Mökinomistajien keski-ikä nousee

Ympäristökeskuksen tutkija Kati Pitkänen ei usko suomalaisen mökkikulttuurin kuolemaan.
Kotimaa 19.6.2015 08:30
Kesämökki Pohjois-Pohjanmaalla. © LEHTIKUVA / EIJA KONTIO

Suomalaisten mökkien lukumäärä ylitti viime vuonna puolen miljoonan. Tuohon määrään mahtuu hulppeaa merenrantahuvilaa ja mummonmökkiä pellon laidalla. Mökkejä rakennettiin Suomessa ahkerimmin 1980-luvulla. Nyt tahti on kuitenkin hidastunut puoleen mökkirakentamisen huippuvuosista.

”Rakentamisen hiipuminen johtuu myös rantatonttien saatavuuden asettamista rajoituksista. Suhteellisen edullisia rantoja ei ole enää yhtä paljon saatavilla”, sanoo Arja Tiihonen Tilastokeskukselta.

Uusia kesäkoteja nousee tällä hetkellä eniten Kuusamoon, Savonlinnaan, Mikkeliin, Paraisille, Kouvolaan ja Kalajoelle. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana suosituksi mökkimaakunnaksi on noussut etenkin Etelä-Savo.

Mutta minkälainen on sitten se kaikkein tavanomaisin suomalainen kesämökki ja kuka sen omistaa?

Tavallinen suomalainen kesämökki voisi sijaita tämän hetken suosituimmassa mökkikunnassa Mikkelissä, kuten runsas 10 000 muutakin kesämökkiä. Se on kooltaan vajaat nelisenkymmentä neliötä ja rakennettu 1980-luvun paikkeilla.