Natsi-Saksan ”mysteerimiehen” poika: ”Isäni ja Mannerheim tutustuivat jo ennen talvisotaa”

Mannerheim
Teksti
Janne Könönen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yksi Suomen historian eittämättä dramaattisimpia päiviä on 18. elokuuta 1940.

Edellisenä iltana Jyväskylään lähtöä tehnyt marsalkka Mannerheim oli saanut sähkeen, jossa kerrottiin Hermann Göringin lähettilään, everstiluutnantti Joseph Veltjensin tulevan seuraavana päivänä Helsinkiin.

Kuva Bundesarchiv

Mannerheim käväisi 18. elokuutta Jyväskylässä kääntymässä ja lensi illalla takaisin pääkaupunkiin, jossa Veltjens jo odotteli. Tällä oli mukanaan käänteentekevä ehdotus: eivätkö suomalaiset voisi sallia saksalaisjoukkojen huoltokuljetuksia Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen kautta miehitettyyn Norjaan?

Vaikka puhe oli pelkästä kauttakulusta, huonommallakin ulkopoliittisella vainulla varustettu varmasti ymmärsi, että Suomen ja natsi-Saksan suhteet olivat viimeistään nyt peruuttamattomasti muuttuneet. Saksalaisten väitetty kylmyys talvisodan aikana oli muuttunut halukkuudeksi tehdä sotilaallista ja poliittista yhteistyötä.

Monenlaisia kontakteja jo ennen talvisotaa

Kohtalokas kauttakulkusopimus ei kuitenkaan merkinnyt niin dramaattista käännettä, etenkään maiden sotilassuhteissa, kuin Suomen historian tulkinnoissa on tavallisimmillaan esitetty. Itse asiassa Mannerheimilla, Göringillä ja Veltjensillä oli jo ennen talvisodan päiviä ollut monenlaisia kontakteja keskenään.

Veltjenskin oli ollut Helsingissä jo kaksi päivää ennen Mannerheimin tapaamista ja neuvotellut ensin tämän lähipiiriin kuuluneiden upseerien, Ragnar Nordströmin, Leonard Grandellin, Paavo Talvelan, Väinö Valveen ja Lars Melanderin, kanssa.

Nationalistisia ryhmiä asekaupoillaan ympäri maailmaa tukeneen viestinviejän saapuminen ei siis sittenkään ollut niin suuri yllätys kuin myöhemmin haluttiin esittää.

Mannerheim ja etenkin hänen lähipiirinsä tunsivat Veltjensin ennestään oikein hyvin. Hän oli Hermann Göring taustavoimanaan järjestellyt asekauppoja Suomeen jo talvisodan aikana.

Koska Mannerheimista haluttiin sodan jälkeen tehdä vankkumaton anglofiili, hänen ja Hermann Göringin suhteita ei ole vuosikymmeniin osattua tarkastella lähemmin.

Tosiasiassa Mannerheim tapasi Göringin vuosina 1934─1942 ainakin kuusi kertaa, ehkä useamminkin.

Myös viestintuoja Joseph Veltjens jäi suureksi mysteerimieheksi Suomen historiaan. Kuka hän oli ja mistä hän ilmestyi Malmin lentokentälle elokuussa 1940?

“Isäni toimi salaisesti”

Joseph, tai “Seppl” kuten hänen lempinimensä kuului, Veltjens on osin mysteeri jopa hänen omalle pojalleen.

Australiassa asuva saksalaisemigrantti Klaus Veltjens kertoo yrittäneensä jäljittää isänsä vaiheita toden teolla vasta kirjoittaessaan kirjaa Seppl – a step ahead of politics vuonna 2010.

“Synnyin marraskuussa 1928 ja olin vain neljäntoista, kun isäni kuoli lento-onnettomuudessa. Ammatiltaan hän oli taistelulentäjä ja tutustunut Hermann Göringiin jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen.”

“Isä kertoi minulle kyllä tarinoita, mutta suurimman osan niistä kuulin vasta äidiltäni. Hän kirjoitti sukua varten talteen tietojaan, joita sitten tarkistelin kirjaani varten.”

Eteläisellä pallonpuoliskolla vuodesta 1951 asunut Klaus tietää, ettei elokuun 1940 viestinvaihto Helsingissä ollut ensimmäinen kerta, kun hänen isänsä ja Mannerheim kohtasivat.

“Tietääkseni he eivät olleet mitään läheisiä ystäviä, mutta työskentelivät yhdessä kyllä jo ainakin lokakuusta 1939, ennen talvisodan syttymistä. Silloin Suomen armeijan kenraali Leonard Grandell ja sotilasattasea Walter Horn pyysivät isääni auttamaan asekaupoissa Suomelle.”

“Kaiken piti tapahtua äärimmäisessä salaisuudessa, ilman toimeksiantoja paperille. Pelkällä luottamuksella. Saksa ei tahtonut Neuvostoliiton saavan missään nimessä vihiä tällaisesta toiminnasta.”

Veltjens kertoo isänsä, Mannerheimin ja Grandellin tavanneen Tukholmassa, jossa asetoimitusten toivomuslista vahvistettiin.

“Talvisodan jälkeen vanhempani kutsuttiin juhlalounaalle Helsinkiin, jossa Mannerheimin pyynnöstä presidentti Risto Ryti esitteli Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkin. Suomen marsalkka pujotti kunniamerkin hymyilevin kasvoin isän kaulaan.”

“Isä arvosti merkkiä suuresti. Hän piti sitä vain vähän Pour-le-Mériten [keisarillisen Saksan korkeimman sotilaallisen ansiomerkin] alapuolella. Jatkoksi hänelle myönnettiin vielä marraskuussa 1941 Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan komentajamerkin miekkoineen.

Jälkimmäinen on tunnustuksista suomalaisen kunniamerkkiasteikon ehdotonta yläpäätä. Sen mukana saatu kunniakirja koristaa nyt Klaus Veltjensin veljen työhuonetta.

“Verkostoja Suomeen jo 1920-luvulla”

On hyvin mahdollista, ettei 1939 tapaaminen ollut edes ensimmäinen “Sepplin” ja Mannerheimin välillä.

Molemmat kuuluivat samaan ystäväpiiriin, sillä Mannerheimin läheinen ystävä Ruotsissa oli kreivi Eric von Rosen, joka puolestaan avioliiton kautta läheistä sukua Hermann Göringille.

“Isäni oli verkostoitunut Ruotsiin ja Suomeen jo 1920-luvulta lähtien, joten Mannerheimin tapaaminen jo tuolloin ei olisi ollut mikään suuri ihme.”

“Ruotsissa isäni tärkein kontakti oli ulkoministeri Rickard Sandler, joka jakoi isäni inhon bolsevismia kohtaan ja jonka kautta myös Suomen asiaa yritettiin edistää talvisodassa.”

Salaperäinen Pour-le-Mérite-lentäjä ja Mannerheim olivat siis elokuussa 1940, jos nyt eivät aivan ystäviä, niin ainakin vanhoja tuttuja.

Henkilösuhteet ja -verkostot huomioon ottaen ei ole ihme, että kauttakulkusopimukseen ja muutoinkin yhteistyöhön saksalaisten kanssa päädyttiin niin kivuttomasti ja vaivatta. Pohjat niihin kun oli luotu jo 1930-luvun mittaan.

Kuva Bundesarchiv.

Mannerheimin, Göringin ja Veltjensin henkilösuhteita käsitellään laajemmin Markku Jokisipilän ja tämän jutun kirjoittajan Janne Könösen kirjassa Kolmannen valtakunnan vieraat – Suomi Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä 1933-1944 (Otava). Suomen Kuvalehti ja Otava kuuluvat samaan Otava-konserniin.