Mikko Numminen Suomen Kuvalehteen

Imagen ja Viini-lehden entinen päätoimittaja siirtyy editoriksi SK:hon.
Kotimaa 31.8.2017 11:17
Mikko Numminen.
Mikko Numminen. © Juuso Westerlund

Toimittaja Mikko Numminen tulee marraskuun alussa Suomen Kuvalehteen tuottajaksi.

Tuottaja editoi, ideoi ja suunnittelee. Pääosassa on kuitenkin editointi.

Pitkien juttujen editointi on ollut tärkeä osa Nummisen työtä sekä Viini-lehdessä että Imagessa. Hän on myös luennoinut aiheesta.

”Editointi ei ole vain tekstin viimeistelyä painokuntoon”, Numminen sanoo.

”Se on prosessi, joka alkaa jo ideointivaiheessa yhdessä kirjoittajan ja kuvaajan kanssa.”

”Jutun on herätettävä lukijan uteliaisuus ja pidettävä kiinnostusta yllä myös silloin, kun aihe on vaikea ja mutkikas, kuten se usein on.”

Editoijan työ ei rajoitu printtiin. Juttujen verkkoversiot on myös mietittävä ja käsiteltävä.

”Pitkät jutut samaistetaan yhä painettuun lehteen, vaikka usein juuri ne ovat verkkosivujen luetuimpia sisältöjä.”

Numminen on 44-vuotias yhteiskuntatieteiden kandidaatti. Hän on opiskellut tiedotusoppia Tampereen yliopistossa.

Imagen päätoimittajana Numminen oli kymmenen vuotta, vuosina 2003–2013. Viini-lehteen hän siirtyi kesällä 2014.

Numminen palkataan, sillä SK:n pitkäaikainen editoija Reijo Vahtokari jää eläkkeelle. Suomen Kuvalehdessä on tällä hetkellä neljä tuottajaa. Verkon tuottajat ovat Jyrki Jantunen ja Pauliina Penttilä, printtilehden Riikka Karhunen ja Lauri Lehtinen.