Vihriälä: Uusi häiriö iskee Suomeen rajummin kuin Ruotsiin

Markkaa ei kuitenkaan kannata haikailla, kirjoittaa ETLAn ja EVAn toimitusjohtaja.
Mielipide 26.3.2014 11:45

Juhana Vartiainen kommentoi (Näkökulma, SK 12/2014) ruotsalaisen professorin Lars Calmforsin arviota, että Suomen olisi viime aikoina ollut helpompi sopeutua heikkoon vientikehitykseen, jos sillä olisi oma raha käytössä.

Vartiainen katsoo, ettei elämä oman valuutan kanssa olisi Suomelle sen helpompaa kuin euroelämä. Arvio perustuu siihen, että jos markan oloissa palkanmuodostus olisi 2007 jälkeen toiminut likimain kuten euro-oloissa, Suomen Pankki olisi joutunut inflaatiotavoitteen takia nostamaan korkotasoa ajankohtana, jolloin muualla korkotaso oli jyrkässä laskussa. Tämä olisi vahvistanut markan kurssia ja kilpailukyky olisi jäänyt merkittäväksi aikaa heikoksi.

 

Toteutumattoman kehityksen, kontrafaktuaalin, arviointi on aina vaikeaa, kuten Vartiainen toteaa. Tässä tapauksessa sen tekee erityisen hankalaksi se, ettemme voi varmuudella tietää, miten Suomen Pankki ja valuuttakurssit olisivat reagoineet. Onneksi on hieman helpompi arvioida, miten Ruotsin talous olisi kehittynyt, jos se olisi ollut eurossa. Ruotsin talouden pienuuden takia sen mukanaolo euroalueessa tuskin olisi sanottavasti vaikuttanut euron korkotasoon tai ulkoiseen arvoon.

ETLAssa on tehty tällainen simulointikoe kansainvälisen talouden makromallilla. Tulosten mukaan Ruotsin kasvu oli oman valuutan mahdollistaman alemman korkotason ja heikomman valuuttakurssin ansiosta hieman parempi 2009 ja 2010 kuin mihin Ruotsi olisi päässyt euron jäsenenä. Ero ei kuitenkaan ole tavattoman suuri, ja se katosi nopeasti 2011 lähtien kruunun vahvistuessa. Suomen ja Ruotsin tuotantotasojen erilaisuutta 2012 lähtien eri voi selittää erilaisilla valuuttajärjestelmillä. Tulos tukee Vartiaisen päätelmää.

Analyysi koskee kuitenkin molempiin maihin jotakuinkin samoin, symmetrisesti vaikuttanutta eurohäiriötä, jolloin euroalueen rahapolitiikka sopi verraten hyvin myös Ruotsille. Valitettavasti Suomea on kohdannut huomattavan iso epäsymmetrinen eli Suomeen painottuva shokki ennen kaikkea ICT-sektorin mutta myös metsäteollisuuden vaikeuksien takia.

 

Näköpiirissä on lisäksi uusi häiriö, joka iskee Suomeen enemmän kuin muuhun euroalueeseen tai Ruotsiin. Venäjän toimet Ukrainassa ovat jo heikentäneet ruplan arvoa. Jos kriisi johtaa taloudellisiin sanktioihin, Suomen vienti kärsii olennaisesti enemmän kuin muiden euromaiden tai Ruotsin vienti. Vaikka voi ehkä toivoa, että yhteiseen sanktiopolitiikkaan liittyisi jonkinlaista maiden välistä taakanjakoa, tällaista ei voi pitää kovin todennäköisenä. Ei varsinkaan, kun Suomi ei ole eurokriisin hoidossa erityisesti profiloitunut solidaarisuuden lipun kantajana.

Ja vaikka sanktioilta vältyttäisiinkin, tapahtumien voi olettaa kahdella tavalla heikentävän Venäjän talouskehitystä lähivuosina ja siten Suomeen kohdistuvaa kysyntää. Yhtäältä ulkomaiset investoinnit vähenevät Venäjän tulevaisuutta koskevan epävarmuuden takia, mikä hidastaa kasvua ja talouden modernisointia. Toisaalta länsimaat pyrkivät vähentämään riippuvuuttaan Venäjän kaasusta ja öljystä, mikä vähentää ajan mittaan Venäjän vientituloja.

Sopeutuminen tällaiseen vientikysynnän heikkouteen ilman merkittäviä työllisyysmenetyksiä edellyttää kustannuskilpailukyvyn huomattavaa parantamista. Jo sovittu palkkamaltti pariksi vuodeksi auttaa asiaa ajan mittaan.

Mutta on vaikea kiistää Calmforsin väitettä, että sopeutuminen olisi todennäköisesti nopeampaa, jos valuuttakurssi joustaisi. Tilanteiden eroista huolimatta 1990-luvun lamasta toipumisen kokemus tukee tätä käsitystä: valuuttakurssin heikentyminen mahdollisti kilpailukyvyn nopean palauttamisen.

Kun valuuttakurssijoustoa mahdollisuutta ei ole, palkkajoustavuuden vaatimus on suurempi kuin esimerkiksi Ruotsissa. Tämä on syytä ottaa huomioon ja kehittää palkanmuodostuksen instituutioita ja käytäntöjä sen mukaisesti. Ruotsista on tässä suhteessa saatavissa paljon oppia.

 

Markkaa ei kuitenkaan kannata haikailla. Ensinnäkin päätös euroon liittymisestä tehtiin jo vuonna 1997 eikä oman valuutan palauttaminen ole helppoa. Toiseksi, kuten jäsenyydestä päätettäessä monet arvioivat, eurojäsenyyden myötä tulevaan tiiviimpään ankkuroitumiseen läntiseen Eurooppaan liittyy muita kuin välittömiä taloudellisia hyötyjä. Parempi yhdistelmä huolehtia talouteen ja turvallisuuteen liittyvistä eduista olisi ehkä ollut olla euron ulkopuolella ja Naton sisällä.

Mutta pyrkimyksellä irrottautua eurosta tuskin nyt ajettaisiin Suomen kokonaisetua siinäkään tapauksessa, että sillä olisi taloudellisia etuja.

 

Kirjoittaja Vesa Vihriälä on Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtaja.