Näin englantilainen pääomasijoittaja tekee rahaa Suomen MM-kisoilla

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Englantilainen pääomasijoittaja omistaa katsastusasemia, terveyskeskuksia – ja MM-jääkiekon oikeudet. Kisapakettien myynti yrityksille on jo kymmenen miljoonan bisnes.

Lipuista, fanituoteista ja tarjoilusta käärittyjä paketteja ostavat yritykset ovat entistä tärkeämpi tulonlähden Infront-yhtiölle. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Päinvastoin kuin toisinaan voisi kuvitella, Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola ei omista lajin MM-kisoja. Kisojen omistus kuuluu Kansainväliselle jääkiekkoliitolle (IIHF), joka puolestaan on myynyt lajin kaikki televisiointi- ja markkinointioikeudet sveitsiläiselle yhtiölle Infront Sports and Medialle. Se on maailman toiseksi suurin urheilumarkkinointiin erikoistunut yhtiö amerikkalaisen IMG:n jälkeen.

Viime vuonna tehdyllä mielenkiintoisella kaupalla Infront siirtyi englantilaiselle pääomasijoitusyhtiölle Bridgepointille. Infrontille ryhdyttiin etsimään ostajaa sen jälkeen kun enemmistöosakas, hallituksen puheenjohtaja ranskalainen liikemies Robert Louis-Dreyfus kuoli. Hänen jälkeläistensä lisäksi yksi myyjistä oli kahvibisneksessä rikastunut Jacobsin perhe.

Kaikki Infront Sportsin tekemät sopimukset siirtyivät sellaisinaan Bridgepointille. Sillä oli ennestään omistuksessaan media- ja markkinointiyhtiö Dorna Sports, jolla on televisio- ja kaupalliset oikeudet moottoripyöräilyn kuninkuusluokan MotoGP-sarjaan.

Pääomasijoittajien omistama Bridgepoint Capital saa kuitenkin suurimman osan tuotoistaan ostamalla yrityksiä, nostamalla niiden arvoa toimintaa kehittämällä ja sitten myymällä omistuksensa.

Bridgepointilla on yhteyksiä myös Suomeen. Se omistaa muun muassa Terveystalon sekä A-Katsastuksen. Emoyhtiö Bridgepoint Capital Group tarjoaa yksityistä rahoitusta yritysjärjestelyihin useilla eri liiketoiminta-aloilla, kuten rahoituspalveluissa, terveydenhuollossa ja media-alalla.

Suomalaisilla on vahvat kytkökset Infrontiin. Se omistaa pohjoismaisen holding-yhtiön kautta kokonaan Infront Finland Oy:n, jonka toimitusjohtaja on Mikko Vanni ja hallituksen puheenjohtajana Hjallis Harkimo.

Infront Sports and Medialla on oikeus pitää itsellään MM-kisojen kansainvälisistä sponsorisopimuksista saadut tuotot. Eli kun Hartwall Areenan edessä ruotsalainen firma kauppaa fanituotteita kisavieraille, se on ensin ostanut Infrontilta oikeudet kisatuotteiden myyntiin.

Suomalaiset kisajärjestäjät voivat puolestaan ostaa Infrontilta oikeuksia hankkia kotimaisia yhteistyökumppaneita. Tänä vuonna Infront Finlandin kautta sponsorisopimuksia tehtiin 25 toimialan yrityksen kanssa. Niistä saadut tulot menevät Suomen jääkiekkoliitolle.

Suomen Infront myös edustaa useita urheilujärjestöjä ja tapahtumajärjestäjiä.

Edustuspalvelujen myynti ylitti odotukset

Suomen Infront perusti vuonna 2005 yhtiöön erillisen hospitality-yksikön Helsingissä järjestettyjen yleisurheilun MM-kisojen jälkeen. Se on erikoistunut yrityksille tarjottujen erilaisten edustuspalvelujen myyntiin. Tuotekonseptia on kehitetty seitsemän vuotta.

Jääkiekon MM-kisoissa se vastaa kaikista edustuspalvelujen myynnistä. Kyseessä on jättimäinen bisnes. Infront Finlandin hospitality-palveluja käyttää lähes tuhat suomalaista yritystä. Ne ovat ostaneet noin 18 000 palvelupakettia. Yhteen pakettiin sisältyy esimerkiksi pääsylippu otteluun, jokin ruokatuote, mahdollista oheisohjelmaa ja vaikkapa pelipaita.

“Paketin sisältö ja hinta vaihtelee täysin sen mukaan mitä kukin yritys haluaa siihen kuuluvan. Keskimäärin yksi yritys ostaa noin kymmenen pakettia. Esimerkiksi Suomen kahteen ensimmäiseen peliin myytiin 1 300 pakettia”, Vanni kertoo.

Kisapäivien aikana Infront tuottaa yritysasiakkailleen yli 90 erilaista tuotetta. Halu päästä osalliseksi kisahuumasta on kova. Asiakkaina on yrityksiä, jotka ostavat edustuspalveluja jopa kuusinumeroisilla euromäärillä. Ennen kisojen alkua yhtenä ainoana päivänä palveluja myytiin 75 000 eurolla.

“Kiinnostus on ylittänyt selvästi meidän odotuksemme ja olemme rikkoneet omat myyntiarviomme. Tämä kertoo siitä, että yhä useammat yritykset pitävät tämäntyyppisiä tapahtumia mahdollisuutena kehittää omaa liiketoimintaansa. Ensimmäiset paketit myytiin jo kaksi vuotta ennen kisoja”, Vanni kertoo.

Myös ensi vuonna jääkiekon MM-kisat järjestetään Suomessa ja Ruotsissa. Loppuottelut käydään Tukholmassa, mutta Helsingissäkin pelataan 30 ottelua. Mikko Vannin mukaan yhteenlaskettuna näissä kisoissa on kyse noin kymmenen miljoonan euron myynnistä.

“Normaalisti meidän liikevaihdostamme noin kolmannes tulee erilaisten hospitality-palvelujen myynnistä. Tänä vuonna sen osuus noussee noin 40 prosenttiin.”

Vanni huomauttaa, että toiminnasta hyötyy myös Suomen jääkiekkoliitto. Infrontin kautta myydään merkittävästi pääsylippuja, joiden tuotot menevät liitolle.

Tavallisesti kansainvälisen Infront Sports and Median hospitality-yksikkö vastaa edustuspalvelujen tuotannosta. Infront Finland huolehtii enemmän palvelujen myynnistä. Nyt jääkiekon MM-kisoissa suomalaiset hoitavat myös tuotantopuolta, mutta eivät kokonaan.

“Emoyhtiömme lähinnä isännöi kansainvälisiä pääkumppaneita, se ei vastaa millään tavalla suomalaisista yhteistyökumppaneista. Konsepti aina vaihtuu kisojen mukaan. Nyt esimerkiksi Restel, jolla on oikeudet Hartwall Areenan myyntiin, ei tuota heille mitään palveluita. Infront on tuonut maailmalta kaikki omat kalusteensa ja kokkinsa”, sanoo Vanni, jonka mukaan emoyhtiö on ottanut omaan ja vieraidensa käyttöön noin 1 200 pääsylippua ottelua kohden.