Miksi lomautetun yritysidea ei kelvannut Raahen kaupungille?

”Voi olla, että Jaakko Ukkola on aikaansa edellä”, sanoo projektipäällikkö Satu Kinnunen.

lomautukset
Teksti
Maria Ruuska
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Taantuma kuritti viime syksynä metallipaikkakunta Raahea. Uusi isku tuli viime viikolla, kun kerrottiin, että Raahen suurin työllistäjä Rautaruukki yhdistyy ruotsalaisen teräsyhtiö SSAB:n kanssa.

”Tilanteeseen pitää suhtautua nyt maltillisesti, eikä heti lähteä pelkäämään pahinta. Tämä oli huonoista vaihtoehdoista paras: omistus säilyy kuitenkin Pohjoismaissa”, Raahen kaupunginjohtaja Kari Karjalainen sanoo.

Ikävistä uutisista huolimatta Karjalainen suhtautuu kaupunkinsa tulevaisuuteen luottavaisesti. Pyhäjoen ydinvoimalahanke tuonnee lähivuosia alueelle tuhansia uusia työpaikkoja ja Mustavaaran kaivoksen yhteyteen rakennettava sulatto 200–250 työpaikkaa.

 

Karjalainen uskoo, että myös Jaakko Ukkolan kaltaisille sekatyömiehille löytyy Raahesta töitä. Ukkola, 29, lomautettiin viime kesänä Nordic Minesin kaivokselta. Se oli viides työpaikka, joka meni alta. Ukkolan tarina kerrottiin tämän viikon Suomen Kuvalehdessä (SK 5/2014).