Nyt löytyi hallituksen hassuin lupaus – liittyy peruskouluun

Uutisanalyysi: Koulusäästöt eivät lupaa hyvää. Ne ovat myös ristiriidassa hallitusohjelman kanssa.
Koululainen pänttää ruotsia. Arkistokuva. © Vesa Moilanen / Lehtikuva

Otsikko on komea: Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin.

Kyse on hallitusohjelman kärkihankkeesta, joka koskee peruskoulua. Se kuulostaa julistukselta, joka panee kaiken uusiksi. Tosiasiassa hankkeessa ei ole mitään uutta, vaan asioita, jotka ovat jo hyvässä vauhdissa tai joista on puhuttu vuosia ja vuosikymmeniäkin.

Hallitusohjelma siis lupaa viimein digitalisoida koulut, uudistaa pedagogiikkaa ja kouluttaa opettajia.

Hyvä että lupaa, sillä muuten olisi vedetty matto alta opetussuunnitelmatyöltä, jota on tehty jo useamman vuoden ajan ensin valtakunnan tasolla ja kuluneena lukuvuonna maan jokaisessa peruskoulussa. Peruskoulun on tarkoitus luoda nahkansa syksyllä 2016, kun uusi Opetussuunnitelman perusteet tulee voimaan.