Nobelisti Bengt Holmström vertasi huippututkijaa huippu-urheilijaan: Itsekeskeinen, jopa narsistinen

SK:n arkistoista: ”Yhdysvalloissa ei tarvitse olla hirveän huolissaan, että joku palkkaisi kaverinsa”, tuleva nobelisti pohti keväällä 2007.
Kotimaa 16.10.2016 08:40
Nobelin palkinnon saanut Bengt Holmström MIT:n kampuksella Cambridgessa Yhdysvalloissa 10. lokakuuta 2016
Nobelin palkinnon saanut Bengt Holmström MIT:n kampuksella Cambridgessa Yhdysvalloissa 10. lokakuuta 2016 © Scott Eisen / Getty Images / AFP / Lehtikuva

Bengt Holmström, 67, sai taloustieteen Nobel-palkinnon. Holmström edustaa alan kansainvälistä huippua 1970-luvun lopulta asti. Palkinnon toinen saaja oli brittiprofessori Oliver Hart.

Opinnot Holmström aloitti Helsingin yliopistossa, mutta tie tutkijaksi avautui Yhdysvalloissa Stanfordissa, missä hän väitteli tohtoriksi. Nyt hän on MIT-yliopiston professori.

Toimittaja Kustaa Hulkko keskusteli Holmströmin kanssa yliopistosta, ideoista ja rahasta keväällä 2007, kun Suomeen rakennettiin ”huippuyliopistoa”, jonka arkkitehtejä Holmström varoitti saneluratkaisuista. Jutusta käy ilmi myös, miksi nobelistin mielestä huippututkijan luonne on usein samanlainen kuin huippu-urheilijalla.

 

Professori Bengt Holmströmin mielestä keskustelussa huippuyliopistosta ei ole riittävästi pohdittu sitä, millainen hyvä tutkimusyliopisto on luonteeltaan. ”Ihminen on yliopiston lähtökohta. Yliopiston on löydettävä lahjakkuudet ja kannustettava heitä.”

”On panostettava hyvien ihmisten löytymiseen ja annettava heille resursseja.”

Holmströmin mukaan tämä malli on osoittanut toimivuutensa Yhdysvaltain parhaissa yliopistoissa.

Amerikkalaisen MIT-yliopiston professori Holmström viettää parhaillaan sapattivuotta ja työskentelee Economicumissa Helsingin Arkadiankadulla, helsinkiläisten yliopistojen taloustieteen ”kampuksella”.

Holmströmillä on lähes 30 vuoden kokemus Yhdysvaltain yliopistoista, viimeiset vuodet hän toimi MIT:n taloustieteen laitoksen esimiehenä. Suomalaisprofessori on Nokian hallituksen jäsen. Syksyllä 2006 hänet nostettiin taloustieteen Nobel-ehdokkaiden joukkoon.

 

Valtiosihteeri Raimo Sailaksen johtama ryhmä esitti helmikuussa 2007 Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistämistä.

Projekti tunnetaan ”huippuyliopiston” nimellä. Se on myös Matti Vanhasen (kesk) hallituksen ohjelmassa.

Holmströmin mukaan Suomen huippuyliopistohankkeen taustalla näkyy liikaa ajatus voimakkaasta ulkopuolisesta ohjauksesta.

”Yliopisto ei ole yritys eikä yhteinen projekti, jota ylhäältä käsin johdetaan määrättyyn suuntaan.”

”Yliopiston ihmisiä ei voi komentaa, uhkana on sen tärkeimmän voimavaran menettäminen.”

Holmström vertaa huippututkijaa huippu-urheilijaan. Luonnekin on usein samanlainen: itsekeskeinen, jopa narsistinen.

Vertauksen ydin on kuitenkin siinä, että parhaiten toimii malli, jossa parhaat urheilijat saavat eniten tukea ja suurimmat rahapalkkiot.

”Vastaavasti akateemisen maailman tutkimusresurssit on suunnattava lahjakkaimpien tutkijoiden käyttöön.”

Urheilijoiden rahoitus perustuu siihen, että esiin nousee esimerkiksi joku lahjakas moukarinheittäjä. Hänelle ohjautuu sitten yhteiskunnan tukea ja sponsorirahaa.

Ei siis tapahdu niin päin, että ensin yhteiskunta päättää edistää moukarinheittoa, ja ohjaa siihen rahoitusta siinä toivossa, että laji alkaisi vetää puoleensa myös hyviä urheilijoita.

Vastaava logiikka pätee Holmströmin mukaan myös tutkimuksen rahoittamiseen. ”Kun idea tulee rahan luo, silloin tulos on yleensä keskinkertainen.”

Ihanne on, että raha tulee idean luo. Silloin seulonta on kovaa, eivätkä kaikki ideat saa rahaa. Ne jotka saavat, ovat ylittäneet korkean kynnyksen.

 

Yksi Suomen ja koko Euroopan yliopistojen perusongelmista on aidon, laatuun tähtäävän kilpailun puute. Se johtuu ennen muuta siitä, että valtio pyörittää yliopistolaitosta.

”Jos meillä olisi kilpailua, olisi paljon helpompaa saada aikaan hyvä suomalainen yliopistomalli.”

Holmströmin mukaan kilpailu ensinnäkin kannustaa tekemään parempaa työtä. Toiseksi se vähentää byrokratian tarvetta.

Holmström ei kuitenkaan pidä byrokratiaa pelkästään vitsauksena. ”Kun ei ole kilpailua, tarvitaan sääntöjä, objektiivisia kriteerejä, instituutioita.” Niinpä professorin nimitysprosessissa on tietyt muodolliset vaatimukset, jotta vältettäisiin esimerkiksi tuttujen suosiminen.

Ilman kilpailuakin toimintaa voidaan kuitenkin kehittää. Holmströmin mukaan Englannissa on luotu hyviä yliopistoarvioinnin menetelmiä ja tutkimuksen laatumittareita. ”Myös Suomessa pitää satsata rahaa laadun arviointiin.”

Yhdysvalloissa yliopistojen kyvyt seuloutuvat esiin samaan tapaan kuin huippu-urheilussakin: kovassa kilpailussa kaikkien suoritukset ja ranking ovat koko yhteisön arvioitavissa.

”Yhdysvalloissa kaikki tavoittelevat laatua. Siellä ei tarvitse olla hirveän huolissaan, että joku palkkaisi kaverinsa.”

Näin ollen amerikkalainen yliopisto voi käyttää professori- ja opiskelijavalinnoissa paljon subjektiivista tietoa, esimerkiksi henkilökohtaisia suosituksia; tietyt muodolliset kriteerit pitää tietysti täyttää.

”Kilpailu on kuitenkin subjektiivisen informaation käytön välttämätön ehto. Jos taas ei ole kilpailua, tietoa voi käyttää mielivaltaisesti.”

 

Holmströmin mukaan huippuyliopiston perusidea tuo mieleen hänen nykyisen työpaikkansa MIT:n, jonka sateenvarjon alla ovat muun muassa tekniset ja kauppatieteet, taloustiede, eräät yhteiskuntatieteet ja biotieteet.

MIT on kiistatta yksi maailman huippuyliopistoista. Sen tutkijoista yli 60 on saanut Nobelin palkinnon, mikä on ylittämätön saavutus. ”Voisi siis ajatella: tuollainen MIT meidän pitää saada Suomeenkin.”

Tältä pohjalta Holmström ymmärtää ajatuksen, että TaiK, HKKK ja TKK olisivat saman katon alla. Samalla hän huomauttaa, että yliopistojen hedelmällinen yhteistyö – ”synergia” – ei ole kiinni niiden hallinnollisesta yhdistämisestä. ”Yhtä hyvä ratkaisu voi olla se, että ne siirrettäisiin fyysisesti samalle kampukselle – aivan kuin kansantaloustieteen laitokset Economicumiin.”

”Yhdysvalloista ei löydy monta sellaista hajautettua yliopistoa kuten Helsingin yliopisto. Amerikassa opiskelijat eivät menisi sellaiseen yliopistoon.”

Resurssien niukkuus estää tietysti suomalaisia yliopistoja nousemasta laajalla rintamalla kansainväliselle huipulle. Holmströmin mukaan huipun saavuttaminen on kuitenkin täysin mahdollista yksittäisillä aloilla. Hän ottaa esimerkiksi Jorma Panulan kapellimestarikoulutuksen menestystarinan Sibelius-Akatemiassa.

”Sen synnyn salaisuus ei ollut iso rahapotti. Se syntyi ihmisten innostuksesta.”

 

Holmström pitää huippuyliopistohankkeen suurimpana vaarana ”komennettua poikkitieteellisyyttä”, josta puhutaan myös Sailaksen raportissa. ”Päätöksentekijä voi kaukaa katsoen helposti ajatella: eikö esimerkiksi designin, kauppatieteiden ja tekniikan yhdistelmäohjelma olisi hyvä? Kenties siihen tulisi oma professorikin.”

”Kokemus osoittaa, että tällainen rakennelma on vaarallinen.”

Holmströmin mukaan Yhdysvaltain huippuyliopistoissa tällaisia ylhäältä päätettyjä yhdistelmiä ei tunneta eikä hyviä tutkijoita koskaan pakoteta yhteistyöhön.

Hänen kokemuksensa mukaan poikkitieteellinen tutkimus on usein keskinkertaista tai jopa surkeata. ”Siitä eivät huippututkijat innostu. Sen sijaan se vetää puoleensa keskinkertaisuuksia.”

Holmströmin mukaan terve monitieteinen tutkimus syntyy silloin, kun huippututkijat huomaavat tarvitsevansa apua oman erikoisalansa ulkopuolelta, tai kun eri alat alkavat luonnollisesti sulautua yhteen.

Biotieteet ovat hänestä erinomainen esimerkki molemmista tapauksista.

”Nykyisin usein ei ole väliä, onko tutkija solubiologi, mikrobiologi vai farmakologi. He ajattelevat samoja ongelmia ja tutkivat niitä samoin välinein. Kenties ainoa ero on hiukan erilainen näkökulma.”

 

Bengt Holmström on koko ekonomistinuransa tutkinut kannustimia. Kannustimet yhdistetään usein johdon optioihin.

”Taloudelliset palkkiot ovat vain jäävuoren huippu”, Holmström sanoo.

”Kaikki mitä tehdään, on jonkin kannustinjärjestelmän seuraus. Jos olet esimerkiksi rehellinen, se johtuu siitä, että sinua opetettiin niin, tai ehkä pelkäät, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.”

Hän korostaa, että oikein suunniteltu kannustinjärjestelmä ottaa huo mioon erilaiset välineet, joilla ihmisiin voi vaikuttaa ja monet eri asiat, jotka motivoivat yksilöitä. ”Kannustimet ovat vuorovaikutuksessa olevien välineiden ja vaikuttimien järjestelmä.

Työn suunnittelu, tiimityö, päätösvallan kohdentaminen, urapolkujen suunnittelu — Holmströmin mukaan kaikki nämä seikat ovat palasia kannustinten suunnittelussa.

”Keskeistä on varmistaa, että niitä ajatellaan kokonaisvaltaisesti, jotta ne voitaisiin suunnitella yhteensopiviksi.”

”Auto, jossa on voimakas moottori, tarvitsee myös voimakkaat jarrut.”

Kannustinjärjestelmän tavoitteet on myös mietittävä huolellisesti, koska eri tarkoituksiin tarvitaan erilaisia kannustimia.

”Joskus tehokkainta on, ettei käytetä ollenkaan taloudellisia kannustimia.”

Holmström viittaa tilanteeseen, jossa ihmisiä pyydetään tekemään monia asioita: esimerkiksi pitämään huolta sekä määrästä että laadusta.

 

Eräs toimitusjohtaja kysyi Holmströmiltä 15 vuotta sitten, miten hän saisi alaisensa toimimaan riittävän pitkällä aikavälillä. ”Sanoin että paras tapa kannustaa pitkäjänteisyyteen on se, että ei painoteta liikaa tämän päivän tuloksia.”

”Myös optioskandaalit ovat liittyneet siihen, että yritysjohtoa on kannustettu maksimoimaan päivän osakekurssia.”

Holmströmin mukaan tämä ongelma oli ennustettavissa kannustinteorian perusteella.

”Jo ennen skandaaleja tutkijat tiesivät, että yritysjohto voi tilapäisesti nostattaa kurssia väärällä tavalla.”

”Yllätys ei ollut että skandaaleja tuli, mutta niiden määrä oli totaalinen yllätys. Suuri määrä johtui siitä, että talous ja osakemarkkinat lähtivät voimakkaaseen nousuun, joten panokset tulivat suuriksi.”

Oikea kannustin kokeilemalla Holmströmin mukaan kaikissa kannustinjärjestelmissä on se ongelma, että ensimmäisellä kerralla syntyy väärä ’design’, suunnitelma.

”Et voi ottaa hyllyltä oikeaa kannustinta, vaan ensin on kokeiltava.”

Tässä tapauksessa olisi ollut parempi lykätä option tuomaa rahallista palkkiota myöhemmäksi tulevaisuuteen ja tehdä optiosta vähemmän likvidi, vaikeammin rahastettava.

”Täytyy hyväksyä, että syntyy myös vääränlaisia kannustimia. Sitten opimme niistä. Mutta ellei kokeilla, ei tapahdu kehitystäkään.”

”Virheistä huolimatta optiokannustimilla on ollut positiivinen vaikutus Yhdysvaltain kansantalouteen”, Holmström arvioi.

 

Optioiden synty Yhdysvalloissa liittyi rakennemuutoksen tarpeeseen. ”Sen aikaansaaminen helpottui johdon kannustimien kautta.”

Miksi se helpottui? Yritysjohtajan helma synti on se, että hän ei hevin luovu yri tyksen resursseista, joille hän roolinsavuoksi näkee aina järkevää käyttöä. Johdon optiot helpottivat tätä luopumisen tuskaa.

Empiiristen tutkimusten mukaan johtajat, joista on tehty osakkeenomistajia optioiden kautta, ovat esimerkiksi yrityskaupoissa toimineet paremmin kuin muut johtajat. He ovat esimerkiksi myyneet yrityksensä osia ja ostaneet kannattavia yrityksiä edulliseen hintaan.

”Sillä tavoin optiot ovat rasvanneet rakennemuutosta.”

 

Juttu on ensi kerran julkaistu Suomen Kuvalehdessä 23/2007.