Neuleratikka kiersi Helsinkiä: Neulojat siirtyivät netistä raiteille

Kotimaa 11.11.2009 11:31

Neulontabuumi ei tunnu laantuvan. Helsinkiläiset neulojat järjestivät ratikka-ajelun.

Neuleratikka Neuleratikan kyydissä. Kuva Merja Laavola.

Neuleratikan ajelu järjestettiin Helsingissä lauantaina 7. marraskuuta.

Lähdimme matkaan Koskelan varikolta Saksan Mannheimissä vuonna 1964 rakennetulla tilausraitiovaunulla, ”Välipalamannella”. Ajelulle nostalgiseen vaunuun oli ilmoittautunut yli kuusikymmentä neulojaa.

Koskelasta lähtiessä vaunussa on vielä hyvää tilaa. Jokaisella on käsityö tekeillä – sukka, perinnelapanen nettineulelehti Ullan mummonumeroon, useampi huivi pyöröpuikoilla. Pyöröpuikko onkin oiva valinta, sillä pitkillä puikoilla voisi vahingossa tökkiä vieruskaveria.

Yhdellä on iso aplikointityö pingotettuna renkaaseen. Suurimmalla osalla on myös jotain neulottua päällään. Rastat ja nenäkorut sulautuvat helposti tähän värikkääseen ja äänekkääseen porukkaan.

Lankaa, lankaa, enemmän lankaa

Ikkunapaikalla istuu Anu Härkönen, 46. Hän aloitti neulomisen nelisen vuotta sitten. Vuoden hän on neulonut aktiivisemmin.

”Hesarissa oli kirjoitus neulomisesta ja lopussa lista neuleblogeista. Niitä aloin sitten tutkimaan tarkemmin netistä ja siitä se sitten lähti”, Härkönen muistelee.

Härkösellä on päällään sininen neulottu tunika ja käsissä valmistuu kovaa kyytiä Weaver’s Wool Mini Shawl -niminen huivi kauniista liukuvärjätystä ruskeasävyisestä langasta.

Neuletapaamisista Härkönen innostui taiteiden yönä, jolloin vietettiin lankakaupan 25-vuotisjuhlia. Siitä lähtien hän on osallistunut aktiivisesti tapaamisiin.

”Tapaamisissa saa apua neuleongelmiin ja vertaistukea”, Härkönen kertoo.

Neuleratikka-ajelu on hänestä hauska idea ja vaunulla pääsee kätevästi Messukeskukseen kädentaitomessuille. Härkösellä on kaapit täynnä lankaa, mutta silti hän himoaa uusia, hyvälaatuisia lankoja lisää.

Pasila

Ratapihantieltä Pasilasta vaunuun nousee suuri joukko neulojia. Lastenvaunut saadaan kätevästi mukaan vaunujen välissä olevaan matalampaan välivaunuun.
Vanhin matkustaja on mummoikäinen ja nuorin pariviikkoinen.

”Katsokaa, ettei ylimääräisiä tule sisään takaovista”, huutaa ratikka-ajelun järjestäjä Riina Lang.

Ratikan täyttää iloinen puheensorina ja naiset etsivät itselleen paikkaa. Mukana on vähemmistönä myös yksi miesneuloja.

Mikko Parviainen, 33, on neulonut kuusi vuotta, joista kaksi viimeistä vuotta aktiivisemmin. Parviaisen opetti neulomaan entinen kämppäkaveri, jonka neuloma kirjoneulevillapaita on Parviaisella yllään.

Parviainen neuloo tyttärelleen sukkaa hempeäsävyisestä puuvillasekoitelangasta. Sukan perusohje löytyi netistä.

”Neulominen on hyvää vastapainoa tietokonetyölle”, Parviainen kertoo.

Parviainen on neulonut myös hanskoja, paitoja ja pipoja. Kaapit pursuavat keskeneräisiä neuletöitä. Hänellä kuluu rahaa lankoihin noin 200-300 euroa vuodessa.

Neulojat muodostavat aktiivisen sosiaalisen yhteisön, ja neuletapaamisissa voi tavata ihmisiä, joihin on tutustunut netissä.

”Netti on pääasiallinen yhteydenpitoväline neulojien välillä, kolmikymppiset irkkaavat ja osa löytyy internetin spesiaaliyhteisöstä Ravelrystä”, Parviainen selvittää.

Neulova ratikkakuski

Matka jatkuu Kisahallin kautta Kauppatorille ja Aleksia pitkin takaisin Mannerheimintielle. Matkalla on lanka-arpajaiset ja loppuaika käytetään yleiseen seurusteluun.

Ajelun järjestäjä Riina Lang, 30, sai idean neulontaratikasta työpaikallaan Helsingin liikennelaitoksella, jossa Lang ajaa itsekin työkseen raitiovaunua.

”Olen jo pitkään neulonut sukkia ja lapasia, ja pari vuotta sitten innostuin myös muista neuleista”, Lang sanoo.

Harrastuksen sosiaalinen puoli on myös tärkeä Langille, joka pitää omaa Neulootikko-blogiaan. Lang on käynyt neuletapaamisissa viime kesästä lähtien.

”Olen tutustunut uusiin ihmisiin neulomisen kautta ja se on koko harrastuksen puoli ruokaa”, Lang sanoo.

Kierros päättyy Messukeskukselle. Matkustajat hajaantuvat omiin suuntiinsa, osa menee kädentaitomessuille etsimään lisää lankoja. Keväälle on jo suunnitteilla uusi neulonta-ajelu raiteilla.

Teksti Merja Laavola

Aiheesta lisää
Neulebloggaus yleistyy myös Suomessa: uudet trendit luodaan netissä (Suomenkuvalehti.fi 28.9.2009)

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.