Ohi on -kampanja on ohi – mitä jäi käteen?

Kampanjan aikana selvisi, että järkevä keskustelu maanpuolustuksesta on Suomessa ehkä mahdotonta, kirjoittaa Arno Kotro Kanava-lehdessä.
Arno Kotro
Kotimaa 26.4.2014 14:00

Juttu on julkaistu Kanavassa 3/2014.

Alkuvuodesta 2013 sain sähköpostia Edistyspuolueen puheenjohtajalta Roope Luhtalalta. Viestissä tiedusteltiin, lähtisinkö mukaan kansalaisaloitteeseen, joka ehdottaa yleisestä asevelvollisuudesta luopumista.

Oli helppo vastata myöntävästi. Kaikki keinot vanhentuneiden dogmien ravistelemiseksi kannattaa käyttää.

Maanpuolustuksen kolme perusfundamenttia – miesten asevelvollisuus, alueellinen puolustus ja liittoutumattomuus – puolsivat vielä jotenkin paikkaansa 1990-luvulle asti (jos sivuutetaan pyrkimys sukupuolten yhdenvertaisuuteen), mutta nyt niiden perusteet horjuvat.

Jos muutoksia ei tehdä eikä pyhää kolminaisuutta arvioida kriittisesti uudelleen, Suomen puolustus ajetaan umpikujaan.

Nopeimmin vastaan tule rahapula. Asejärjestelmien hinta nousee nopeasti, eikä pienen maan budjetti enää riitä uskottavaan itsenäiseen puolustukseen. Kalusto vanhenee käsiin ja uusi maksaa liikaa. Kertausharjoitukset ovat hiipuneet seitsemään vuorokauteen reserviläistä kohti.

Upseeriliiton alkuvuodesta teettämän kyselyn mukaan lähes 80 prosenttia upseereista on sitä mieltä, että puolustus ei enää ole uskottava. Vain pari prosenttia katsoo, että poliittinen johto on toiminut puolustuspolitiikassa onnistuneesti. Luvut ovat pysäyttäviä.

Ongelmana ei ole pelkästään raha vaan se, että koko puolustusratkaisu on vanhentunut. Sodankäynti on muuttunut: se on teknistynyt ja ammatillistunut.

Ei ole realistista ajatella, että Suomen tapainen maa joutuu pitkään rintamasotaan, jossa suuret reserviläismassat valloittavat isoja asumattomia alueita.

Jos Suomi joutuisi sotilaallisen aggression kohteeksi, vihollisen tavoitteena olisi halvaannuttaa yhteiskunnan toiminta. Tämä tapahtuu suuntaamalla nopeita iskuja elintärkeisiin kohteisiin, kuten energiantuotantoon, sähkönjakeluun, tietoliikenneyhteyksiin ja hallintoon. Myös erilaiset kyberhyökkäykset ovat nykyaikaa.

Suomen miesmääräisesti ylisuuri mutta riittämättömästi varusteltu ja koulutettu massa-armeija ei ole enää tarkoituksenmukainen vastaus muuttuneisiin uhkakuviin.

Nykysysteemi ei myöskään ole kustannustehokas, koska se kouluttaa vuosittain tuhansia varusmiehiä, joille ei tosiasiassa ole sijoitusta sodanajan joukoissa. Välilliset kustannukset kansantaloudelle ovat suuret.

 

Parasta puolustusratkaisua etsittäessä on tärkeää myös muistaa, että naisten ja miesten pitää olla yhdenvertaisia lain edessä. Puhtaasti sukupuoleen perustuva velvollisuus on ilmeinen tasa-arvo-ongelma.

Pitkään tasa-arvosta ei puhuttu juuri lainkaan asevelvollisuuden yhteydessä. Se on erikoista, koska paljon vähäisemmät epäkohdat ovat olleet jatkuvasti mukana tasa-arvokeskusteluissa.

Viimein 1990-luvulla alettiin asevelvollisuuttakin käsitellä yhdenvertaisuuskysymyksenä, mutta keskustelu lähti heti oudoille urille. Miehille pakollinen, vankeustuomiolla sanktioitu palveluspakko nähtiinkin naisten, ei miesten, syrjimisenä.

Samalla unohtui, mitä sota on. Pohjakosketus saatiin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen pääkirjoituksessa elokuussa 1993, kun Heleena Savela hehkutti, että Norjassa ”naiset pääsevät taistelemaan etulinjassa”.

Olivatko esimerkiksi viime sodissa etulinjan kauhuihin ja silmittömiin kärsimyksiin pakotetut miehet todellakin etuoikeutettuja?

Sittemmin älyvapaa perinne on jatkunut. Viime presidentinvaalien alla Rkp:n ehdokkaalta Eva Biaudet’lta kysyttiin, millainen tasa-arvo-ongelma on naisille vapaaehtoinen mutta miehille pakollinen asepalvelus. Yhdenvertaisuuskysymyksiä kampanjassaan painottanut Biaudet vastasi pitävänsä ongelmana sitä, että naiset joutuvat maksamaan terveystarkastuksesta, mutta pojat eivät. Muuta tasa-arvo-ongelmaa ei ole, koska tytöt eivät ole kovin kiinnostuneita asepalveluksesta.

Yksi absurdin keskustelun muistomerkki oli jälleen paalutettu, asialla peräti ylipäällikköehdokas.

Ajattelematon on myös näkemys, että yhdenvertaisuusongelmaa ei ole, koska naiset kohtaavat vaikeuksia muille elämänalueilla. Tällaisen kompensaatioargumentin ovat esittäneet muun muassa entinen Puolustusvoimien komentaja Juhani Kaskeala ja kansanedustaja, entinen oikeusministeri Tuija Brax (vihr.).

Jos katsomme, että miesten asepalvelus tasapainottaa naisten muualla kokemaa syrjintää, silloin on myös ajateltava, että naisten syrjiminen on aivan oikein niin kauan kuin miehille on määrätty asevelvollisuus. Ei se niin saa mennä.

Puolustusministeri Carl Haglundin (r.) mukaan miesten asevelvollisuus ei ole tasa-arvo-ongelma, koska nuoret miehet eivät protestoi sitä vastaan. Mutta mielenilmaisuna voi pitää sitäkin, että jo joka neljäs saa vapautuksen ja 15–29-vuotiaista miehistä enää 36 prosenttia kannattaa nykymuotoista asevelvollisuutta. Epäkohtiin pitää sitä paitsi puuttua ilman näkyviä protestejakin.

Asevelvollisuus osuu pahaan aikaan, jos tavoitteena on vapautua ahtaista sukupuolirooleista. Aikuisuuden ja työelämän kynnyksellä ei pidä istuttaa nuoriin sellaisia asenteita, että naisille ja miehille kuuluu yhteiskunnassa eri tehtävät ja velvollisuudet – ankaran rangaistuksen uhalla. On irvokasta, että vuonna 2014 Suomen vankiloissa istuu nuoria sukupuolensa vuoksi. Järjestelmä on myös perustuslain vastainen asettaessaan naiset ja miehet eri asemaan lain edessä.

Kaiken kaikkiaan jo tasa-arvonäkökulma yksinään riittää viemään nykyjärjestelmältä legitimiteetin.

 

Palataan kansalaisaloitteeseen. Kokoustimme pitkin kevättä, paikalla oli yleensä 4–8 aktiivia. Muotoilimme lyhyen perustelun aloitteen tueksi: ”Asevelvollisuus on kallis, epätasa-arvoinen ja realistisia uhkakuvia ajatellen vanhentunut puolustusratkaisu. Suurimmassa osassa Euroopan valtioita asevelvollisuudesta on jo luovuttu.” Aloitteen nimeksi tuli verevään inttihenkeen ”Ohi on”.

Kampanjan verkkosivuille koottiin faktoja ja tilastoja. Niistä selviää, että asepalveluksen käy enää alle 70 prosenttia miehistä ja koko ikäluokasta runsas kolmannes. Ei siis ole enää perusteltua puhua yleisestä asevelvollisuudesta – edes miesten osalta. Laskimme myös, että EU:n väestöstä vain seitsemän prosenttia asuu maissa, joissa on käytössä yleinen asevelvollisuus.

Itse listasin parisenkymmentä asevelvollisuutta puoltavaa väitettä ja kirjoitin perään perustelut, miksi ne eivät ole kestäviä.

Keskusteluun nousi kysymys, mitä asevelvollisuuden tilalle tarjotaan. Päädyimme ratkaisuun, että aloite ei ota kantaa siihen, miten asevelvollisuus pitäisi korvata. Toisaalta katsoimme tärkeäksi osoittaa, että vaihtoehtoja on olemassa: verkkosivuille otettiin esimerkiksi Vihreän miesliikkeen maanpuolustusmalli. Siinä palvelus olisi naisille ja miehille yhtäläisesti vapaaehtoinen, ja siviilipalveluksesta ja totaalikieltäytyjien vankeustuomiosta voitaisiin luopua. Peruskoulutuksen suorittaisi vuosittain noin 8 000 nuorta, joille tarjottaisiin reservisopimusta. Palvelusajalta ja reservissäolosta saisi kohtuullisen korvauksen.

Näin syntyisi noin 140 000 sotilaan reservi, joka oikeasti – toisin kuin nyt – pystyttäisiin varustamaan ja kouluttamaan. Kertausharjoitusten määrä reserviläistä kohti kasvaisi peräti 25-kertaiseksi nykyiseen verrattuna.

Lyhyesti sanottuna laatu korvaisi määrän modernien uhkakuvien vaatimalla tavalla.

Nähdäkseni kutsunnat voisivat olla pakolliset niin miehille kuin naisille, jotta palvelukseen saataisiin rekrytoiduksi riittävästi nuoria. Samalla on tärkeää, että puolustusmäärärahoja nostetaan, jotta pystymme hankkimaan ajanmukaista aseistusta. Korotus olisi mahdollinen, koska koko miesikäluokkaa ei enää syrjäytettäisi koulutuksesta ja tuottavasta työstä, ja tästä saatava säästö voitaisiin siirtää puolustusbudjettiin.

Suomen tulisi myös liittoutua sotilaallisesti, olisi pitänyt jo 1990-luvulla. Pelkästään seuraava torjuntahävittäjien uusiminen ylittää reippaasti puolustusbudjetin kantokyvyn – ellemme sitten samanaikaisesti aja alas maa- ja merivoimia. Esimerkiksi ilmatilan valvonta onnistuisi yhteistyössä Naton kanssa. Pitää myös muistaa, että jo 95 prosenttia EU-väestöstä asuu Nato-maissa.

Jäsenyys vahvassa puolustusliitossa nostaisi kynnyksen suunnata Suomeen sotilaallista painostusta ja aggressiota hyvin korkeaksi. Onkin kysyttävä, mitkä ovat ne erityiset syyt, miksi Suomen pitää jääräpäisesti pysytellä yhteisen eurooppalaisen puolustuksen ulkopuolella tilanteessa, jossa omat resurssit eivät enää uskottavaan puolustukseen riitä.

 

Kansalaisaloitteen pitää saada 50 000 nimeä päästäkseen eduskunnan käsittelyyn. Ohi on -kampanja aloitti nimien keruun 2. syyskuuta. Alku oli vauhdikas: pari tuhatta nimeä saatiin parissa päivässä.

Myös media havahtui. Aamulehti kirjoitti verkkosivuillaan kampanjasta jo 1. syyskuuta, ja nettikommentointi oli taattua tavaraa: ”Mistä löytyy näitä hihhuleita, hävetkää!” Suuri osa kommenteista oli niin alatyylisiä, että niitä ei kannata siteerata. Ymmärsin nopeasti, että anonyymit nettikeskustelut voi jättää omaan arvoonsa.

Omalla nimelläkään kirjoittaminenkaan ei takaa laatua. Aliupseeriliiton puheenjohtaja Petteri Leino pohti blogissaan 5.9., että kampanjan takaa löytyy tyhjänlouskuttajia, joista ”olisi enemmän hyötyä yhteiskunnalle, jos ne lähetettäisiin Suomenlahden saarille merimetson jätöksiä siivoamaan. Nämä turhaakin turhemmat ääriliikkeet ovat käyneet hyökkäykseen suomalaisen yhteiskunnan pyhimpiä arvoja ja rakenteita vastaan.”

 

Leinon purkausta huolestuttavampi oli havainto, että edes puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen ei ilmeisesti ole juuri pohtinut asevelvollisuuden ongelmia ja sen todellisia vaihtoehtoja.

Puheloinen sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa (19.10.) ammattiarmeijan maksavan 9 miljardia euroa vuodessa pelkkinä henkilökuluina. Taustalla kummittelee ilmeisesti niin sanottu Siilasmaan raportti, jossa on laskettu kustannuksia täysin epärealistisille puolustusmalleille. Ei kukaan ole ehdottanut esimerkiksi sellaiseen ammattiarmeijaan siirtymistä, jossa jopa 250 000 miestä on kokopäiväisesti aseissa ja valmiudessa.

Järkevä puolustuksen ammatillistaminen tarkoittaisi sitä, että vakinaisen kantahenkilökunnan lisäksi vapaaehtoisen asepalveluksen pohjalta rekrytoitaisiin motivoituneita ihmisiä sotilaskoulutukseen, joka toteutettaisiin säännöllisin kertausharjoituksin esimerkiksi Vihreän miesliikkeen mallin tapaan.

Pian alkoikin olla selvää, että analyyttista ja argumentoivaa maanpuolustuskeskustelua on vaikea käydä. Ilma oli sakeanaan nimittelyä ja tahallista ja tahatonta väärinymmärtämistä, eikä yksikään lehti vaivautunut esimerkiksi vertailemaan Vihreän miesliikkeen mallin ja nykyisen asevelvollisuuden vahvuuksia ja heikkouksia.

Sen sijaan jankutusta ”palkka-armeijan” mahdottomuudesta sai lukea mielin määrin. Näin siitä huolimatta, että palkka-armeija on jo terminä väärä viitatessaan epäisänmaalliseen rahasta tappavaan joukkioon; muualla puhutaan ammattiarmeijoista (engl. professional army, ruots. yrkesarmé, saks. Berufsarmee).

Oma lukunsa oli aloitteen kirvoittama tasa-arvokeskustelu. Esimerkiksi puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps) ei näe sukupuoleen perustuvassa asevelvollisuudessa tasa-arvo-ongelmaa. Yleinen väite on, että sukupuolen perusteella määräytyvä palvelus ei ole ongelma, koska ”kyse on maanpuolustuksesta eikä tasa-arvosta.”

Tällä logiikalla vaikkapa vanhustenhoidon voisi järjestää niin, että komennetaan joka vuosi 20 000 nuorta naista sukupuolen perusteella ja vankilatuomion uhalla palkattomiksi vanhustenhoitajiksi. Riittää kun todetaan, että kyse ei ole tasa-arvosta vaan vanhustenhoidosta.

Tasa-arvo pitää tietysti ottaa kaikessa lainsäädännössä huomioon. Ei voi ajatella, että on elämänalueita, joilla syrjintä saa olla laillista.

Perusteltu ei ole sekään näkemys, että myös naiset pitäisi velvoittaa johonkin kansalaispalvelukseen. Tällaista ehdotti muun muassa sotilasprofessori Mika Hyytiäinen keskustellessaan 9.12. YleX:ssä Ohi on -aktiivi Jukka Jonnisen kanssa. Kun jo nyt varusmiehiä koulutetaan liikaa ja asevelvollisuus viivyttää tarpeettomasti nuorten miesten pääsyä opintoihin ja työelämään, olisi järjetöntä pahentaa ongelmaa laajentamalla palvelusvelvoite naisiakin koskevaksi. Mielekkäitä siviilipalveluspaikkoja ei sitä paitsi nytkään riitä kaikille.

Toisaalta aloite sai varovaista tukea tai ainakin kiinnostusta yllättävältä taholta. Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.), joka toimii puolustuksen parlamentaarisen suunnittelukunnan puheenjohtajana, otti Ohi on -aktiivit vastaan eduskunnassa 20.11. ja halusi keskustella aloitteesta ja sen päämääristä.

Kanervan näkemykset olivat ilahduttavan vapaita tyypillisen puolustuskeskustelun itsepetoksellisista mantroista. Kanerva totesi, että niin yleistä asevelvollisuutta, alueellista puolustusta kuin liittoutumattomuuttakin pitää tarkastella kriittisesti. Hän piti valitettavana, että on paljon ”jäykkäniskoja”, jotka takertuvat näihin fundamentteihin, vaikka maailma ympärillä muuttuu.

Kanervan mukaan sotilaallinen uhka ei enää ole se, että venäläiset tulevat koko rajan pituudelta panssarivaunuilla punaliput liehuen; nykyään sotaa käydään esimerkiksi tietoverkoissa.

Letkauttipa Kanerva vielä senkin, että tavallaan Väinö Linnasta on tullut epäisänmaallinen mies: joka itsenäisyyspäivä nähdään televisiosta Tuntematon sotilas, joka vahvistaa mielikuvaa siitä, että Suomen pitää yhä valmistautua menneen maailman sodankäyntiin.

Lopuksi Kanerva esitti retorisen kysymyksen. Jos puolustusratkaisumme nyt vielä toimiikin, mikä on tilanne kymmenen vuoden päästä, jos uudelleenarviointeja ei tehdä?

Siinäpä se.

 

Muodollisesti ottaen Ohi on -aloite ei päässyt tavoitteeseensa. Nimiä saatiin kerätyksi vain 7533.

Kampanjaa voi toisaalta pitää onnistuneena. Sen aikana keskustelu asevelvollisuudesta oli vilkkaampaa kuin aikoihin, ehkä osaltaan juuri kampanjan ansiosta.

Tienraivaajan osa ei ole helppo. Koska aiheesta ei juuri ollut avoimesti keskusteltu, väittely oli tuskastuttavan kehittymätöntä käytettyä käsitteistöä myöten. Hokema palkka-armeijasta istuu sitkeässä, ja tuntui olevan mahdotonta saada sitä viestiä läpi, että asevelvollisuuden vaihtoehto ei ole koko ajan aseissa oleva utopistisen kallis ammattiarmeijakaan.

Erityisen mahdottomaksi osoittautui tasa-arvoteema. Esimerkiksi puolustusvoimien koulutuspäällikkö eversti Hannu Hyppönen pitää asevelvollisuuden epätasa-arvoisuutta pelkkänä luulona ja valistaa, että naiset voivat mennä vapaaehtoisina palvelukseen. Logiikka vetää sanattomaksi.

Sensuurikin toimii. Annoin Ruotuväki-lehdelle pitkän haastattelun, jossa kerroin samat näkemykseni asevelvollisuudesta kuin tässäkin artikkelissa. Pari viikkoa myöhemmin sain kuulla, että juttua ei julkaista. Ohi on -aloite sentään toivotti asevelvollisuutta puolustavat kirjoitukset tervetulleiksi kampanjan Vieraskynä-palstalle.

Asevelvollisuus on pyhä asia, kuten Aliupseeriliiton puheenjohtaja kirjoittikin. Tilalle ehdottamani ratkaisut – sotilaallinen liittoutuminen, puolustusmäärärahojen korotus, vapaaehtoinen asepalvelus – takaisivat nykyistä uskottavamman ja ajanmukaisemman puolustuksen, mutta näkemykset nostattavat epä-älyllisen ja laumasieluisen raivon.

Jalkaväkimiinoista luovuttiin vastoin järkisyitä, mutta vanhentuneesta asevelvollisuudesta pidetään kiinni kynsin hampain.

Maanpuolustuskurssit tarjoavat elinkeinoelämän ja politiikan avainhenkilöille liturgiaa nykydogmeista ainoana vaihtoehtona. Katteeton puhe itsenäisestä ja uskottavasta puolustuksesta jatkuu puolustusministeriä myöten – ellei sitten väläytellä epärealistista puolustusliittoa Ruotsin kanssa.

Samalla mielipidekyselyt paljastavat, että elämme yhä suomettuneessa ilmapiirissä. Suomalaiset vastustavat sitkeästi Nato-jäsenyyttä. Päättely etenee selkäytimellä ja suunnilleen seuraavasti: Nato liittyy jotenkin sotimiseen, sota on paha, siispä Nato on paha.

Kansaa ei voi syyttää, vaan pään pensaaseen työntäneitä poliitikkoja, jotka pelkäävät yleistä mielipidettä eivätkä uskalla käydä turvallisuuspolitiikasta ja muuttuneista uhkakuvista älyllisesti rehellistä keskustelua.

Siksi Ohi on -aloitteen tapaisia keskustelunavauksia tarvitaan vastakin.

 

Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri ja ammatiltaan filosofian ja psykologian opettaja sekä kolumnisti.

Keskustelu

Ohi-on- kampanja on nähtävä asepalvelukseen haluttomien tavoitteena ulkoistaa maanpuolustus ammattisotilaille , naisille ja Natolle. Kotro näkee Nato-jäsenyyden välttämättömyyden aivan oikein mutta suurin osa kampanjaväestä haluaa kieltää avun niiltäkin. jotka maata joutuvat henkensä uhalla puolustamaan.

Jos 70% miespuolisista käy armeijan niin se on kova luku. Vapaaehtoisilla naisilla vielä täydennettynä.
Ei 250000 ole liian suuri reservi. Auton renkaitakin valmistetaan enemmän kuin 4x autojen määrä.

Vihreä miesliike… Pidä vaan tunkkisi. Kannattaneista oikeasti murto-osa olisi ollut mallin edellyttämän Nato-jäsenyyden kannalla, eli pohja puuttuu täysin. Ei jatkoon.