Minua kiusattiin yliopistolla

Viisikymppinen mies koki olevansa luennoitsijoille pelkkää ilmaa.
Kotimaa 12.6.2015 05:00
Kari Silvola

Istun eturivissä luentosalissa, jossa on noin 70 muuta opiskelijaa. Pyydän puheenvuoroa viittaamalla. En saa sitä. Kukin vuorollaan, ja jonkun on oltava viimeinen, ajattelen. Kun en saa puheenvuoroa pitkänkään odotuksen jälkeen ja keskustelu on siirtynyt jo kolmanteen aiheeseen, napsautan sormiani kahdesti. Niin kuin baarissa tarjoilijalle. Siitä taivas repeää.

”Mitä sä siinä napsuttelet! Ei tämä mikään baari ole! Napsautapas kerran vielä, niin lennät täältä ulos! Noh, kysy nyt sitten”, sanoo professori.

Homma lyödään leikiksi. Suurin osa nauraa. Minä muiden mukana.

Seuraavalla luennolla viittaan yhtä aktiivisesti, edelleen etupenkissä. Odotan puheenvuoroa. Samalla kuuntelen muiden opiskelijoiden pitkiä ja mielenkiintoisia kommentointeja. Puheenvuoroja jaetaan oikealle ja vasemmalle muttei minulle. En uskalla napsuttaa, mutta viittilöin niin että minut on pakko huomata.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu