Ministeri Tiilikainen: Saamelaispykälät ehkä sittenkin uuteen metsähallituslakiin

”Lakiesitykseen on tarvetta tehdä muutoksia”, sanoo maatalous- ja ympäristöministeri.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vuosia valmisteilla ollut metsähallituslaki törmäsi taas kovaan vastustukseen. Lakivalmistelua syytettiin salailuksi ja eri järjestöt ja Metsähallituksen johtokin kritisoivat lakiesityksen sisältöä. Nyt se lähtee uudelle lausuntokierrokselle. Mikä meni jälleen pieleen, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk)?

”Lakia kohtaan tuli monenlaista kritiikkiä. Kuulemistilaisuuksissa moni asia hälveni, mutta nyt on joka tapauksessa tarvetta tehdä muutoksia.”

”Luonnosta aion muuttaa kuulemistilaisuuksien [Helsinki, Oulu ja Rovaniemi] perusteella. Siksi on perusteltua, että annamme vielä mahdollisuuden lausua laista uudelleen.”

Suomen Kuvalehti uutisoi 25. syyskuuta, että Kataisen hallituksen linjaamat saamelaisten kotiseutua koskevat asiat on pyyhitty pois eikä niitä huomioida uudessa laissa. Tulevatko lakiin saamelaisia koskevat pykälät?

”En osaa vielä sanoa, sitä ei ole lopullisesti ratkaistu. Se on kuitenkin varma, että uudella lailla ei saamelaisten asemaa heikennetä.”

Kaivoslaki ja vesilaki ottavat saamelaisten oikeudet huomioon. Metsähallituslaki on saamelaisten mielestä hyvin samankaltainen. Onko tämä otettu huomioon?

”Kyllä Saamelaiskäräjien ja muittenkin viesti kuultiin Rovaniemellä. Pohdinta on edelleen käynnissä siitä, mitä tämän asian kanssa tehdään.”

Valtion vesialueiden siirtäminen liiketalouden piiriin herätti huolta ympäristöjärjestöissä. Onko huoli turhaa?

”Muutoksen yhteydessä oli ajatus, että vesialueet olisivat kolmessa kategoriassa. Eli olisi tuottovaade sekä muuta pääomaa, jossa ei ole tuottovaadetta [yleiset vesialueet], ja sitten on suojelukohteen piiriin kuuluvat vesialueet. Eduskunnan tahtoa Metsähallitus näissäkin asioissa noudattaa. Eli käytännössä samat asiat kansalaisten kannalta ovat yhä voimassa. Huoli on turhaa.”

Millainen laitos Metsähallituksesta tulee?

”Metsähallitus tuottaa Suomen kansalle hyötyjä, joita eduskunta sille tavoitteeksi asettaa.”

Metsähallituksen tuloutus on ollut noin 120 miljoonaa vuodessa. Onko laissa mitään tuottovaateita?

”Eduskunta päättää jatkossakin budjettikäsittelyn yhteydessä, kuinka paljon Metsähallituksen täytyy valtiolle tulouttaa.”

Keitä uudella lausuntokierroksella kuullaan?

”Lausuntokierros on hyvin laaja mutta nopea. Siihen lausuvat nämä aiemmin lausuneet. Tarkastelemme myös sitä, pitääkö lausuntoa pyytää myös muilta, lausujien määrä ei ainakaan suppene.

Lain pitäisi olla voimassa ensi keväänä. Kuinka kiire lausunnoilla on?

”Tarkoitus on saada lakiesitys eduskuntaan syysistuntokauden aikana. Käsittelyyn on varattava riittävästi aikaa.”

Eli ennen joulua?

”Kyllä. Kuuleminen aloitetaan tämän vuoden puolella.”