä kasvaa.

Suomen Kuvalehti julkaisee kirjoituksen kokonaan.

 

Alussa kreikkalaisia, sitten roomalaisia. Sitten keskiajan kristillinen yhtenäiskulttuuri ja lopulta uuden ajan kautta nykyeurooppalaisiksi. Tuttu historiallinen sukupuumme. Yhtä aikaa tosi ja valhe, hyödyllinen yksinkertaistus, mutta samalla unohtamisen akti.