Minä olen Charlie -näyttely suljettiin taas: ”Suomessa ollaan ihan järjettömän pelokkaita”

Eläkeyhtiö Ilmarinen piti näyttelyä turvallisuusriskinä – Sarjakuvaseura etsii jo neljännen kerran paikkaa piirroksille.

Charlie Hebdo
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pariisin ja Kööpenhaminan terroriteot ovat saaneet kiinteistösijoittajat varuilleen.

Asia on noussut esille, kun Suomen sarjakuvaseura ry on yrittänyt avata Minä olen Charlie -näyttelyä, jossa suomalaiset sarjakuva- ja pilapiirtäjät osoittavat kunnioitustaan Charlie Hebdo -lehden terrori-iskun uhreille. Iskussa kuoli 12 ihmistä.

Ensin näyttely joutui ulos Helsingin Arabianrannan kirjastosta, kun kiinteistön omistaja oli vaatinut tilaan vartiointia. Sarjakuvaseuralla ei ollut rahaa sen järjestämiseen, joten näyttely siirrettiin Rosebudin myymälään Helsingin Kaivokadulle, josta se ulkoistettiin kolmanteen paikkaan Helsingin Elielinaukiolle Kirjasto 10:n tiloihin.

Tilat omistaa eläkeyhtiö Ilmarinen, joka ilmoitti kirjaston johdolle tiistaiaamuna isännöitsijän välityksellä, ettei näyttely saa jatkaa Kirjasto 10:n tiloissa Postitalossa.

”Tässä ovat vastakkain sananvapaus ja omaisuus. Viime kädessä siis käydään keskustelua siitä, kumpi on määräävässä asemassa”, sanoo Suomen sarjakuvaseura ry:n hallituksen puheenjohtaja Ville Hänninen.