Nuoret tarvitsevat tukea opiskelupaikan valinnassa

PUHEENVUORO: Epävarmuus näkyy haluna pitää välivuosi, kirjoittavat Liisa Tenhunen-Ruotsalainen ja Reeta Sutinen.
Kotimaa 17.6.2016 04:30
Liisa Tenhunen-Ruotsalainen, Reeta Sutinen
Metropolia-ammattikorkeakoulun yhteishakua koskeva mainos Rautatientorin metroasemalla Helsingissä sunnuntaina 15. maaliskuuta 2016. © TEEMU SALONEN / LEHTIKUVA

Yhteishaussa epäonnistuminen syrjäyttää Hanna Virtasen tuoreen väitöstutkimuksen (HS 2.6.) mukaan nuoria. Koulutuksen ulkopuolelle jääminen on peruskoulunsa päättäville sekä henkinen että fyysinen riski. Nuori tarvitsee tukea tehdessään päätöksiä mahdollisista tulevista opiskelupaikoista. Ketään ei saa jättää yksin.

Kesäkuun puoliväli on tärkeä ajankohta peruskoulunsa päättäneille. Silloin julkistetaan toisen asteen – lukioiden ja ammatillisen koulutuksen –  yhteishaun tulokset. Peruskoulun päättävistä noin 4 prosenttia jää ilman koulutuspaikkaa, ja lähes 15 prosenttia ei suorita mitään toisen asteen tutkintoa. Kustakin ikäluokasta jää eri syistä noin 10 000 nuorta pelkän peruskoulututkinnon varaan.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu