Ohjushavainto 1987: Sittenkin raketti ja sen bariumpilvi?

Neuvostoliiton rakettikokeet saattoivat näkyä koko Suomessa.

Rakettilaukaisut ja niihin liittyvät ilmiöt eivät edelleenkään ole harvinaisia Suomen taivaalla. Niitä on nähty liikennelentokoneista, mutta myös maanpinnalta.

Finnairin Tokion-lennon lentäjät väittivät Helsingin Sanomissa 7. syyskuuta nähneensä 23.12.1987 ohjuksen, joka tuli suoraan kohti heidän ohjaamaansa matkustajakonetta.

Aikoinaan ahkerasti satelliitteja lähettäneen Neuvostoliiton lisäksi luotausraketteja on ammuttu lähiseuduillamme myös Ruotsin Kiirunasta ja Norjan Andøyasta. Osa niistä on kuljettanut mukanaan barium-latauksia, joilla on tutkittu Maan ilmakehän yläosissa vallitsevia olosuhteita.

Kun lataus laukaistaan noin sadan kilometrin korkeudella, kaasumainen barium muodostaa hitaasti laajenevan pilven, jonka liikettä seuraamalla saadaan tietoa esimerkiksi sähkö- ja magneettikentistä. Hyvin korkealla, käytännössä avaruuden rajalla oleva pilvi näkyy kauas, useiden satojen kilometrien etäisyydelle.

Esimerkiksi 12. syyskuuta 1985 Neuvostoliitto teki pimeän laskeuduttua rakettikokeen, joka näkyi pilvettömän sään ansiosta jokseenkin koko Suomessa. Tähtitieteelliseen yhdistykseen Ursaan tuli tapauksesta runsaasti puhelinsoittoja. Bariumpilvi oli niin kirkas, että se näkyi vaivatta jopa Helsingin keskustan valosaasteisella taivaalla.

Osa silminnäkijäraporteista havainnollisti hyvin, kuinka vaikea taivaalla näkyvien tapahtumien etäisyyksiä on arvioida. Rautatientorilla ilmiötä ihmetelleet kertoivat, kuinka kummallinen pilvi leijui noin kilometrin päässä Hakaniemen torin yläpuolella.

Kun eri puolilta maata saatujen tarkempien havaintojen ja valokuvien perusteella laskettiin pilven etäisyys ja kulkureitti, kävi ilmi, että se oli lähtöisin Barentsinmeren tienoilta ja kirkkaimmillaan ollessaan liikkui pohjoisimman Lapin yläpuolella hitaasti etelälounaaseen.

 

Suurin osa Suomen taivaalla näkyneistä rakettilaukaisuista on tehty 1960-luvulla perustetusta Plesetskin avaruuskeskuksesta, joka on viitisensataa kilometriä Suomen itäpuolella. Jo 1950-luvun lopulla sinne sijoitettiin mannertenvälisiä ydinohjuksia.

Plesetskin olemassaolo salattiin pitkään, sillä sieltä ammuttiin avaruuteen erityisesti sotilaallisia laitteita eli vakoilusatelliitteja.

Tarkkojen kuvien saamiseksi satelliitit sijoitettiin mahdollisimman matalille kiertoradoille, käytännössä ilmakehän yläosiin, missä ilmanvastus hidasti vähitellen niiden menoa. Siksi satelliitteja syöksyi alas niin tiuhaa tahtia, että parhaimmillaan kantoraketteja lauottiin viikon välein.

Plesetskistä lähetetyt kantoraketit suuntaavat kohti itäkoillista, joten vuosikymmenten varrella Suomesta on nähty useita valoilmiöitä, joissa vaaleina hohtavien vanojen keskellä loistaa pieniä valopisteitä: rakettimoottorien lieskat valaisevat jälkeensä jättämät palokaasut.

Kaikkia Neuvostoliiton rakettilaukaisuja ei kuitenkaan tehty itärajan takaa. Edelleen avaruuskeskuksena toimivan Plesetskin olemassaolo oli 1980-luvulla jo yleisesti tunnettu asia, mutta Jäämerellä liikkuneista sukellusveneistä tehdyistä rakettikokeista ei julkisuudessa liiemmin puhuttu. Tietoa ja havaintoja niistä kyllä oli.