Metsämiesten faktat

Mielipide: Selvityksen faktoja on tulkittu "vähintäänkin luovasti", kirjoittaa Aurora Rämö. Eniten näkyvyyttä metsäkeskustelussa ovat saaneet julkiset organisaatiot ja puolueet, eivät ympäristöjärjestöt.

Profiilikuva
media
Teksti
Aurora Rämö
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kesäkuussa Maaseudun Tulevaisuus uutisoi tuoreesta tutkimuksesta. Metsäkeskustelua käydään ympäristöjärjestöjen ehdoilla, otsikko kuului. Jutussa kerrottiin, että ilmasto- ja ympäristöasioissa äänekkäimpiä ovat ympäristöjärjestöt ja tutkimusorganisaatiot.

Tulokset eivät olleet peräisin mistään tutkimuksesta, vaan Metsämiesten säätiön rahoittamasta Kuka puhuu metsästä -nimisestä selvityksestä, jota varten viestintätoimisto Pohjoisranta BCW oli lajitellut media- ja Twitter-osumia vuoden ajan.

Selvityksen julkistamistilaisuudesta tehdyssä jutussa metsämiehet soimasivat itseään osallistumisen puutteesta, harmittelivat metsäkeskustelun kielteisyyttä ja syyttivät ympäristöjärjestöjä yhteistyökyvyttömyydestä.