”Miljoonien eurojen taloudellinen hyöty” – Vantaa teki rikosilmoituksen golf-hankkeen sotkuista

Ympäristökeskus on jo aiemmin tehnyt tutkintapyynnön poliisille vesilain rikkomisesta tai ympäristön turmelemisesta.

golf
Teksti
Salla Vuorikoski
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen on jättänyt poliisille tutkintapyynnön Vantaan Petikon golf-hankkeen taustayhtiöistä. Tutkintapyyntö kohdistuu Vantaan Golfpuisto Oy:n ja urakoitsija KRY Rakennuksen toimiin.

Suomen Kuvalehti kertoi helmikuussa, että tulevan golf-kentän alueelle oli läjitetty jättimäinen määrä maata. Toiminnan seurauksena alueelle muun muassa syntyi kokonainen järvi, kun maata oli sortunut alueella virtaavaan puroon. Järvi oli suurimmillaan 15 hehtaaria eli kaksi kertaa vantaalaisille tutun Kuusijärven kokoinen.

Golf-kentän rakentamisen ohella alueella hoidettiin mittavaa pääkaupunkiseudun ylijäämämaiden läjitysbisnestä. Kaikkiaan sinne tuotiin 1,8 miljoonaa kuutiota ylijäämämaata, merkittävä osa Helsingin Pasilan Tripla-työmaalta. Mittakaavasta kertoo jotain, että määrä vastaa 17 eduskuntatalon tilavuutta.

KRY Rakennus maksoi Vantaan Golfpuistolle kiinteän summan oikeudesta käyttää aluetta maan läjitykseen.

Kaupunki teetti oman selvityksen hankkeesta, minkä seurauksena se päätyi jättämään rikosilmoituksen.