Mitä viharikosraportti kertoo – ja mitä ei

Kotimaa 27.10.2011 14:07

Tekojen kohteet ja tekijät ovat voittopuolisesti 15-24-vuotiaita miehiä. Tyypillisesti miesuhreja pahoinpidellään, naiset saavat kokea kunnianloukkauksia. Kyse ei kuitenkaan ole tuomioista vaan rikosepäilyistä.

Helsingin seudun Setan eli Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n toimiston hakaristi-piirustuksella sotkettu ovi Helsingissä 9. heinäkuuta 2010. Kuva Seppo Samuli / Lehtikuva.

Viharikoksia ei Suomessa siedetä, sanoo sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen.

Sisäministeriön poliisiosasto on seurannut vuosittain viharikosepäilyjen määrää Suomessa vuodesta 1998. Aluksi tutkittiin vain rasistisen eli ihmisen etniseen tai kansalliseen taustaan kohdistuvan rikollisuuden määrää. Vuonna 2009 mukaan liitettiin viharikoksia, joiden motiivina voi olla uskonnollinen vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuolinen identiteetti, sukupuolen ilmaisu tai vammaisuus.

Yhteistä viharikoksille on se, että ne kohdistuvat yksittäisen uhrin kautta koko tämän edustamaan ryhmään. Ne lähettävät koko viiteryhmään kohdistuvan viestin epäluuloista ja vihamielisyydestä. Samalla ne luovat ja ylläpitivät yhteiskunnassa ennakkoluuloja, pelkoja ja vihamielisyyttä eri ihmisryhmien välillä.

Uusimman tutkimuksen on tehnyt Poliisiammattikorkeakoulun tutkija Jenni Niemi. Se pohjaa vuoden 2010 aineistoon. Hän sanoo, että merkittävin ero edelliseen vuoteen verrattua on viharikosten määrän 15 prosentin lasku.

”Tästä ei valitettavasti vielä voi tehdä johtopäätöstä, että suunta on pysyvästi kääntynyt”, Niemi sanoo. Kyse voi olla myös tilapäisestä kuopasta. Pitkällä aikavälillä rasististen rikosepäilyjen määrä on ollut kasvussa.

Tähän suuntaan viittaa myös Ritva Viljasen havainto siitä, että erilaisten etnisten neuvostojen kautta kantautuu toisenlaista tietoa: viharikosten määrä tuntuu lisääntyvän.

Viharikosraporttiin sisältyy monenlaista tietoa, joka tarkentaa kuvaa asian luonteesta.

Vaikka puhutaan viharikoksista, tosiasiassa aineistona on ollut poliisien raportteihinsa kirjoittama havainto ja epäilys rikoksen motiivista. Jo kymmenen vuotta poliisia on ohjeistettu kirjaamaan rasismiepäilyt. Kyse ei siis ole tuomioista vaan rikosepäilyistä. Tuomioista ei ole tutkimusta. Tiedetään kuitenkin, että vain pieni osa rikosepäilyistä päätyy syyteharkintaan ja murto-osa tuomioihin.

Uusi asia on lakiin tänä vuonna tehty muutos, joka mahdollistaa tuomion koventamisen viharikoksissa.

Kaikista viharikoksista suuri osa eli 87 prosenttia on rasistisia. Näistä kolmasosa sisälsi sanallisia loukkauksia ja uhkauksia ja suunnilleen sama määrä myös fyysistä väkivaltaa. Suurin osa oli kantaväestön vähemmistöihin kohdistamaa rasismia. Vain muutamassa tapauksessa etniseen vähemmistöön kuuluva oli osoittanut rasistista vihaa kantaväestöön kuuluvalle.

Sekä tekojen kohteet että tekijät ovat voittopuolisesti 15-24-vuotiaita miehiä. Tyypillisesti miesuhreja pahoinpidellään, naiset saavat kokea kunnianloukkauksia.

Kuten aikaisempinakin vuosina, suurin osa viharikoksista tapahtuu illalla tai yöllä, usein kaduilla, toreilla tai ravintoloissa tai niiden edustoilla. Tutkimus ei kerro, mikä osuus alkoholilla ja päihteillä on tapahtumissa.

Suurin osa rikosepäilyistä kirjattiin Helsingissä, rasistisista vihanilmauksista peräti 42 prosenttia.

Suomessa asuvista ulkomaan kansalaisista eniten vihanilmauksia saivat kokea somalit, turkkilaiset ja afgaanit. Kun uhrien määrä suhteutetaan Suomessa asuvien ulkomaan kansalaisten määrään, yleisimmin rasistisen rikoksen kohteeksi joutuivat somalit. Myös vuonna 2008 Euroopan perusoikeusviraston tekemä kyselytutkimus kertoo somalien huonosta asemasta. Tutkimuksen mukaan Suomessa asuvat somalit ovat yksi eniten syrjintää ja rasistista väkivaltaa kohtaavista väestöryhmistä Euroopassa.

”Somalit ovat Suomessa suuri ja näkyvästi erottuva pakolaistaustainen ryhmä. Muutkin selvemmin erottuvat vähemmistöt joutuvat kokemaan enemmän rasistista rikollisuutta kuin esimerkiksi ruotsalaiset tai venäläiset”, arvioi Jenni Niemi.

Niemi painottaa, että tutkimustuloksia arvioitaessa on otettava huomioon myös tutkimuksen puutteet. On osin sattumanvaraista, miten rikosilmoitukseen on kirjattu tieto tai epäily teon motiiveista. On myös vaikea arvioida, missä määrin uhrit kertovat epäilemistään motiiveista poliiseille. Esimerkiksi seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva rikoksen uhri voi jättää epäilynsä mainitsematta, koska ei halua julkisesti paljastaa omaa suuntautuneisuuttaan.

Aiheesta lisää
Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2010 (pdf-tiedosto)