Näissä juhannusjuhlissa on Suomen kovin meteli

Lentäjien juhannusjuhlissa Kauhavalla taivas repeää, kun hävittäjäkoneet tanssivat yleisön päällä.

ilmavoimat
Teksti
Ville Pernaa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

KESÄMATKALLA – Kauhavan lentosotakoululla pidettiin ensimmäiset juhannusjuhlat heti sodan jälkeen vuonna 1945. Sen jälkeen Lentäjien juhannus kuului itsestään selvästi vuodenkulkuun, kunnes Kauhavan lentosotakoulu päätyi yllättäen keväällä 2012 julkaistuun listaan puolustusvoimauudistuksessa lakkautettavista varuskunnista.

Tapahtuman järjestelyistä vastasi lentokentän henkilökuntayhdistys, joka päätti, että vuoden 2012 juhannusjuhlat saavat lakkauttamisen takia jäädä viimeiseksi kerraksi.

Ja mitkä jäähyväiset ne olivatkaan: vuoden 2012 juhannusjuhlissa tehtiin kaikkien aikojen yleisöennätys. Väkeä oli yli 20 000, pahimmillaan kentälle mateli 40 kilometrin yhtenäinen autoletka. Loppuillasta juomat loppuivat myyntipisteistä.

LKS 20120622  Viimeist‰ kertaa j‰rjestett‰v‰ Lent‰jien Juhannus ker‰si Kauhavan lentˆkent‰lle 22. kes‰kuuta 2012 suuren m‰‰r‰n yleisˆ‰ jo juhannuaaton alkuillasta. STR / LEHTIKUVA Jukka Tˆyli
Vuoden 2012 juhannusjuhlien piti jäädä viimeisiksi. © Jukka Töyli / LEHTIKUVA

Kahden vuoden tauon jälkeen pohjalaistaustainen tapahtumapromoottori Kalle Keskinen päätti herättää juhannusjuhlat taas henkiin. Ohjelma on tuttu: lentonäytöstä tähdittää ilmavoimien taitolento-osasto Midnight Hawks. Lentonäytöksen kovimmat desibelit taitavat lähteä Saab Drakenista, joka saapuu tällä kertaa Ruotsista. Ilmassa nähdään myös Suomen ilmavoimien ensimmäisiin suihkukoneisiin kuuluneita ranskalaisia Fouga Magistereja.