Yhtä talvisotaa koko yhteiskunta

Mielipide 13.4.2010 09:00

Marja Tiura Helsingin Sanomille:

”Minulle soitti äskettäin vanha lotta Kangasalta, joka kertoi Tali-Ihantalan -taisteluista. Olen saanut paljon kannustusta, mutta tämä veteraani teki minuun erityisen syvän vaikutuksen; vaikka tankit ovat jo ovella, pitää uskoa isänmaahan. Minä en pysty tietenkään tässä vaiheessa puolustautumaan muuten kuin sanomalla, että olen syytön. Niin muuten sanoi Suomikin talvisodan jälkeen.”

(Liittyy käynnissä olevaan kuohuntaan Tiuran loikkausaikeista ja siitä, tanssiko hän rahoittajien pillin mukaan.)

Johtuukohan se talvisodan tasavuosipäivästä vai mistä, mutta tuntuu, että sodat ja isänmaat vilisevät julkisissa puheenvuoroissa entistä tiuhemmin. Presidentti Tarja Halonen taisi olla oikeassa sanoessaan, että talvisota määrittää yhä suomalaista identiteettiä.

Tässähän voisi julistaa kilpailun. Lähetä tämän tekstin perään kommenttina paras (=hauskin, falskein, vakuuttavin jne.) esimerkki sotaretoriikasta julkisissa puheenvuoroissa viimeisen vuoden ajalta. Palkinnoksi on luvassa mainetta ja kunniaa tällä sivustolla.

Aloitan pelin. Tiuran lisäksi mieleen muistuu muutamia ehdokkaita:

Matti Vanhanen: ”Kaikkein korkeimpien ansio- ja pääomatulojen verotusta voidaan kiristää määräaikaisesti esimerkiksi viideksi vuodeksi – ne koettaisiin tämän kriisin sotakorvauksiksi.”

Joel Hallikainen: Vertasi perheeseensä kohdistunutta Facebook-uhkausta rintamalla ja sodassa olemiseen, perheen ja kodin puolustamiseen.

Näitähän riittää. Kerro omasi ja laita viestiin mukaan linkki, josta siteerauksen voi tarkistaa.