Nuori tyttö haettiin Suomeen pakolaisleiriltä vuonna 1999 – näin Aferdita on kotoutunut

Joukko kosovolaisen Aliun suvun jäseniä sai turvan Suomesta.

maahanmuuttajat
Teksti
Katri Merikallio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Potilaan verenpaine on hyvä, mutta syke hieman korkealla, Aferdita Aliu, 31, toteaa ja irrottaa rauhallisesti mansetin potilaan käsivarresta. Potilas hymyilee niin lempeästi, että syke taitaa nousta kauniin hoitajan läheisyydestä.

Aferdita oli 15-vuotias kun hänet heitettiin ulos Kosovosta yhdessä 9-vuotiaan siskonsa Meritan ja 17-vuotiaan veljensä Florimin kanssa. Äiti, isä ja neljä sisarusta olivat kadonneet sodan sekasorrossa jonnekin Kosovon vuorille. Ainoat aikuiset tukena olivat lasten setä Hysni ja täti Mihrije.

”Pakolaisleirin kaaoksessa yritin olla äitinä pikkusiskolleni, vaikka olin lapsi vielä itsekin. Jotenkin me kuitenkin selvisimme. Mutta oli se rankkaa. Ei niitä kokemuksia unohda milloinkaan.”

Kaksi kuukautta Suomeen tulon jälkeen lasten vanhemmat ja sisarukset löytyivät ja perhe yhdistettiin. Elämä löysi oman raiteensa.

Aferdita Aliu huuhtelee kanyyleja Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Potilaana on Juhani Kokko.
Aferdita Aliu huuhtelee kanyyleja Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Potilaana on Juhani Kokko. Kuva Petri Kaipiainen