Näin Juha Sipilä lupasi ennen vaaleja

SK:n arkistoista: Keskustan puheenjohtaja sanoi, että pääministerinä hän istuu koko kauden.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Kuvalehti haastatteli keskustan puheenjohtajaa maaliskuussa. Tässä pääministeritentti:

Olette esittänyt toivomuksen, että seuraavassa hallituksessa olisi vain kaksitoista ministeriä. Kuinka realistinen tavoite se on?

”Kyllä se on realistinen. Seuraavalla hallituksella on oltava lyhyempi strateginen hallitusohjelma ja sen on työskenneltävä kollegiaalisesti. Sellainen työskentelytapa edellyttää, että pöydän ympärillä on vähemmän porukkaa. Hallituksen on myös näytettävä esimerkkiä, että julkisellakin sektorilla pystytään muuttamaan johtamistapaa.”

Mikä on ministerien ehdoton maksimimäärä?

”Jos ajatellaan johtoryhmätyyppistä työskentelyä, minusta se on kaksitoista. Mutta ymmärrän, että puolueilla on erilaisia näkemyksiä, ja varmaan on tehtävä kompromisseja.”

Pitääkö keskusta kiinni periaatteesta, että sen ministereiksi tulee yhtä paljon miehiä ja naisia?

”Se on ollut meillä lähtökohtana.”

Mihin perustatte arvion, jonka mukaan riittää, että valtion menoista säästetään 2,3 miljardia euroa vuoteen 2019 mennessä?

”Valtiovarainministeriön viimeiset taloustiedot vahvistavat arviota. Tiukalla menokurilla, tuottavuuden parantamisella ja pienellä talouskasvulla päästään noin neljän miljardin vajeeseen 2019. Vielä viime vuonna se oli 8,2 miljardia.”

”Leikkauksilla hoidetaan puolet vajeesta ja puolelle otamme lisää aikaa. Olemme arvioineet, että velkaantuminen voitaisiin pysäyttää vuonna 2021.”

Vero-ohjelmaanne on arvosteltu siitä, että se kiristäisi verotuksen progressiota kaikilla yli 2900 euroa kuukaudessa ansaitsevilla.

”En olisi huolissani progressiosta. Verotus kevenee 120 000 euron vuosiansioihin saakka. Se pieni liikkumavara, joka meillä on ansiotuloverotuksessa, kannattaa käyttää nimenomaan työtulovähennyksen korottamiseen. Ruotsista on hyviä kokemuksia, että se madaltaa kynnystä vastaanottaa työtä. Ehdottamamme työnantajamaksun määräaikainen alennus vaikuttaa tietysti euromääräisesti eniten taulukon yläpäässä.”

Vieläkö keskusta haluaa purkaa työehtosopimusten yleissitovuuden?

”Työelämän uudistusten pitää olla vaalien jälkeen siinä pöydässä, jossa keskustellaan työntekijöiden, työnantajien ja yrittäjien edustajien kanssa uudesta yhteiskuntasopimuksesta. Siellä täytyy löytää ratkaisuja, joilla teollisuuden ja yritysten kilpailukyky paranee aidosti. Yrittäjät tuovat sinne varmasti tämän kysymyksen (yleissitovuudesta). Arvelen, että siellä puhutaan myös koeajoista, ja työntekijöitä kiinnostavat työturvaan liittyvät asiat.”

Haluatte siis työelämän asiat jonkinlaiseen kolmikantaan?

”Yhteiseen pöytään. Tällaisessa tilanteessa, jossa Suomi nyt on, pitää löytää yhdessä tekemisen henki. Nyt on näytön paikka kaikilla, sekä työmarkkinaosapuolilla että meillä poliitikoilla.”

Pitäisikö nollatyösopimukset kieltää?

”Tämäkään ei ole mitenkään yksiselitteinen asia. Joissakin tilanteissa ne toimivat huonosti, mutta esimerkiksi opiskelijoilla voi hyvin toimiakin tällainen, että kutsutaan tarvittaessa töihin.”

Keskusta vastustaa perhevapaiden kiintiöimistä. Eikö teistä ole tärkeää, että ne jakautuisivat tasaisemmin naisten ja miesten kesken?

”Se on erittäin tärkeää. Haluan haastaa ja kannustaa miehiä pitämään perhevapaita, mutta kyllä se päätös pitää jättää perheille eikä hyvänen aika sentään ruveta eduskunnassa päättämään perheiden puolesta.”

Jos keskusta on seuraavassa hallituksessa, onko selvää, ettei Pisararataa rakenneta?

”Pisararadan valmistelu oli yksi esimerkki siitä, miten asioita ei pidä valmistella. En halua tyrmätä mitään, mutta niillä luvuilla, joita oli käytettävissä tämän hankkeen hyötysuhteesta, en kyllä käynnistäisi sitä. Jos luku muuttuu tai siinä on jokin virhe, sitten sitä pitää arvioida uudestaan. Nyt meidän pitää käyttää vähät investointirahat elinkeinoelämän ja vientiteollisuuden ykköskohteisiin.”

Olette sanonut, että Suomessa on kymmeniätuhansia virkamiehiä liikaa. Mistä aloittaisitte virkamiesten vähentämisen?

”En minä niin sanonut. Sanoin, että jos tuottavuus kasvaa puoli prosenttia vuodessa, pystymme vähentämään työntekijöiden tarvetta suurten ikäluokkien eläköitymisen kautta, niin kuin verohallinnossa on jo tehty. Mistään irtisanomisista en ole puhunut.”

Voiko Paavo Väyrysen ehdottoman kielteisestä Nato-kannasta tulla ongelmia Väyrysen ministerihaaveille?

”Kenenkään ministerihaaveita en ole pätkääkään pohtinut enkä pohdi ennen vaaleja. Itse katson, että Suomi ei tule seuraavan vaalikauden aikana hakemaan Nato-jäsenyyttä, mutta en näe mitään syytä kirjoittaa kielteistä kantaa etukäteen hallitusohjelmaan.”

Kumman EU-linja vastaa enemmän omaanne, Olli Rehnin vai Paavo Väyrysen?

”En tunne niiden eroja. Molemmat allekirjoittivat viime eurovaaleissa keskustan ohjelmapaperin eli molemmat hyväksyvät keskustan linjan.”

Jos teistä tulee pääministeri, lupaatteko, että ette lähde kesken kaiken toiseen tehtävään?

”Lupaan.”

Oletteko keskustan ainoa vaihtoehto hallituksen muodostajaksi?

”Olen.”

Voiko tästä päätellä, että terveytenne on kaikin puolin kunnossa?

”Kyllä voi päätellä.”

Olette puhunut paljon politiikan toimintatapojen uudistamisesta. Kuinka hyvä esimerkki tästä on keskustan johtama Kittilä, jonka kunnanhallitusta epäillään virkarikoksesta?

”Lakia pitää noudattaa joka paikassa. En tunne tätä Kittilän tapausta. Minulla ei kerta kaikkiaan ole ollut aikaa selvittää, mistä siellä on kysymys.”