Voisiko Suomi olla Venäjän Hongkong?

Mielipide 4.3.2013 19:00

Totta kai voisi ja pitäisikin. Sitähän kansainvälinen talousyhteisökin kysyy kaiken aikaa Aasiasta Amerikkaan. Suomella olisi vielä ohikiitävän hetken mahdollisuus ottaa samantyyppinen kansainvälinen asema suhteessa Venäjään kuin Hongkongilla on Manner-Kiinaan.

Erityisesti tässä keskimääräistä vaikeammassa suhdannetilanteessa kansakuntamme suurimpia tragedioita on se, että nuori, lahjakas mutta kokematon poliitikkosukupolvemme on vielä pitkään reaalimaailmasta mitään ymmärtämättömän suppean virkamieseliitin armoilla, erityisesti mitä tulee teollisuus- ja elinkeinopolitiikkaan.

Ainoa yhdistävä tekijä näillä ryhmillä on se, ettei kumpikaan ole joutunut koskaan julkisissa tehtävissään panemaan koko omaisuuttansa likoon, saati joutunut vastaamaan henkilökohtaisesti ja taloudellisesti mistään tekemisistään tai laiminlyönneistään. Vastuu kun rajoittuu entisen maneesikonstruktöörin tavoin siihen, jos sattuu hyvällä tuurilla saamaan ne vastaamaan edes puhelimeen.

Virkamieskunnalle on edelleen valitettavan läpinäkyvää se, että paljon helpommalla näyttää selviävän kun ei Venäjän suuntaan tarvitsisi pinseteilläkään koskea – vaikka erityisesti koko Luoteis-Venäjän alueen pitäisi olla asenteellisestikin kotimarkkinaa.

Yksi lähihistorian karmeimmista esimerkeistä täydellisestä näköalattomuudesta, vallan väärinkäytöstä ja oman pesän likaamisesta on vuodesta 2004 lähtien vireillä ollut Palvelupuistoprojekti, jolla on pyritty luomaan alihankintavaltaiselle PKT-sektorillemme mahdollisuus etabloitua Venäjän huikeaan markkinapotentiaaliin turvallisissa olosuhteissa.

Projektin tavoitteena on, että kaikki tarvittava apu ja palvelut Venäjällä toimimiseen olisivat saatavilla omasta palvelupuistosta ja sen tuottamina, mukaan luettuna olennaisena osana korkeimman tason valtiollinen Government Relationship GR-tuki myös Suomen puolelta mahdollisten häiriötekijöiden varalta.

Jos asianosaiset viranomaiset Suomessa olisivat olleet tehtäviensä tasalla tässä kansainvälisestikin huikean mielenkiinnon saavuttaneessa projektissa, olisi nyt jo varmuudella kolmas puisto rakenteilla ja työpaikkoja olisi syntynyt sekä Suomen että Venäjän puolelle useita tuhansia.

Lisäksi kynnys suomalaiselle suurteollisuudelle sulkea toimintojaan suomessa olisi noussut arvaamattomasti ja ulkomaiset jatkojalostusinvestoinnit Suomeen lähteneet konseptin innoittamana todella käyntiin, mukaan luettuna ensimmäisen rinnakkaispuiston käynnistystoimet jollekin suomalaiselle kuolleelle teollisuuspaikkakunnalle, mitä todennäköisimmin meksikolaisen autoteollisuuden alihankintaklusterin toimesta.

Kansantaloudelle jo tähän mennessä syntyneet vahingot tästä ovat varmuudella satoja miljoonia euroja. Elämmehän jo muutoinkin ennen kokematonta kansallisuusvarallisuuden ja pääomien hävitystä sekä AY-uhoa. Poliittisen itsesuojeluvaistonkin pitäisi jo herätä havaitsemaan ettei kansakunnallamme ole enää varaa tämän kaliiberin virkamiestunareihin.

Mainittu Palvelupuistoprojekti saavutti nykyisen kehitysvaiheensa Allegro-junayhteyden avaamisen aikoihin, jolloin se esiteltiin ulkomaankauppaministerimme ja virkamieskuntansa toimesta sekä Venäjän ja Suomen presidenteille että pääministereille. Hanke sai noissa esittelyissä osapuolten varauksettoman tuen täysin uudentyyppisenä teollisuuspoliittisena Public Private Partnership – hankkeena, mitä seurasi lähes välitön Kremlin mahtikäsky Pietarin läänin (Leningrad Oblast) kuvernöörinvirastolle ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin hankkeen mahdollistamiseksi, minkä tämä tekikin uskomattomalla nopeudella ja antaumuksella.

Kuvernöörinviraston kutsukirjeessä ei jäänyt myöskään epäselväksi mihin kaikkiin valtiollisiin tapaamisiin heidän lähestymisensä perustui. Samoin selvisi lähes välittömästi se, että tämä upea hanke toivottiin käynnistettäväksi Pietarin talousalueelta ja vasta sitten monistettavaksi muualle, alueella vallitsevan huutavan pulan ennen muuta auto- ja laivanrakennusteollisuuden alihankintakapasiteeteissa.

Mutta jo useamman hallituksen elinkeinoministerin valtion työkaluksi projektiin- ja valtiollisen tuen Moskovan tapaan näin myös Suomen puolelta varmistamiseksi, hyvin pienellä taloudellisella panoksella osoittama TEM-konserniin kuuluva Suomen Teollisuussijoitus Oy teki toistamiseen kielteisen päätöksen hankkeeseen osallistumisesta viime lokakuussa.

Tämä puolestaan pakotti mukaan jo vahvasti kytkeytyneen suurteollisuutemme panemaan hankkeen jäihin ja lomauttamaan projektiin saadun vahvimman mahdollisen yli 100 vuoden kokemuksella venäjällä toimimisesta omanneen projektiryhmän; Suomen valtion konkreettisen GR-tuen jäädessä näin edelleen puuttumaan.

Seuraavana päivänä 17.10.2012 TEM:in kansliapäällikkö antoi Kauppalehdelle lausunnon, jossa hän ilmoitti tuntevansa projektin hyvin, muttei koskaan pitäneensä siitä sen syrjäisen sijainnin vuoksi ja arvelemansa asiakaspuutteen vuoksi niin kuin kaikilla muillakin suomalaisperäisillä teollisuuskylähankkeilla siellä.

Totuus asiassa on kuitenkin se, että puistoalueen lähimmät naapurit näköetäisyydellä ovat Nokian Renkaat ja Fordin autotehdas, joista viimeksi mainittu oli jo marraskuussa suurella innolla järjestämässä seminaaria tarpeistaan 30 ensimmäiselle etabloitumista puistoon suunnitelleelle suomalaisyhtiölle.

Lausunto on aikaansaanut huomattavaa hämmennystä muun muassa Pietarin läänin kuvernöörinvirastossa ja niiden lukuisten kansainvälisten toimijoiden keskuudessa, jotka ovat jo tulleet suomeen tarkkailemaan omia mahdollisuuksiaan.

Täällähän on jo muun muassa Meksikolaisen autoteollisuuden alihankintaklusterin edustus, hyvin mielenkiintoinen hollantilainen Finland Connect -gateway projekti, toimistohotellihuoneista Helsingissä on jo puutetta kun maailmalla on havaittu Allegro-yhteys ja sen mahdollistamat liikematkat jopa päiväseltään Pietariin ja niin edelleen. Tuo lausunto on vahingoittanut arvaamattomalla tavalla Suomen kansainvälistä mainetta.

Tämä pieni johdatus aiheeseen osoittaa, että meillä olisi todella mahdollisuudet Venäjän Hongkongiksi, jos haluttaisiin ja jos oikeissa paikoissa olisi todellista näkemystä. Esimerkiksi tuossa palvelupuistoprojektissa on edellä kuvatuin tavoin aikaansaatu tieten vain kymmenille ja taas kymmenille vain ahdistusta, hätää, jo terveytensäkin menettäneiden tuskaa ja heille miljoonavahingot.

Pelättävissä on jo sekin että koko hanke menisi muiden EU-maiden suurella innolla ja EU-rahoituksenkin turvin toteuttamaksi ja suomalaisilla ei niihin puistoin olisi enää mitään asiaa.

On turha myöskin ihmetellä että ryvetään vaikeuksissa kun ei näköjään mikään mikä ei ole jäsenkirjavirkamiesten keksimää ei kelpaa ja sitä ei tunnetusti ole eikä reaalitaloudesta puuttuvan käytännön kenttäkokemuksen vuoksi voikaan olla paljoa jos ollenkaan.

Palvelupuistoprojektin kanssa vastaaviin vaikeuksiin ovat joutuneet lukuisat muutkin mittakaavaltaan Suomelle satojen miljoonien arvoiset, muun muassa kiinalaisvaroinkin liikkeellä olevat uskomattoman hienot kokeneiden isänmaan ystävien hankkeet.

Hannu Krogerus
Laamanni, Helsinki
Yli 40 vuoden kokemuksella ja edelleen kansainvälistyneen elinkeinoelämämme asiantuntija- ja johtotehtävissä