Nuorten ääni -toimitus sai Demokratiapalkinnon

Megafoni
Teksti
Kirsi Kallio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Nuorten ääni -toimitus. Kuvat NÄT.

Nuorten ääni -toimitus on voittanut oikeusministeriön jakaman Demokratiapalkinnon yleisöäänestyksen. NÄT on Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen hanke, jonka tarkoituksena on saada nuoret mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ojensi palkinnot tänään klo 13.20 Smolnassa, Eteläesplanadi 6:ssa. Palkintoraati valitsi kaksi palkittavaa ja kolmas valittiin yleisöäänestyksellä internetissä. Raati valitsi voittajiksi Muuramen Nuorten Yrittäjyystalo Innola ry:n ja Muuramen Sk8parkin sekä Nuoret Kehittäjät: lastensuojelunuorten kehittäjäryhmän Helsingistä. Yleisöäänestyksen voitti Nuorten ääni -toimitus.

Vuonna 2012 myönnetyllä Demokratiapalkinnolla haluttiin palkita lasten ja nuorten osallistumismahdollisuuksien toteutumista edistävää toimintaa.

Nuorten ääni -toimituksen 13-19-vuotiaat nuoret kokoontuvat viikoittain tekemään televisio- ja lehtijuttuja. Toimitus järjestää myös koulutusta ja tapaa kiinnostavia vierailijoita. Nuorten ääni kirjoittaa muun muassa Megafoni-blogia Suomen Kuvalehteen, juttuja Helsingin Sanomiin ja avustaa Yleisradion A-studiota.