Nainen, pysy kotona! – Keskusta pitää kiinni kotihoidontuesta, vaikka sen tavoite on työllisyyden kasvu

Yli 100 000 naista on hoitovapaalla. Kotihoidontuki on suomalainen kummajainen, jota ihmetellään muissa Pohjoismaissa.
Kotimaa 30.9.2016 07:28
Klara Hurme, 2, Leo Sorri, 2, ja Alvari Kentala, 3, leikkivät päiväkoti Marjalassa Helsingin Kumpulassa. © Sampo Korhonen

Se oli pihtisynnytys.

Pienten lasten vanhemmat olivat 1980- luvulla lopen väsyneitä etsimään hoitopaikkoja lapsilleen kauppojen ilmoitustauluilta. Demarit tahtoivat lain, joka lopultakin velvoittaisi kunnat järjestämään päivähoitopaikat lapsille.

Keskusta vastusti. Päiväkodit maksavat. Sitä paitsi koti on lapsen paras paikka ja äiti paras hoivaaja. Olivathan maatilojen emännät aina hoitaneet lapsensa siinä karjan ohessa.

Kätilöitä oli kaksi. Kalevi Sorsan (sd) hallituksen sosiaali- ja terveysministerit Vappu Taipale (sd) ja Eeva Kuuskoski (kesk) kiskoivat uutta tulokasta hampaat irvessä. Vuosi oli 1984.

Ulos tulikin kaksoset: demarit saivat lain lapsen subjektiivisesta oikeudesta kunnalliseen päivähoitoon, keskusta lain kotihoidontuesta.

Osapuolet onnittelivat itseään lämpimästi.

32 vuotta myöhemmin Juha Sipilän (kesk) johtama hallitus veti punakynällä yli lain subjektiivisesta kokopäivähoidosta ja rajasi oikeuden varhaiskasvatukseen 20 tuntiin viikossa. Säästösyistä ja lapsen etuun vedoten.

Keskustan lempilapsi kotihoidontuki säilyi koskemattomana.

kotihoito_graafi_1a

Viime vuonna runsaat 110 000 suomalaisnaista sai kotihoidontukea. Valtio ja kunnat maksavat heille siitä, että he eivät mene vanhempainvapaan päätyttyä töihin. Näin maassa, jossa hallitus on asettanut työllisyysasteen nostamisen tärkeimmäksi tavoitteekseen. Hoitovapaalla voi olla kunnes lapsi täyttää 3 vuotta.

Taloustieteilijöiden silmissä tämä näyttäytyy vähintäänkin outona, etenkin kun moni kotiin jäävä nainen on osaaja alalla, jolla tekijöistä on pulaa.

Kun suomalaisnaisten työllisyyttä vertaa Ruotsiin, ero on tuntuva. Se alkaa kasvaa 25 ikävuoden kohdalla eikä kuroudu kiinni kuin vasta 20 vuotta myöhemmin.

Notkahduksella on suora vaikutus verokertymään. Mutta koska kunnan järjestämä päivähoito on kallista eikä nyt kotona olevien äitien työllistyminen olisi automaattista, kotihoidontuen leikkaus ei välttämättä toisi kansantaloudelle pikavoittoja.

Sen sijaan naisen omaan talouteen ja työuraan perhevapailla on suuri merkitys. Perhevapaalta palaavan äidin palkka jää jälkeen lapsettomien, työssä jatkaneiden naisten palkasta, etenkin jos hän on ollut kotona pitempään.

Ikävin lasku kotivuosista lankeaa vuosikymmenien päästä.

Kelan tuoreesta kirjasta Laulu 573 566 perheestä käy ilmi, että jos kuntasektorilla hyvin ansaitseva nainen (4 500e/kk) jäi 1980- ja 1990-luvulla kahden lapsensa kanssa hoitovapaalle yhteensä 2,5 vuodeksi, leikkautuu hänen eläkkeestään 225 euroa – joka kuukausi.

Vuoden 2005 eläkeuudistuksen jälkeen menetys hoitovapaista on pienempi, mutta samanmittaisen hoitovapaan pitäneen pienipalkkaisen (2 000 e/kk) pienestä eläkkeestä lähtee yhä noin 100 euroa kuussa.

Laskelmissa palkat ovat vuoden 2014 tasolla.

Erityisen kovalta tämä niin sanottu vaippavero tuntuu, jos yhteisiksi kaavailtuja eläkevuosia viettää avioeron jälkeen yksin.

Harva uusi äiti pohtii eläkettään.

kotihoito_graafi_3a

Hoitovapaa takaa myös sen, että nuori nainen pysyy työnantajan silmissä riskisijoituksena – haaveili hän lapsista tai ei. Korkeasti koulutetuista alle 35-vuotiaista naisista 30 prosenttia sinnittelee määräaikaisissa työsuhteissa.

Samanikäisistä miehistä pätkätyötä tekee 19 prosenttia.

Ruotsissa äitiä päinvastoin kannustetaan pysymään työnsyrjässä kiinni, jotta eläke ja työkokemus karttuvat. Kun lapsi aloittaa hoidossa, merkittävä osa ruotsalaisvanhemmista tekee lyhennettyä työviikkoa – pitkästä vanhempainvapaasta voi jättää käyttämättä osan ja hyödyntää sitä lyhennettynä työviikkona vuosia eteenpäin, aina siihen asti kun lapsi on jo koulussa. Näin edes palkka ei laske.

Työnantajia puolestaan rohkaistaan tarjoamaan erilaisia työssä käymisen vaihtoehtoja.

Suomalaisjärjestelmä on edelleen jäykkä, monimutkainen ja kitsas. Se johtaa helposti joko–tai-valintaan: joko jäät kotihoidontuella kokonaan kotiin tai menet täyspäivätyöhön.

Lyhennettyyn työviikkoon moni suomalainen työnantaja suhtautuu nihkeästi.

kotihoito_graafi_2a

Vuonna 2013 Suomessa 1–2-vuotiaista lapsista 40 prosenttia oli kodin ulkopuolella päivähoidossa. Tanskassa samanikäisistä oli hoidossa 90 prosenttia, Norjassa 80 prosenttia ja Ruotsissa 70 prosenttia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kysyi tuoreessa perhevapaatutkimuksessa kotona olevilta 2-vuotiaiden äideiltä, mikä sai heidät valitsemaan kotihoidon. Painavimmaksi syyksi nousi epäilys päivähoidon laadusta.

Netin keskustelupalstoilta nuori äiti saa lukea kauhutarinoita valtavista lapsiryhmistä, vaihtuvista hoitajista, korvatulehduskierteistä ja ahtaista tiloista. Ensimmäistä lastaan vaaliva ei voi tietää, mikä on totta, mikä tarua.

Niin netissä kuin tosielämässä jopa varhaiskasvatuksen ammattilaiset saattavat sanoa, etteivät veisi omaa alle 3-vuotiasta lastaan päivähoitoon vaan jäisivät kotiin.

Samaan aikaan THL:n lapsiperhekyselyssä lähes 90 prosenttia päivähoidon käyttäjistä kertoo olevansa tyytyväisiä päivähoitoon.

Erityisen paljon arvostetaan sitä, että hoitopaikka on turvallinen, henkilökunta ammattitaitoinen ja että lapsi viihtyy hoidossa.

Vain ryhmien suuri koko ja korkeat päivähoitomaksut harmittavat vanhempia.

Myös kansainvälisten tutkimusten mukaan suomalainen varhaiskasvatus on laadukasta. Henkilöstö on hyvin koulutettu ja toiminta pedagogisesti suunniteltu. Jokaiselle lapselle tehdään yksilöllinen hoito- ja kasvatussuunnitelma, jonka etenemistä seurataan.

YK:n lapsenoikeuksien komitea kehotti kuitenkin jo 2011 Suomea pienentämään ryhmäkokoja ja lisäämään henkilöstöä.

Juha Sipilän hallitus päätti vuosi sitten kasvattaa yli 3-vuotiaitten lasten päiväkotiryhmien lapsimäärää entisestään.

 

Toinen THL:n löytämä tekijä kotiin jäämiselle oli naisten mielikuva siitä, että äidin kuuluu olla kotona hoitamassa lapsiaan.

Äitieetos on Suomessa poikkeuksellisen vahva muihin Pohjoismaihin verrattuna. Samalla tavoin ajatellaan lähinnä eteläisen Euroopan maissa.

Suomessa on vuosikymmenet vaalittu vanhaa teoriaa siitä, että pieni lapsi pystyy luomaan suhteen vain yhteen hoivaavaan ihmiseen, siis äitiin.

”Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa”, sanoo THL:n perhevapaatutkimuksen tutkimuspäällikkö Minna Salmi.

”Lapsi voi luoda suhteen useisiin häntä hoivaaviin ihmisiin. Olennaista on, että ne henkilöt pysyvät.”

Julkista lapsikeskustelua on hallinnut pieni ammattilaisten joukko, jolla on vahvoja, yhtenäisiä näkemyksiä lapsen parhaasta.

Eikä se ole päiväkoti:

”Liian varhaiset ryhmäkokemukset voivat vahingoittaa lapsen stressinsietokykyä.”

”Mitä nuorempana lapsi päivähoitoon viedään, sitä vahingollisempaa se saattaa olla.”

”Päivähoidossa lapsi voi tulla kroonisesti kiusatuksi.”

Kuitenkin esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa pidetään itsestään selvänä, että vuoden ikäisenä lapsen on hyvä aloittaa päivähoidossa.

Länsinaapureissa katsotaan, että lapsi on syntyjään sosiaalinen olento, joka hyötyy varhaiskasvatuksesta ja yhdessä toimimisesta jo pienenä.

”Muut pohjoismaalaiset tutkijat hämmästelevät tapaamisissa, mihin perustuu Suomessa yleinen käsitys siitä, että lapsen pitäisi olla kolmevuotias mennessään hoitoon”, THL:n erikoistutkija Johanna Närvi sanoo.

Kun Suomessa puidaan edelleen sitä, pitäisikö lapsi hoitaa kotona vai päiväkodissa, muualla keskitytään puhumaan varhaiskasvatuksesta ja sen laadusta: ovatko ryhmät oikean kokoisia erilaisten lasten tarpeita ajatellen, onko toiminta oikeassa suhteessa virikkeellistä ja pysyykö lapsen hoitopäivä riittävän lyhyenä.

”Ruotsissa lapsen etu lähtee siitä, että päivähoitopaikat ovat laadukkaita”, sanoo Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo.

Helsinkiläinen opettaja Ida Forsell on hoitovapaalla 2-vuotiaan Martin kanssa. Perheen toinen lapsi syntyy vuodenvaihteessa. Forsell suunnittelee palaavansa töihin syksyllä 2018. Kuva Sampo Korhonen

Helsinkiläinen opettaja Ida Forsell on hoitovapaalla 2-vuotiaan Martin kanssa. Perheen toinen lapsi syntyy vuodenvaihteessa. Forsell suunnittelee palaavansa töihin syksyllä 2018. Kuva Sampo Korhonen

Kun vauva syntyy, Suomessa perheen polku menee suunnilleen näin:

Äiti jää kotiin ja saa neljän kuukauden ajan äitiysrahaa. Sen jälkeen alkaa puolen vuoden mittainen vanhempainvapaajakso. Silloin vauvaa voi hoitaa joko isä tai äiti – päätös on perheen. Isät eivät tätä mahdollisuutta juuri käytä.

Isälle korvamerkittyä, ansiosidonnaista isyysvapaata voi pitää enimmillään yhdeksän viikkoa. Siitä kolme viikkoa voi pitää yhtä aikaa äidin kanssa. Suurin osa isistä käyttää tämän. Loput vapaista tulee pitää ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta.

Sen jälkeen kun isävapaisiin lisättiin pari vuotta sitten joustoa, niiden käyttö lisääntyi tuntuvasti.

Kun pienokainen on noin 10 kuukauden ikäinen, perhe on valinnan edessä: joko vauva viedään päivähoitoon tai toinen vanhemmista jää kotihoidontuelle.

Lähes kaikki perheet valitsevat kotihoidontuen. Ja kotiin jää äiti. Äiti saa 340 euroa kuussa kotihoidontukea siihen asti kunnes lapsi täyttää kolme vuotta. Alle esikouluikäisistä sisaruksista voi saada kustakin 66–100 euroa kuukaudessa lisää, jos heidätkin hoidetaan kotona.

Reilu neljäsosa kunnista maksaa myös erillistä kuntalisää ikään kuin korvauksena siitä, että lapsen hoito ei rasita kunnan taloutta.

Kun lapsi on 2-vuotias, äideistä edelleen kaksi viidestä on kotona, moni tosin jo seuraavan vauvan kanssa.

Keskimäärin kotihoidontuella ollaan yhden lapsen kanssa 10 kuukautta eli siihen asti kunnes lapsi on vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen.

Osa äideistä saa toisen, ehkä kolmannenkin lapsen menemättä välillä töihin. Useiden vuosien mittaiset hoitovapaat ovat kuitenkin tasaisesti vähentyneet koko 2000-luvun.

Kun perheen nuorin lapsi on kolmevuotias, äideistä jo neljä viidestä on takaisin työssä.

 

Myös Ruotsissa oli kotihoidontuki, mutta se lopetettiin kokonaan tämän vuoden alussa. Hoitovapaa nähtiin naiselle kaivettuna ansana: ensin hoidat vauvaa ja siinä ohessa kodin. Kun siirryt työelämään, koti ja sairaan lapsen hoitaminen jäävät hartioillesi.

Ruotsalaisten mielestä tämä oli epäreilua.

Ruotsissa katsotaan, että tasaamalla vanhemmuudesta koituvat velvoitteet isän ja äidin välillä luodaan tasa-arvoiset työmarkkinat. Samalla edistetään maan vaurastumista ja luodaan lisää onnellisia ruotsalaisia.

Ruotsissa vanhempainvapaat ovat Suomea avokätisemmät ja pitemmät, kaikkiaan 18 kuukautta. Tästä isälle kuuluu kolme kuukautta, jonka vain hän voi pitää. Myös äidillä on omat kolme kuukautta. Vanhemmat voivat päättää, miten he jakavat jäljellä olevat 12 kuukautta. Ruotsalaisisät käyttävät kaikista vanhempainrahapäivistä yli neljänneksen.

Kun vanhempainvapaat on pidetty, ruotsalaispiltti on jo 1,5-vuotias – ja valmis päiväkotiin.

”Ruotsissa ratkaisu on ollut osapäivätyö, se on yleisin malli. Päivähoitopäivät eivät ole pitkiä, ja sekä vanhempainvapaat että päivähoito on tehty mahdollisimman joustaviksi”, sanoo professori Hiilamo.

Naapurimaissa isää ei nähdä vain äidin pikku apurina. Hän on omaehtoinen toimija, joka antaa lapselle erilaista hoivaa kuin äiti, ajatellaan. Tutkimukset viittaavat siihen, että isien hoivaamilla lapsilla olisi paremmat ongelmanratkaisutaidot sekä parempi itseluottamus ja itsetunto kuin vähemmän isän kanssa olleilla lapsilla. Myös isän ja lapsen suhde kehittyy tutkitusti kiinteämmäksi.

Vanhempainvapailla pidempään olleet isät osallistuvat myös enemmän kotitöihin ja sairaan lapsen hoitoon, kun vanhemmat ovat takaisin töissä.

kotihoito_graafi_5a

Äitimyyttiä vaalivassa Suomessa lapsi joutuu päivähoitoon.

Kuitenkin useat kansainväliset tutkimukset osoittavat, että laadukas varhaiskasvatus edistää oppimista ja kehitystä. Se ehkäisee lapsen oppimisvaikeuksia ja korjaa jo syntyneitä ongelmia. Varhaiskasvatus myös torjuu syrjäytymistä.

Pohjoismaista Suomi käyttää vähiten rahaa varhaiskasvatukseen.

Selvää tutkimusnäyttöä ei sen sijaan ole siitä, että kotona oleva äiti olisi lapsen kannalta parempi vaihtoehto.

Kotiin lasten kanssa useaksi vuodeksi jäävät useimmiten vain vähän koulutetut naiset, jolla ei ole työpaikkaa, johon palata.

Heidän joukossaan on myös syrjäytyneitä, päihdeongelmaisia äitejä, joiden lapset hyötyisivät varhaiskasvatuksesta kaikkein eniten.

Todellinen sudenkuoppa lapsille on kotihoidontuen sisaruksista saatava korotus, joka kannustaa äitiä pitämään kotona myös vanhemmat sisarukset. He jäävät kokonaan ilman kunnan järjestämää suunnitelmallista varhaiskasvatusta.

Näitä lapsia on Suomessa yli 68 000.

Mahdolliset oppimisvaikeudet, käytöshäiriöt tai kehitysviivästymät paljastuvat vasta kun lapsi menee kouluun.

Tilanne on päinvastainen muihin maihin verrattuna. Useimmissa EU-maissa perheitä kannustetaan tuomaan lapsi varhaiskasvatukseen.

Ruotsissa kunta on velvoitettu tarjoamaan jokaiselle vuoden ikäiselle lapselle vähintään 15 tuntia viikossa varhaiskasvatusta kohtuuhinnalla. Jokaiselle kolme vuotta täyttäneelle sama tulee tarjota ilmaiseksi.

kotihoito_graafi_4a

Perhearvojen puolesta liputtavan Suomen Keskustan tarjoilema kuva äidistä, lapsesta ja kodista ei enää myy: syntyvyys on laskenut viitenä vuonna peräkkäin.

Viime vuonna Suomeen syntyi 55 472 lasta – 1,65 lasta naista kohti. Viimeksi näin vähän uusia suomalaisia syntyi 1868, pahimpana nälkävuotena.

Tilastokeskuksen alkuvuoden lukujen perusteella tänä vuonna syntyy lapsia vieläkin vähemmän.

Etenkään nuoret naiset eivät enää halua synnyttää.

Talouden heikko tilanne vaikuttaa, mutta se ei yksin selitä muutosta. 1990-luvun alun laman aikana syntyvyys kääntyi nousuun.

Professori Hiilamo kehottaa miettimään, minkälaista on olla vastavalmistunut, hieman alle 30-vuotias nainen. Haluaisi ehkä jo perustaa perheen, mutta työ on määräaikainen, asuminen kallista.

”Sen päälle kotihoidontuki luo normin siitä, että hyvän äidin kuuluu pysyä kotona lapsen kanssa kolme vuotta. Koulutetulle nuorelle naiselle se on kyllä tosi pitkä aika.”

Keväällä 2016 ministerit Sanni Grahn-Laasonen ja Lenita Toivakka esittivät kokoomuksen nimissä, että Suomessa vanhempainvapaata tulisi pidentää, kotihoidontukea lyhentää ja isien osallisuutta kasvattaa.

Ulkoministeri Timo Soini (ps) ampui ajatuksen alas samana päivänä. Hän kirjoitti blogissaan, että ehdotus on hallitusohjelman vastainen ja että ”tämä hallitus tekee perussuomalaista perhepolitiikkaa”.

Soini on myös toistuvasti sanonut tukevansa ja arvostavansa kotiäitejä.

Keskustan ja perussuomalaisten lisäksi kristilliset vastustavat erityisesti isäkiintiöitä. Ne toistavat ”päätös kuuluu perheelle” -argumenttia.

Muut puolueet joko ajavat muutosta aktiivisesti tai vielä kehittävät mallejaan. Ne katsovat, että tasa-arvo etenee vain konkreettisin toimin.

Asenteet myös työmarkkinarintamalla ovat muuttuneet.

Jopa SAK on vasta julkistanut oman, varsin edistyksellisen mallinsa, jossa on otettu oppia Ruotsista. STTK ja Akava ovat ajaneet muutosta jo tovin. Sen sijaan EK ei näe nykymallissa tasa-arvo-ongelmaa.

Työmarkkinaosapuolten näkemyksellä on väliä, sillä todelliset ratkaisut tehdään kolmikantaneuvotteluissa.

 

Edessä on perhepolitiikan vääjäämätön muutos, uskovat tutkijat. Kotihoitorintama käy enää viivytystaistelua, sanoo professori Heikki Hiilamo.

Myös THL:n tutkimuspäällikkö Minna Salmi sanoo, että pelkkä viilaus ei enää riitä, on aika ravistella koko järjestelmää. Pitää katsoa kokonaisuutta: vanhempainvapaita, kotihoidontukea ja päivähoitoa – kaikkia yhdessä. Ja varauduttava siihen, että muutos maksaa.

Mutta mistä muutos voi lähteä liikkeelle? Katseet suuntautuvat takaisin keskustaan.

Ensi keväänä perheministerin paikalla aloittaa Annika Saarikko, 32. Hän on kaksivuotiaan pojan äiti. Hän puolestaan on vihjannut olevansa valmis kääntämään katseen Ruotsiin.

 

Artikkelia varten haastateltiin myös johtavaa tutkijaa Anita Haatajaa (Kela) ja tutkimusjohtaja Tuomas Kososta (Palkansaajien tutkimuslaitos).