Yhdysvaltojen heikko kohta

Näköalattomat liittolaiset ovat USA:n geostrategian akilleenkantapää, kirjoittaa Mika Aaltola.
Mielipide 5.9.2014 04:30

Thukydides kirjoitti peloponnesolaissotien historiassaan, kuinka ensiarvoisen tärkeää on havaita ajoissa merkit laajan hegemonisen kamppailun käynnistymisestä. Oireiden tulkintakyky mahdollistaa oikea-aikaisen diagnoosin ja varautumisen.

Omana aikanamme Vladimir Putinin puheet ja toimet helpottavat eurooppalaisen tilanteen määrittelyä. Kaivatessaan Venäjän imperiumin ja Neuvostoliiton mahtia hän näkee tilanteen kamppailuna Venäjän ja lännen välillä. Taktisella tasolla Venäjä jättää paljon arvailun varaan. Strategisella tasolla Putin tavoittelee Yhdysvaltojen tukeman liberaalin maailmanjärjestyksen ainakin alueellista kumoamista.

Yhdysvallat on pyrkinyt viime vuosina erkaantumaan suorasta sotilaallisesta vaikuttamisesta. Irakin ja Afganistanin operaatiot ovat uuvuttaneet maan resursseja. Yhdysvallat on kehittänyt uutta lähestymistapaa. Joukkoja on vähennetty Euroopasta, ja sotilaallista voimaa on siirretty Aasiaan. Alueellisesti keskeisille liittolaisille on siirretty vastuuta toimia Yhdysvaltojen mandaatilla. Sotilaalliset liittosuhteet yli 50 valtion kanssa ja tiiviit poliittiset suhteet kymmeniin muihin ovat Yhdysvaltojen vallan keskeisin muoto.

Yhdysvaltojen huomio on siirtynyt uusille toiminta-alueille, kuten kyberavaruuteen. Globaali arki perustuu yhä enemmän kyberin varaan. Yhdysvaltojen kyberkyvykkyys on kehitetty lähimpien liittolaisten kanssa. Nämä ”viisi silmää” ovat Britannia, Uusi-Seelanti, Australia, Kanada ja Yhdysvallat.

Projektissa auttoi yhdysvaltalaisten digitaalialan yritysten etumatka. Digitaalisen maailman tärkeät solmukohdat sijaitsevat Yhdysvalloissa. Lista Yhdysvaltojen ja eri globaalien solmukohtien yhteenkietoutumisesta onkin pitkä. Finanssivirrat kulkevat dollaritaloudessa New Yorkin pankkijärjestelmän kautta. Tietotalouden kannalta oleelliset innovaatiokeskukset sijaitsevat yhdysvaltalaisten huippuyliopistojen lähistöllä. Tärkeimmät kansainväliset instituutiot sijaitsevat Yhdysvalloissa. Yhdysvallat näkee itsensä solmukohtien solmukohtana, ”globaalina suurvaltana”.

 

Läntisen verkostovallan keskiössä on erityisesti talouden päävaltimoiden turvaaminen. Liberaalissa maailmanjärjestyksessä sotalaiva seuraa kauppalaivaa. Yhdysvallat on siirtänyt voimiaan strategisesti tärkeisiin solmukohtiin pitääkseen talouden pääväylät auki. Uusien toimijoiden, kuten Kiinan, taloudellisen nousun toivotaan vain vahvistavan liberaalia järjestystä. Niistä tulee yhä riippuvaisempia järjestelmän häiriöttömästä toiminnasta.

Venäjän kohdalla tämä logiikka ei päde. Se ei ole onnistunut modernisoimaan talouttaan. Venäjä suunnittelee tulevaisuuttaan yhä enemmän sotilaallisen voiman varaan. Työkalupakkiin kuuluu talouden epäsymmetrisyyksien, kuten EU:n energiariippuvuuden, hyväksikäyttö.

Liittolaisina Yhdysvallat pitää valtioita, jotka tarjoavat jotain lisäarvoa verkostoissa tuotettuihin kyvykkyyksiin. Lännen verkostot ovat avainasemassa monella Suomen turvallisuuden osa-alueella. Suomi on edunsaaja, mutta Washingtonin näkökulmasta Suomen toivottaisiin vahvistavan yhteisiä kyvykkyyksiä.

 

Nato on keskeisin puite, jossa verkostokyvykkyyksiä suunnitellaan ja tuotetaan. Naton ulkopuolella oleminen vaatii Suomelta suhteellisesti suuremman lisäarvon tuottamista. Tämä ei kuitenkaan ole mahdotonta.

Nato on kääntänyt katseensa Baltiaan. Tarvittavan lisäarvon tuottaminen edellyttäisi Suomelta esimerkiksi sitoutumista Viron turvallisuuteen samalla tavalla kuin Ruotsi on jo tehnyt. Ruotsi tulkitsee, ettei se voi jäädä toimettomaksi Baltian turvallisuuden vaarantuessa. Suomi voisi tehdä itsestään strategisesti tärkeämmän osan verkostollisen turvallisuuden tuottamisessa.

Venäjä luottaa siihen, ettei läntinen verkostoajattelu toimi käytännössä. Venäjän näkökulmasta lännen verkostot ovat vain lupauksia ja suunnitelmia. Se kokee mahdollisuuksiensa perustuvan läntisten haavoittuvuuksien hyväksikäyttöön. Sen kehittämä hybridisodankäynnin malli vihreine miehineen on hyvä osoitus tästä. Venäjä pyrkii perinteisen geopolitiikan keinoin tuottamaan painetta Yhdysvaltojen verkostovaltaa kohtaan – hajottamaan ja hallitsemaan.

Lännen aseet ovat puolestaan geotaloudellisia sanktiojärjestelmiä. Ne pyrkivät haavoittamaan Venäjää, joka on vielä hyvin ulkomaankaupasta riippuvainen maa. Yhdysvallat olisi ollut halukas turvautumaan järeämpiin taloudellisiin aseisiin. Toisaalta Yhdysvallat on riippuvainen liittolaistensa halukkuudesta. Epämotivoituneet ja näköalattomat liittolaiset ovat yhdysvaltalaisen geostragian akilleenkantapää.

 

Jos USA:n geostrategia on oikeansuuntainen, Venäjä on pitkällä aikavälillä itsensä pahin vihollinen. Suomen kannalta tie on kivulias. Ukraina on välinäytös. Seuraavat näytelmät ovat arvoitus, mutta näyttämöt voi katsoa Venäjän lähialueiden kartalta.

Suomea on 90-luvulta lähtien kehitetty kohti globaalisti avointa valtioalustaa. Venäjän kokeillessa rajojaan Suomi uhkaa ajautua takaisin ulos verkostoista, epäedulliseen maantieteelliseen asemaansa. Suomessakin on alettu yhä enemmän painottaa omaa sijaintia liittyen esimerkiksi Venäjän kauppaan ja arktisen alueen tulevaisuuteen. Suomen katseen tulisi kuitenkin keskittyä pidemmän aikavälin uhkiin ja globaalien verkostojen mahdollisuuksiin.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja.